En haluaisi eroa, mutta...

Tänne palstale on kiva purkautua, koska sen voi tehdä anonyymisti ja vapautuneesti. Hyvällä säkällä voin saada joitain käytännöllisiä vinkkejä.
Meillä on takana yhteistä avioliittoa jo 14 vuotta, kaksi vanhempaa poikaa ja yksi ihana yksivuotias tyttö iltatähtenä. Avioliittomme on ollut sitä tyypillistä ylä- ja alamäkeä sekä turruttavaa arkea. Pieniä kriisejäkin, joista on päästy ohi yhteistyöllä.

Viime syksynä tapahtui kuitenkin jotain vakavampaa. Vaimoni oli kavereidensa kanssa 40v synttärimatkalla Espanjassa, jossa hän railakkaan bilettämisen jälkeen päätyi toisen miehen sänkyyn. Matkan jälkeen vaimoni halusi vakavasti keskustella kanssani parisuhteestamme. Han sanoi ettei ole tyytyväinen siihen ja haluaisi joko avioeron tai vapaan suhteen. Kysymys oli minulle tietenkin shokki, vaikka jotain hieman aavistelinkin. Kieltäydyin molemmista vaihtoehdista ja sain hänet taivuteltua vielä jatkamaan ja löytämään ratkaisun.
Reilun parin kuukauden päästä näin vahingossa pienellä uteliaisuudella lisättynä hänen auki jättämänsä FB-keskustelun, missä hän kaiholla muisteli sitä Espanjan kokemustaan. Se oli isku vyön alle. Olin epäillyt että jotain sellaista olikin tapahtunut, mutta järkytyksekseni kyse ei ollutkaan mitättömästä kokemuksesta vaan jostain jonka yli ei pääse.

En ottanut asiaa puheeksi hänen kanssaa, vaan menin yksin parisuhdeterapiaan. Siitä oli kyllä apua omanarvontunnon kasaamisessa ja olihan se ammattilaisen empatiakin ihan aidon tuntuista. Terapian pohjalta sain itselleni selväksi, että haluan antaa hänelle anteeksi ja valloittaa hänet uudestaan. Tavalla tai toisella. Terapeutin vinkkien mukaan kirjoitin hänelle kirjeen, jossa kerroin mitä tiedän ja miten haluaisin edetä. Kirje oli hyvä idea, koska suullisesti kerrottuna hän olisi keskeyttänyt ennen kuin saan asiani kerrottua.
No. Hän oli loukaantunut siitä, että luin hänen viestejään ja pahoillaan siitä, että sain tietää asiasta. Mitään katumusta itse teosta ei ollut, joten anteeksiantoonkin oli pitkä matka. Hän suostui kerran käymään samalla terapeutilla, muttei suostunut tulemaan sinne kanssani kuten olis terapeutin kanssa suunnitellut.

Kevään aikana tilanne tavallaan hautautui muihin kiireisiin ja välillä meillä oli silminnäden tyydyttävää seksiäkin. Yksivuotias lapsemme otti aika paljon huomiota itselleen. Nyt asia on noussut uudestaan esille, kun hänen hyvä ystävänsä on löytänyt uuden miehen. Hän kertoi olevansa kateellinen siitä rakkauden tunteesta mitä hänen ystävänsä nyt tuntee. Hän myös kertoi, että minun kanssa hän on vain ja ainoastaan lasten vuoksi. Myöskään meidän välinen seksi ei anna hänelle mitään.

Hän kertoi eilen, että katsotaan tilannetta kesän yli ja päätetään sitten erotaanko vai ei. Samaan aikaanhän on jo luonut ystävistään turvaverkon ympärilleen, jotka ovat ainakin lupautuneet tukemaan häntä ratkaisussaan. Ehkä jopa kannustavat, koska heidän ei oikeasti tarvitse kantaa vastuuta seurauksista.

Ja mitä minä teen. Ei turvaverkkoa ystävistä. Kirjoita Vauva-palstalle anonyyminä. Onko se säälittävää? Jotkin sivistyneet neuvot olisivat nyt paikallaan.
Jos ero tulee, se tulee olemaan vaikeaa. Menetämme yhteisen ihanan kotimme. Joudun elämään erillään lapsistani ainakin osan aikaa. Taloutemme romahtaa, enkä tiedä jaksanko enään nykyistä stressaavaa työtäni. Sillä tuskin on enään mitään arvoa sen jälkeen.

Elämäni hirvein kesäloma edessä!