Mun pitää synnyttää ensi kuussa :/ Jännittää.

Mun pitää käydä hammaslääkärissä ni arvaa vaan jännittääkö!!!

Kaikki lääkärikäynnit on karmeita :/

Mun ei tarvii synnyttää, koska olen mies.

Täällä samatilanne, enskuussa olis La. Mutta tuntuu siltä että vauva aikoo tulla jo tässä kuussa pois. Jännittää päivä päivältä enemmän kun kivut lisääntyy, että miltä sitten synnärillä tuntuu :( mutta mitäpä me naiset ei ihanien vauvojen eteen tehtäis ;) <3 tsemppiä sinulle, kyllä kaikki järjestyy! :)

Omalla kohdalla on sellainen kokemus, että lopulta vaan odotti synnytyksen käynnistymistä. Ja sitten riitti kun keskittyi seuraavaa supistukseen.

Minulla oli kyllä onni saada kokenut, empaattinen ja tomera kätilö kanssani synnyttämään. Ja oma mies tietty.

Toisella kerralla aloitin hyvän, joskin melko nuoren kätilön kanssa mutta sen vuoro loppui tuntia ennen ponnistusvaihetta ja tämä uusi kätilö meni ihan sekaisin mm siitä, etten ollut halunnut puudutuksia (mitä tietty siinä vaiheessa kaduin, mutta se oli liian myöhäistä).

Hyvin koppasin itse vauvan kiinni.

Ja sinä pystyt vaikuttamaan synnytykseesi. Mun vinkki on, että älä mene makaamaan ennen kuin on pakko. Liikkuminen auttaa, ihan oikeasti. Saa tuntemaan sitä hallintaa. Tai edes se, että on istuma-asennossa.

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdalla on sellainen kokemus, että lopulta vaan odotti synnytyksen käynnistymistä. Ja sitten riitti kun keskittyi seuraavaa supistukseen.

Minulla oli kyllä onni saada kokenut, empaattinen ja tomera kätilö kanssani synnyttämään. Ja oma mies tietty.

Toisella kerralla aloitin hyvän, joskin melko nuoren kätilön kanssa mutta sen vuoro loppui tuntia ennen ponnistusvaihetta ja tämä uusi kätilö meni ihan sekaisin mm siitä, etten ollut halunnut puudutuksia (mitä tietty siinä vaiheessa kaduin, mutta se oli liian myöhäistä).

Hyvin koppasin itse vauvan kiinni.

Ja sinä pystyt vaikuttamaan synnytykseesi. Mun vinkki on, että älä mene makaamaan ennen kuin on pakko. Liikkuminen auttaa, ihan oikeasti. Saa tuntemaan sitä hallintaa. Tai edes se, että on istuma-asennossa.

Minä taas en ole pystynyt liikkumaan kun on alkanut kunnon supistelut. Ei vaan ole jalat kantaneet kun supistukset tuntuneet reisissä tosi kovaa.

Että jokainen siinä tilanteessa tekee niin kuin parhaaksi näkee.

Mulla la viikon kuluttua. Eikä mitään kiirettä synnyttämään vielä. Kolmas kerta tulossa ja odotan vaan että se olisi jo ohi. Kipu siinä lähinnä tökkii ja se ettei tiedä kauanko menee, vaikka aiemmat onkin aika ripeitä alle 12h toimituksia olleet.

Otan osaa... vilpittömästi.

.[/quote]

Minä taas en ole pystynyt liikkumaan kun on alkanut kunnon supistelut. Ei vaan ole jalat kantaneet kun supistukset tuntuneet reisissä tosi kovaa.

Että jokainen siinä tilanteessa tekee niin kuin parhaaksi näkee.[/quote]

Toivotavasti todellakin tekee. Nimittäin ns. ulkopuoliset tuppaavat usein "tietämään" eli luulevat tietävänsä synnyttäjää paremmin. Ikinä en olisi mm. mieheltä ottanut neuvoja vastaan ja tarkoitan, että en keneltäkään mieheltä, oli sitten vaikka ängennyt itsensä naissairaalan johtajaksi.

Lohdutuksena kerrottakoon ettei ainakaan mulla synnytys ollut lainkaan niin karmea kokemus kuin ajatustasolla olin kuvitellut. Toki ne supistukset sattu ihan saakelisti, mutta sen tietää, että se kestää vaan sen hetken ja sitten taas helpottaa. Synnytyssalissa aloin oksentelemaan ja sain epiduraalin, ja voi sitä onnea ja autuutta sen jälkeen. Nukuin x-tuntia tyytyväisenä univelkoja pois täysin tietämättömänä mistään kunnes tultiin kertomaan, että on aika alkaa puskea vauvaa pihalle. Tämä selvä, hyvin levänneenä olin ihan valmis äksöniin. Ja vastoin kuvitelmiani ponnistusvaihe ei sattunut lainkaan, toki se oli fyysisesti varsin rankka suoritus ja jossain vaiheessa tuntui jo epätoivoiselta, että tapahtuuko siellä oikeasti mitään. Mutta sieltähän se ihana vauva tuli. Ja jo näin vuosi synnytyksen jälkeen koko synnytys on vaan epämääräinen muisto. 

Hyvin se menee, tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Lohdutuksena kerrottakoon ettei ainakaan mulla synnytys ollut lainkaan niin karmea kokemus kuin ajatustasolla olin kuvitellut. Toki ne supistukset sattu ihan saakelisti, mutta sen tietää, että se kestää vaan sen hetken ja sitten taas helpottaa. Synnytyssalissa aloin oksentelemaan ja sain epiduraalin, ja voi sitä onnea ja autuutta sen jälkeen. Nukuin x-tuntia tyytyväisenä univelkoja pois täysin tietämättömänä mistään kunnes tultiin kertomaan, että on aika alkaa puskea vauvaa pihalle. Tämä selvä, hyvin levänneenä olin ihan valmis äksöniin. Ja vastoin kuvitelmiani ponnistusvaihe ei sattunut lainkaan, toki se oli fyysisesti varsin rankka suoritus ja jossain vaiheessa tuntui jo epätoivoiselta, että tapahtuuko siellä oikeasti mitään. Mutta sieltähän se ihana vauva tuli. Ja jo näin vuosi synnytyksen jälkeen koko synnytys on vaan epämääräinen muisto. 

Hyvin se menee, tsemppiä!

Kaikki synnytykset on erilaisia (olet ehkä joskus kuullutkin). Ehkä oma kokemuksesi ei olekaan universaali totuus?

Mä olen tuo liikkumaan kehoittanut.

Joo, on parasta tehdä kuten oma keho sanoo, mutta ekassa synnytyksessä menin sänkyyn heti ja olin kipeä ja avuton. Toisella kerralla kyyhötin keinutuolissa ja jumppapallolla sänkyyn nojaten ja olisin varmasti voinut tappaa jonkun kun mies ja kätilö nostivat sänkyyn kesken supistuksen.

Mutta silti. Synnyttäjällä on voimia ja kykyjä enemmän kuin uskookaan. Toivon myös hyvää kätilöä jokaiselle, joka osaa reagoida jos on tarvetta mutta joka ensisijaisesti antaa aikaa synnytyksen edetä omassa aikataulussaan.

Oon varma että ehkä vuosien päästä kun itse synnytän niin oon kanssa ihan kuset housussa. Pelottaa myös tuo avuttomuus, se että kehoni synnyttää ikäänkuin ilman että voin sitä itse hallita... :/ 

Tsemppiä!