Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten niin harvat ihmiset osaavat keskustella?
16.06.2016 |
Olen törmännyt tähän ilmiöön työkavereiden, sukulaisten ja ystävien kanssa. Todella useilta ihmisiltä puuttuu kyky keskustella. Jaaritellaan kyllä loputtomiin omasta itsestä, perheestä (jopa toiselle keskustelijalle tuntemattomista ystävistä ja työkavereista) ja kuulumisista, mutta siinäpä se. Miten voi olla niin vaikeaa kysellä edes vähän toisesta ihmisestä ja pyrkiä tasapuoliseen keskusteluun? Eikö tällaisia ihmisiä oikeasti kiinnosta kuin oma napa? Huomaan, että itse joutuu todella usein olemaan se keskustelujen ohjaaja: mitä kuuluu, mitä perheelle kuuluu, mitä kesälomasuunnitelmia teillä on, vieläkös se "Joni" on harrastellut sitä jalkapalloa, miten olet voinut leikkauksen jälkeen jne. Sitten vielä työyhteisössä kehutaan, että "oletpa sinä mukava tyyppi" - no kai, kun olen miltei ainut, joka yrittää aidosti tutustua ihmisiin...
Onko muilla samanlaisia kokemuksia/ajatuksia?
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monesti varmaan ollut juuri tuollainen itsestäni jauhaja. Siihen voi vaikuttaa se että jos on tottunut jonkun ystävänsä kanssa siihen että joskus toinen jauhaa itsestään tunnin ja joskus taas se toinen. Kumminkin niin että se toinen tietää ja tuntee toisen niin hyvin että kumpikaan ei tule liikaa riistetyksi ja käytetyksi oksennusämpärinään.
Sitä sitten ehkä automaattisesti toistaa sitä samaa kaavaa muidenkin kanssa kun luulee että he uskaltavat keskeyttää sinut ja OMATOIMISESTI kertoa itsestään sitä mitä haluavat, ilman toisen tenttaamista.
Nyt kun olen käsittänyt että jotkut ovatkin sellaisia kursailijoita etteivät kykenekään itsenäisesti pitämään juttelutuokioissa puoliaan, en sitten minäkään enää kehtaa tenttaamatta kertoa yhtään mitään kenellekään.
Voi miten mustavalkoista ja marttyyrimaista. Mitä jos miettisit mitä se keskustelu ei-tuttujesi kanssa voisi olla ja kuinka alkaa sensijaan että loukkaannut ja uhriudut?
Ei ole mitään kursailua ja puoliansa pitämättömyyttä hallita käytöstapoja ja odottaa niitä muiltakin. Tenttaus on kaikkea muuta kuin hyvää keskustelua, kiinnostunut kysyminen niin että toinen saa itse määritellä paljonko ja mitä haluaa itsestään kertoa on.
Kuinka se mainittu vastavuoroisuus ja tilan antaminen toisillekin on joillekin aivan outo käsite?
Oikeasti en ymmärrä miksi hyökkäät ja syyllistät ja vedät noin radikaaleja tuomioita minusta?
Perustele nuo kaikki syytökset minulle! Ole hyvä!
Mikä on mustavalkoista minussa?
Mikä tekee minusta marttyyrin? Tuo on aika kova syytös.
Miksi väität että olen loukkaantunut? Mistä hitosta sen repäisit?
Mistä olet saanut päähäsi että olisin mielestäni UHRI? Missä niin olen väittänyt, tai antanut ymmärtää?
Millaisena ihmispaskana oikeasti minua pidät?
Luuletko että olen täysi persereikä kaikkia kohtaan, enkä koskaan kuuntele ketään?
Väitätkö etten anna toisille tilaa? Perustele se väitteesi ja todista jotenkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja puhuu nyt small talkista, ei keskustelusta.
Itse introverttina en ole koskaan lämmennyt small talkille ja monesti jos joku on nimenomaan halunnut sitä vääntää kanssani (muusta kuin yleisestä höpönlöpöstä tai vaikka säästä) on se mennyt hänen puoleltaan tenttaamiseksi. Ei minua niin kiinnosta mitä työkaveri teki viikonloppuna tai missä hän kävi parturissa, eikä minua oikeasti huvittaisi sellaista omastakaan elämästäni kertoa.
Nykyään hyvin sosiaalisessa työssä olen pakon edessä opetellut kyselemään kaikkea tyhjänpäiväistä ihmisiltä. Eivät ne asiat minua vieläkään niin kiinnosta mutta monet tulevat onnellisiksi saadessaan selostaa pikkuasioitaan. Toisaalta siinä on se hyvä puoli ettei tarvitse avata omaa elämäänsä sivullisille, koska eiväthän minun asiani juuri heitä kosketa.
Olen aina ollut vankkumaton syvällisemmän keskustelun kannattaja - oikeaa, aitoa keskustelua on miellyttävä käydä vaikka tuntikausia putkeen, ja on lukemattomia kertoja käytykin vaikka yöunien kustannuksella :)
Mieheni on myös introvertti, eikä pidä ns. small talkista. Hän on hyvä pitkissä ja syvällisissä keskusteluissa, ja ihan hyvä niin, tykkään itsekin keskustella todella paljon kaikkea syvällistä. Hän on kiinnustunut ilmiöistä ja asioista. Harmi vain, että se jää usein hänen kanssaan sille syvällisen keskustelun tasolle, dialogiin tarvittaisiin aito kiinnostustus toista ihmistä ja hänen ajatuksiaan kohtaan.
Itse arvostan small talkia. Minusta sekin voi olla syvällistä. Opin ymmärtämään ihmisiä, heidän ajatuksiaan ja näkökulmiaan. Rakentavassa, dialogimaisessa small talkissa on kaikki mahdollisuudet laajentaa omaa ajattelua.
Syvällisen, hyvän keskustelun ei ole pakko liittyä "ilmiöihin ja asioihin" vaan se voi aivan mainiosti keskittyä vaikka keskustelijoihin itseensä, heidän ajatuksiinsa ja näkökulmiinsa ja usein keskittyykin.
Small talk taas on sitä tyhjänpäiväistä jauhamista, joka ei tuo lisävaloa tai -arvoa keskustelijoille toisistaan tai maailmasta.
En tajua jakoasi. Miehesi ei voi olla "hyvä keskustelija" jos hän ei kuule vastapuolensa ajatuksia.
- 8 ja 26
Tarkennan vielä - miehesi voi olla hyvä ajattelija ja hyvä puhuja, mutta hyvä keskustelija hän ei ole.
- edellinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monesti varmaan ollut juuri tuollainen itsestäni jauhaja. Siihen voi vaikuttaa se että jos on tottunut jonkun ystävänsä kanssa siihen että joskus toinen jauhaa itsestään tunnin ja joskus taas se toinen. Kumminkin niin että se toinen tietää ja tuntee toisen niin hyvin että kumpikaan ei tule liikaa riistetyksi ja käytetyksi oksennusämpärinään.
Sitä sitten ehkä automaattisesti toistaa sitä samaa kaavaa muidenkin kanssa kun luulee että he uskaltavat keskeyttää sinut ja OMATOIMISESTI kertoa itsestään sitä mitä haluavat, ilman toisen tenttaamista.
Nyt kun olen käsittänyt että jotkut ovatkin sellaisia kursailijoita etteivät kykenekään itsenäisesti pitämään juttelutuokioissa puoliaan, en sitten minäkään enää kehtaa tenttaamatta kertoa yhtään mitään kenellekään.
No mutta kutsuisitko sinä tuota keskusteluksi (otsikko), että "toinen jauhaa itsestään tunnin ja joskus taas se toinen"? Keskustelu on omasta mielestäni nimenomaan vuorovaikutteista ajatustenvaihtoa. -Ap
No hyvän ystävän kanssa sitä on jo kehittynyt sellainen keskinäinen oma kieli että sitä tajuaa jo puolittaisesta tavusta, ynähdyksestä ja microilmeestä mitä toinen ajattelee. Kyllä minä pitäisin niitä minun ja ystäväni kanssa olleita keskusteluja todellakin keskusteluina, vaikka ne olisivat käsitelleet vain toisen ihmisen asioita. En ole pitänyt kirjaa saako molemmat yhtä paljon vuorosanoja.
Tuolle yhdelle skitsoajalle sanoisin että sori nyt vaan mutta en ota sinun uhriutumiskorttiasi vastaan. Ja muutenkin pidän tuota kirjoitustasi vain riidan haastamisena ja sinun henkilökohtaisena pahan olon purkunasi.
Tottakai tuo toimii ystäväsi ja tuttusi kanssa mutta harvemmin uusien ihmisten, etkö sitä käsitä. Minusta se joka sinulle vastasi ei ollut mikään skitsoaja tai riidan haastaja mutta ilmeisesti sinä et halua avartaa näkökulmaasi vaan lukkiudut huutelemaan poterostasi loukkaantuneena.
Ja sehän se onkin ongelma usein, etenkin tällä palstalla mutta myös oikeassa elämässä. Ei haluta kuulla eikä ymmärtää mitä joku oikeasti sanoo vaan tulkitaan se jostain omista ennakkoasenteista tai -kokemuksista käsin ja usein aivan toisin kuin sanoja on sen tarkoittanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monesti varmaan ollut juuri tuollainen itsestäni jauhaja. Siihen voi vaikuttaa se että jos on tottunut jonkun ystävänsä kanssa siihen että joskus toinen jauhaa itsestään tunnin ja joskus taas se toinen. Kumminkin niin että se toinen tietää ja tuntee toisen niin hyvin että kumpikaan ei tule liikaa riistetyksi ja käytetyksi oksennusämpärinään.
Sitä sitten ehkä automaattisesti toistaa sitä samaa kaavaa muidenkin kanssa kun luulee että he uskaltavat keskeyttää sinut ja OMATOIMISESTI kertoa itsestään sitä mitä haluavat, ilman toisen tenttaamista.
Nyt kun olen käsittänyt että jotkut ovatkin sellaisia kursailijoita etteivät kykenekään itsenäisesti pitämään juttelutuokioissa puoliaan, en sitten minäkään enää kehtaa tenttaamatta kertoa yhtään mitään kenellekään.
Voi miten mustavalkoista ja marttyyrimaista. Mitä jos miettisit mitä se keskustelu ei-tuttujesi kanssa voisi olla ja kuinka alkaa sensijaan että loukkaannut ja uhriudut?
Ei ole mitään kursailua ja puoliansa pitämättömyyttä hallita käytöstapoja ja odottaa niitä muiltakin. Tenttaus on kaikkea muuta kuin hyvää keskustelua, kiinnostunut kysyminen niin että toinen saa itse määritellä paljonko ja mitä haluaa itsestään kertoa on.
Kuinka se mainittu vastavuoroisuus ja tilan antaminen toisillekin on joillekin aivan outo käsite?
Oikeasti en ymmärrä miksi hyökkäät ja syyllistät ja vedät noin radikaaleja tuomioita minusta?
Perustele nuo kaikki syytökset minulle! Ole hyvä!
Mikä on mustavalkoista minussa?
Mikä tekee minusta marttyyrin? Tuo on aika kova syytös.
Miksi väität että olen loukkaantunut? Mistä hitosta sen repäisit?
Mistä olet saanut päähäsi että olisin mielestäni UHRI? Missä niin olen väittänyt, tai antanut ymmärtää?
Millaisena ihmispaskana oikeasti minua pidät?
Luuletko että olen täysi persereikä kaikkia kohtaan, enkä koskaan kuuntele ketään?
Väitätkö etten anna toisille tilaa? Perustele se väitteesi ja todista jotenkin!
Huhhuh. Kun kuvittelee millä äänensävyllä ja tempolla nämä olisi lauottu ääneen ei mielikuva kyllä ole kovin miellyttävä.
Tuskin lainattu kirjoittaja (joka en ole minä) tarkoitti "hyökätä" kimppuusi mutta jostain syystä se sai sinussa esiin aivan valtavan defenssireaktion. Kannattaisi varmaan pohtia miksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monesti varmaan ollut juuri tuollainen itsestäni jauhaja. Siihen voi vaikuttaa se että jos on tottunut jonkun ystävänsä kanssa siihen että joskus toinen jauhaa itsestään tunnin ja joskus taas se toinen. Kumminkin niin että se toinen tietää ja tuntee toisen niin hyvin että kumpikaan ei tule liikaa riistetyksi ja käytetyksi oksennusämpärinään.
Sitä sitten ehkä automaattisesti toistaa sitä samaa kaavaa muidenkin kanssa kun luulee että he uskaltavat keskeyttää sinut ja OMATOIMISESTI kertoa itsestään sitä mitä haluavat, ilman toisen tenttaamista.
Nyt kun olen käsittänyt että jotkut ovatkin sellaisia kursailijoita etteivät kykenekään itsenäisesti pitämään juttelutuokioissa puoliaan, en sitten minäkään enää kehtaa tenttaamatta kertoa yhtään mitään kenellekään.
Voi miten mustavalkoista ja marttyyrimaista. Mitä jos miettisit mitä se keskustelu ei-tuttujesi kanssa voisi olla ja kuinka alkaa sensijaan että loukkaannut ja uhriudut?
Ei ole mitään kursailua ja puoliansa pitämättömyyttä hallita käytöstapoja ja odottaa niitä muiltakin. Tenttaus on kaikkea muuta kuin hyvää keskustelua, kiinnostunut kysyminen niin että toinen saa itse määritellä paljonko ja mitä haluaa itsestään kertoa on.
Kuinka se mainittu vastavuoroisuus ja tilan antaminen toisillekin on joillekin aivan outo käsite?
Oikeasti en ymmärrä miksi hyökkäät ja syyllistät ja vedät noin radikaaleja tuomioita minusta?
Perustele nuo kaikki syytökset minulle! Ole hyvä!
Mikä on mustavalkoista minussa?
Mikä tekee minusta marttyyrin? Tuo on aika kova syytös.
Miksi väität että olen loukkaantunut? Mistä hitosta sen repäisit?
Mistä olet saanut päähäsi että olisin mielestäni UHRI? Missä niin olen väittänyt, tai antanut ymmärtää?
Millaisena ihmispaskana oikeasti minua pidät?
Luuletko että olen täysi persereikä kaikkia kohtaan, enkä koskaan kuuntele ketään?
Väitätkö etten anna toisille tilaa? Perustele se väitteesi ja todista jotenkin!
Epäilen että tämä ei ole alkuperäinen kommentoija vaan joku joka haluaa provota tai osoitus jonkun huumorista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monesti varmaan ollut juuri tuollainen itsestäni jauhaja. Siihen voi vaikuttaa se että jos on tottunut jonkun ystävänsä kanssa siihen että joskus toinen jauhaa itsestään tunnin ja joskus taas se toinen. Kumminkin niin että se toinen tietää ja tuntee toisen niin hyvin että kumpikaan ei tule liikaa riistetyksi ja käytetyksi oksennusämpärinään.
Sitä sitten ehkä automaattisesti toistaa sitä samaa kaavaa muidenkin kanssa kun luulee että he uskaltavat keskeyttää sinut ja OMATOIMISESTI kertoa itsestään sitä mitä haluavat, ilman toisen tenttaamista.
Nyt kun olen käsittänyt että jotkut ovatkin sellaisia kursailijoita etteivät kykenekään itsenäisesti pitämään juttelutuokioissa puoliaan, en sitten minäkään enää kehtaa tenttaamatta kertoa yhtään mitään kenellekään.
Voi miten mustavalkoista ja marttyyrimaista. Mitä jos miettisit mitä se keskustelu ei-tuttujesi kanssa voisi olla ja kuinka alkaa sensijaan että loukkaannut ja uhriudut?
Ei ole mitään kursailua ja puoliansa pitämättömyyttä hallita käytöstapoja ja odottaa niitä muiltakin. Tenttaus on kaikkea muuta kuin hyvää keskustelua, kiinnostunut kysyminen niin että toinen saa itse määritellä paljonko ja mitä haluaa itsestään kertoa on.
Kuinka se mainittu vastavuoroisuus ja tilan antaminen toisillekin on joillekin aivan outo käsite?
Oikeasti en ymmärrä miksi hyökkäät ja syyllistät ja vedät noin radikaaleja tuomioita minusta?
Perustele nuo kaikki syytökset minulle! Ole hyvä!
Mikä on mustavalkoista minussa?
Mikä tekee minusta marttyyrin? Tuo on aika kova syytös.
Miksi väität että olen loukkaantunut? Mistä hitosta sen repäisit?
Mistä olet saanut päähäsi että olisin mielestäni UHRI? Missä niin olen väittänyt, tai antanut ymmärtää?
Millaisena ihmispaskana oikeasti minua pidät?
Luuletko että olen täysi persereikä kaikkia kohtaan, enkä koskaan kuuntele ketään?
Väitätkö etten anna toisille tilaa? Perustele se väitteesi ja todista jotenkin!
Epäilen että tämä ei ole alkuperäinen kommentoija vaan joku joka haluaa provota tai osoitus jonkun huumorista.
Luulen kanssa niin, ikävä kyllä tällaisia ihmisiä on kuitenkin paljon. Aivan sama mitä sanoo ja kunka selittää he kuulevat vain mitä haluavat (tai eivät ehkä halua mutta psyykkisen rakenteensa tai ikävien kokemustensa takia kuulevat sen pahan mitä eivät haluaisi kuulla ja mitä ei edes ole sanottu, ts haavakäyttäytymistä) eivätkä todellisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tuo sinusta keskustelua? Minusta tuo on jutustelua, eikö se nyt ole sama kertooko toinen kuulumisensa vai tenttaatko sinä?
Minä olen pitänyt keskusteluna ajatusten vaihtoa kirjallisuudesta, politiikasta, maahanmuutosta, musiikista jne.
Mutta olen samaa mieltä, että ihmiset eivät osaa keskustella, ollaan jääräpäisesti sitä mieltä mitä ollaan eikä osata perustella kantoja, jankataan vain samaa.Arvasin, että joku tarttuu tuohon ja meinasin laittaa jo aloitukseen, että pitää pystyä keskustelemaan totta kai muistakin asioista. Itse työskentelen politiikan parissa, joten luonnollisesti keskustelen noistakin mainitsemistasi asioista niiden ihmisten kanssa, ketä ne kiinnostavat (jotkut ystäväni eivät todellakaan halua, että jaarittelen heille politiikasta).
En ehkä tekisi noin tarkkaa jakoa "keskustelun" ja "juttelun" välille - kyllähän usein keskustelu on rönsyilevää. Lähinnä meinasin sitä, että esimerkiksi pitkästä aikaa tuttuja ihmisiä nähdessään tai uusiin ihmisiin tutustuessa, on minusta luontevaa ainakin aluksi vaihdella vähän kuulumisia/kertoa elämäntilanteesta. Kyllähän ihanteellinen keskustelu on ylipäätään monipuolista ja sellaista, että molemmat voivat siihen osallistua (koski se sitten maahanmuuttoa tai toista ihmistä), eikä toinen jaarittele tuntikausia mummonsa naapurista, jolla on jalka kipeä. Kyllä minusta hyvä keskustelija on kiinnostunut laajempien ilmiöiden lisäksi myös lähimmäisestään. - Ap
Eli haluaisit puhua itsestäsi, mutta kukaan ei pyydä sinua kertomaan itsestäsi?
Jos haluaisin puhua ainoastaan itsestäni, niin luuletko, että minua hämmästyttäisi se, että useat tuntemani ihmiset tekevät niin? Silloinhan minä vain jaarittelisin itsestäni, kuten muutkin, eikä siinä olisi minusta mitään hassua. - Ap
Älä silloin kysy, mitä kuuluu, vaan kysy mieluummin, mitä mieltä olet Syyrian tilanteesta tms. Mun miniäni on Meksikosta ja hänelle oli yllätys, että kun suomalaiselta kysyy, mitä kuuluu, niin suomalainen alkaa tosiaan kertoa, mitä hänelle kuuluu. Eikä vastaa "kiitos hyvää, entä itsellesi?", vaikka olisi juuri saanut syöpädiagnoosin tai potkut töistä.
Eikö tuo olisi aika aspergermainen tapa lähestyä toista ihmistä? Tuskin sitä pidettäisiin kovin toimivana tai normaalina. Ainakin jos ihmiset olisivat tuntemattomia toisilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisikohan kyse olla ihan vain siitä, että näitä ihmisiä ei kiinnosta sinun elämäsi eikä heillä ole mitään tarvetta oppia tuntemaan sinua paremmin? Sinä kysyt, joten he vastaavat, mutta ei muuta. Hyvin moni suomalainen on sitä mieltä, että töissä käydään tekemässä työt ja sitten kotiin. Työkavereita ei tavata eikä edes haluta tavata vapaa-ajalla, heidän kanssaan ei välttämättä haluta viettää aikaa edes kahvitauolla tai jos viettääkin, niin molemmat juo kahvinsa ja lukee päivän lehdet. Monissa muissa maissa työyhteisössä syntyy ihmissuhteita, jotka viedään myös työpaikan ulkopuolelle eli työtoverit perheineenkin viettävät yhdessä aikaa. Kaukaisempia sukulaisia tavataan sukujuhlissa, kun ei kehdata jäädä juhlista poiskaan, mutta ei niiden sukulaisten kuulumiset ja mielipiteet oikeasti kiinnosta. Muualla maailmassa taas ollaan intopinkeenä, kun serkunenonkumminkaimanvaimoa näkee pitkästä aikaa.
Voihan sitä jaaritella voinnistaan ja tää mamma jaarittelee lapsistaan!Joillekin jää toisten asiat paremmin mieleen,niin osaavat sitten kysellä.Toiset on sanavalmiimpia ja tää paskanpuhuminen on jonkinlaista keskustelua,kumpi heittää näppärämmän kommentin-keskustelua (miehet harrastaa).
Itse olen nykyään mielummin hiljaa, vuodet kotona lasten kanssa tehneet tehtävänsä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisikohan kyse olla ihan vain siitä, että näitä ihmisiä ei kiinnosta sinun elämäsi eikä heillä ole mitään tarvetta oppia tuntemaan sinua paremmin? Sinä kysyt, joten he vastaavat, mutta ei muuta. Hyvin moni suomalainen on sitä mieltä, että töissä käydään tekemässä työt ja sitten kotiin. Työkavereita ei tavata eikä edes haluta tavata vapaa-ajalla, heidän kanssaan ei välttämättä haluta viettää aikaa edes kahvitauolla tai jos viettääkin, niin molemmat juo kahvinsa ja lukee päivän lehdet. Monissa muissa maissa työyhteisössä syntyy ihmissuhteita, jotka viedään myös työpaikan ulkopuolelle eli työtoverit perheineenkin viettävät yhdessä aikaa. Kaukaisempia sukulaisia tavataan sukujuhlissa, kun ei kehdata jäädä juhlista poiskaan, mutta ei niiden sukulaisten kuulumiset ja mielipiteet oikeasti kiinnosta. Muualla maailmassa taas ollaan intopinkeenä, kun serkunenonkumminkaimanvaimoa näkee pitkästä aikaa.
Ei tuo mielestäni vastaa ap:n kuvailemaa tilannetta. Jos joku paasaa ummet ja lammet itsestän ja naapureistaan ei ole kyse lakonisesta "en halua puhua kanssasi ei kiinnosta vastaan lyhyesti kysymykseesi ja poistun paikalta" vaan juuri siitä omahyväisestä tai ajattelemattomasta tavasta puhua itse ja yksin ja olla täysin välinpitämätön muista.
Useinhan tällaiset ihmiset puhuvat tuttujen ja tuntemattomienkin asiat kenelle tahansa eli eivät ole mitään vetäytyviä omissa oloissaan viihtyviä mörriköitä.
Vierailija kirjoitti:
Voisikohan kyse olla ihan vain siitä, että näitä ihmisiä ei kiinnosta sinun elämäsi eikä heillä ole mitään tarvetta oppia tuntemaan sinua paremmin? Sinä kysyt, joten he vastaavat, mutta ei muuta. Hyvin moni suomalainen on sitä mieltä, että töissä käydään tekemässä työt ja sitten kotiin. Työkavereita ei tavata eikä edes haluta tavata vapaa-ajalla, heidän kanssaan ei välttämättä haluta viettää aikaa edes kahvitauolla tai jos viettääkin, niin molemmat juo kahvinsa ja lukee päivän lehdet. Monissa muissa maissa työyhteisössä syntyy ihmissuhteita, jotka viedään myös työpaikan ulkopuolelle eli työtoverit perheineenkin viettävät yhdessä aikaa. Kaukaisempia sukulaisia tavataan sukujuhlissa, kun ei kehdata jäädä juhlista poiskaan, mutta ei niiden sukulaisten kuulumiset ja mielipiteet oikeasti kiinnosta. Muualla maailmassa taas ollaan intopinkeenä, kun serkunenonkumminkaimanvaimoa näkee pitkästä aikaa.
Toki se voi olla näinkin. Mutta usein nämä ihmiset saattavat kuitenkin tehdä aloitteita sen suuntaan, että haluavat viettää aikaa kanssani: sukulaiseni kutsuu kylään, ystäväni kahville, työkaverini lounasravintolaan ja sitten lopputulema on se, että kuuntelen monologia.
Mutta minun mielestäni sekin on outo ajatus, ettei tarvitse edes yrittää käyttäytyä vaikkapa työyhteisössä vastavuoroisesti ja kohteliaasti, jos ei vain satu kiinnostamaan. Eikö se nimenomaan ole silloin niin, etteivät nämä ihmiset osaa keskustella, jos kuitenkin päivittäin työpaikalla nähdään? -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä ei kiinnosta mitä muille kuuluu. Ite, kun oon niin saakelin säälittävä, ettei oo mitään kerrottavaa. Siihen lisäks kuunnella kuinka täydellistä elämää kaikki muut viettää, ehei, en halua kuulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisikohan kyse olla ihan vain siitä, että näitä ihmisiä ei kiinnosta sinun elämäsi eikä heillä ole mitään tarvetta oppia tuntemaan sinua paremmin? Sinä kysyt, joten he vastaavat, mutta ei muuta. Hyvin moni suomalainen on sitä mieltä, että töissä käydään tekemässä työt ja sitten kotiin. Työkavereita ei tavata eikä edes haluta tavata vapaa-ajalla, heidän kanssaan ei välttämättä haluta viettää aikaa edes kahvitauolla tai jos viettääkin, niin molemmat juo kahvinsa ja lukee päivän lehdet. Monissa muissa maissa työyhteisössä syntyy ihmissuhteita, jotka viedään myös työpaikan ulkopuolelle eli työtoverit perheineenkin viettävät yhdessä aikaa. Kaukaisempia sukulaisia tavataan sukujuhlissa, kun ei kehdata jäädä juhlista poiskaan, mutta ei niiden sukulaisten kuulumiset ja mielipiteet oikeasti kiinnosta. Muualla maailmassa taas ollaan intopinkeenä, kun serkunenonkumminkaimanvaimoa näkee pitkästä aikaa.
Toki se voi olla näinkin. Mutta usein nämä ihmiset saattavat kuitenkin tehdä aloitteita sen suuntaan, että haluavat viettää aikaa kanssani: sukulaiseni kutsuu kylään, ystäväni kahville, työkaverini lounasravintolaan ja sitten lopputulema on se, että kuuntelen monologia.
Mutta minun mielestäni sekin on outo ajatus, ettei tarvitse edes yrittää käyttäytyä vaikkapa työyhteisössä vastavuoroisesti ja kohteliaasti, jos ei vain satu kiinnostamaan. Eikö se nimenomaan ole silloin niin, etteivät nämä ihmiset osaa keskustella, jos kuitenkin päivittäin työpaikalla nähdään? -Ap
Ap. Tuota noin. Suurin osa ihmisistä on aika itsekeskeisiä ja rakastaa itsestään puhumista. He varmasti pitävät sinusta ja haluavat viettää kanssasi aikaa. Mutta ei se poista sitä, että he rakastavat omista asioistaan jauhamista. Kokeile vaikka. Mene juttelemaan uuden ihmisen kanssa. Parhaiten saat tämän uuden ihmisen puhumaan kun tarjoilet hänelle mahdollisuutta jauhaa itsestään tai läheisistään, kannustat siihen, ja kas, jälkikäteen tuo uusi ihminen kehui miten mukava tyyppi oletkaan ;) .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisikohan kyse olla ihan vain siitä, että näitä ihmisiä ei kiinnosta sinun elämäsi eikä heillä ole mitään tarvetta oppia tuntemaan sinua paremmin? Sinä kysyt, joten he vastaavat, mutta ei muuta. Hyvin moni suomalainen on sitä mieltä, että töissä käydään tekemässä työt ja sitten kotiin. Työkavereita ei tavata eikä edes haluta tavata vapaa-ajalla, heidän kanssaan ei välttämättä haluta viettää aikaa edes kahvitauolla tai jos viettääkin, niin molemmat juo kahvinsa ja lukee päivän lehdet. Monissa muissa maissa työyhteisössä syntyy ihmissuhteita, jotka viedään myös työpaikan ulkopuolelle eli työtoverit perheineenkin viettävät yhdessä aikaa. Kaukaisempia sukulaisia tavataan sukujuhlissa, kun ei kehdata jäädä juhlista poiskaan, mutta ei niiden sukulaisten kuulumiset ja mielipiteet oikeasti kiinnosta. Muualla maailmassa taas ollaan intopinkeenä, kun serkunenonkumminkaimanvaimoa näkee pitkästä aikaa.
Toki se voi olla näinkin. Mutta usein nämä ihmiset saattavat kuitenkin tehdä aloitteita sen suuntaan, että haluavat viettää aikaa kanssani: sukulaiseni kutsuu kylään, ystäväni kahville, työkaverini lounasravintolaan ja sitten lopputulema on se, että kuuntelen monologia.
Mutta minun mielestäni sekin on outo ajatus, ettei tarvitse edes yrittää käyttäytyä vaikkapa työyhteisössä vastavuoroisesti ja kohteliaasti, jos ei vain satu kiinnostamaan. Eikö se nimenomaan ole silloin niin, etteivät nämä ihmiset osaa keskustella, jos kuitenkin päivittäin työpaikalla nähdään? -Ap
On kaksi eri asiaa osata keskustella ja haluta keskustella. Joku voi ihan oikeasti kokea ne toisen utelut kiusallisina ja vain kohteliaisuuttaan vastaa, mutta ei ala utelemaan kysyjältä mitään. Tälläkin palstalla moni kertoo ottavansa eväät töihin mukaan, jotta ei tarvitse mennä työkavereiden kanssa lounasruokalaan syömään. Ja sitten tosiaan on niitä ihmisiä, jotka voisivat puhua itsestään vaikka 10 tuntia eikä heitä tosiaan kiinnosta tippaakaan, mitä jollekin muulle ihmiselle kuuluu.
Small talk on tarpeen silloin, kun halutaan välttää kiusallinen hiljaisuus. Suomalaisista hiljaisuus ei ole kiusallista vaan hyvä asia. Toki onhan meitä poikkeuksiakin, jotka lörpöttelevät vaikka bussipysäkillä tuikituntemattomien kanssa, mutta sitä pidetään täällä enemmän outona kuin normaalina :)
Osaan kyllä small talkin taidon, nopeasti on aina uudet bussikuskit, kahvilan kassat ja baarimikot tuttuja. Mutta sellasta turhanpäivästä itsestä jankkaamista ja muiden tenttailua en jaksa ollenkaan - siksi olenkin työpaikan kahvipöydässä usein hiljaa. Onneksi sinnekin on eksynyt pari muuta saman tyyppistä ihmistä, joiden kanssa sitten usein jutellaan vaikkapa viikon uutisaiheista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monesti varmaan ollut juuri tuollainen itsestäni jauhaja. Siihen voi vaikuttaa se että jos on tottunut jonkun ystävänsä kanssa siihen että joskus toinen jauhaa itsestään tunnin ja joskus taas se toinen. Kumminkin niin että se toinen tietää ja tuntee toisen niin hyvin että kumpikaan ei tule liikaa riistetyksi ja käytetyksi oksennusämpärinään.
Sitä sitten ehkä automaattisesti toistaa sitä samaa kaavaa muidenkin kanssa kun luulee että he uskaltavat keskeyttää sinut ja OMATOIMISESTI kertoa itsestään sitä mitä haluavat, ilman toisen tenttaamista.
Nyt kun olen käsittänyt että jotkut ovatkin sellaisia kursailijoita etteivät kykenekään itsenäisesti pitämään juttelutuokioissa puoliaan, en sitten minäkään enää kehtaa tenttaamatta kertoa yhtään mitään kenellekään.
Voi miten mustavalkoista ja marttyyrimaista. Mitä jos miettisit mitä se keskustelu ei-tuttujesi kanssa voisi olla ja kuinka alkaa sensijaan että loukkaannut ja uhriudut?
Ei ole mitään kursailua ja puoliansa pitämättömyyttä hallita käytöstapoja ja odottaa niitä muiltakin. Tenttaus on kaikkea muuta kuin hyvää keskustelua, kiinnostunut kysyminen niin että toinen saa itse määritellä paljonko ja mitä haluaa itsestään kertoa on.
Kuinka se mainittu vastavuoroisuus ja tilan antaminen toisillekin on joillekin aivan outo käsite?
Oikeasti en ymmärrä miksi hyökkäät ja syyllistät ja vedät noin radikaaleja tuomioita minusta?
Perustele nuo kaikki syytökset minulle! Ole hyvä!
Mikä on mustavalkoista minussa?
Mikä tekee minusta marttyyrin? Tuo on aika kova syytös.
Miksi väität että olen loukkaantunut? Mistä hitosta sen repäisit?
Mistä olet saanut päähäsi että olisin mielestäni UHRI? Missä niin olen väittänyt, tai antanut ymmärtää?
Millaisena ihmispaskana oikeasti minua pidät?
Luuletko että olen täysi persereikä kaikkia kohtaan, enkä koskaan kuuntele ketään?
Väitätkö etten anna toisille tilaa? Perustele se väitteesi ja todista jotenkin!
Huhhuh. Kun kuvittelee millä äänensävyllä ja tempolla nämä olisi lauottu ääneen ei mielikuva kyllä ole kovin miellyttävä.
Tuskin lainattu kirjoittaja (joka en ole minä) tarkoitti "hyökätä" kimppuusi mutta jostain syystä se sai sinussa esiin aivan valtavan defenssireaktion. Kannattaisi varmaan pohtia miksi.
Minä mielsin sen kyllä hyvin hyökkäävänä ja tuomitsevana.
Tuntuu että olette vain päättäneet että olen itsekeskeinen, marttyyri ja kaikkea pahaa ja negatiivista.
En kyllä voi nyt allekirjoittaa sitä väittämää.
Todellakin puolustauduin koska minua syytettiin sellaiseksi mitä en ole. Eikö niin saa tehdä?
Tuntuu että se on jo nyt vain päätetty etu käteen millainen olen, eikä taida olla mitään väliä mitä enää sanon.
Kerroin ja tunnustin rehellisesti että olen ehkä joskus voinut kertoa turhan paljon itsestäni.
En kumminkaan halua pahaa kenellekään enkä halua jyrätä ketään. Siksi olen opetellut olemaan hiljempaa, ja en enää uskalla niin paljoa kertoa omista asioistani.
Olen ollut vähän hölmö ja luullut naiivisti että ihmisiä kiinnostaa minun juttuni. Vähän aikuisempana olen kyseenalaistanut sen ja nyt häpeän sitä että olen niin iloisesti kertonut muille jotain mielestäni jänniä käänteitä elämästäni.
Älkää nyt oikeasti luulko etten anna kenellekään suunvuoroa, enkä kuuntelisi toisia.
Minua oikeasti loukkaa aiheettomat syytökset.
Arvostan sellaista palautetta joka mielestäni on todellista.
Ettekö itsekin tulisi surulliseksi jos teitä alettaisiin haukkua vaikka miksi.
Mustavalkoinen en mielestäni ole, koska yritän ajatella asioita monelta kantilta. Se oli inhottava aloitus tuolta soimaajalta/ojentajalta/muka asialliselta keskustelijalta.
Heh! Tuohan on muuten jännä "ase" käytettäväksi "keskusteluissa" joissa ei ole tarkoitus keskustella vaan lytätä ja mitätöidä toinen ihminen.
Siis nerokas ja varmasti toimiva.
A. ensin syytä toista vaikka miksi ympäripyöreäksi, epärehelliseksi/moraalittomaksi/lapselliseksi/mustavalkoiseksi/typeräksi
B: kuuntele hänen vastauksensa
C: Vastaa alentavasti: tuo nyt on selkeästi sulta vaan tommonen defenssireaktio, huh huh
D: hymistele tyytyväisenä kun toinen menee ehkä ymmälleen ja luule hetken että puolustautuminen on jotenkin epäsuotavaa.
Minä olen siis tuo inhottava paska, siis tuo marttyri.
Sen verran sanon vielä että aidosti kuuntelen pitkään ja ajatuksen kanssa empaatisesti toisten vaikka mitä juttuja. Minulle on siitä ihan sanottu monesti kiitoksia kun kuuntelin vaikeitakin asioita, joista eivät ole koskaan kenellekään kertoneet. Vaikka olen tuntematon.
Minä olen vaan vähän huono kyselemään ja utelemaan. Ihmiset ovat ilman minun tivaamisia kertoneet uskomattomia juttuja ja asioita minulle. He ovat kertoneet myös sellaisia asioita jotka ei niin uskomattomia, mutta heille merkityksellisiä.
Minä olen kuuntelemalla kuunnellut. En ole mitään edes kommentoinut. Olen vain kuunnellut.
Sen he ovat mielestäni arvostaneet korkealle, kun ovat saaneet vain kertoa, eikä ole ollut mitään "keskustelua".
Minulle on tullut hyvä mieli noista hetkistä vaikka ne jutut eivät aina mitään päivänvaloa kestäisikään.
Ne eivät ole mielestäni mitäin itsekkäitä monologeja, vaan kutsuisin niitä JAKAMISEKSI.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen siis tuo inhottava paska, siis tuo marttyri.
Sen verran sanon vielä että aidosti kuuntelen pitkään ja ajatuksen kanssa empaatisesti toisten vaikka mitä juttuja. Minulle on siitä ihan sanottu monesti kiitoksia kun kuuntelin vaikeitakin asioita, joista eivät ole koskaan kenellekään kertoneet. Vaikka olen tuntematon.
Minä olen vaan vähän huono kyselemään ja utelemaan. Ihmiset ovat ilman minun tivaamisia kertoneet uskomattomia juttuja ja asioita minulle. He ovat kertoneet myös sellaisia asioita jotka ei niin uskomattomia, mutta heille merkityksellisiä.
Minä olen kuuntelemalla kuunnellut. En ole mitään edes kommentoinut. Olen vain kuunnellut.
Sen he ovat mielestäni arvostaneet korkealle, kun ovat saaneet vain kertoa, eikä ole ollut mitään "keskustelua".
Minulle on tullut hyvä mieli noista hetkistä vaikka ne jutut eivät aina mitään päivänvaloa kestäisikään.
Ne eivät ole mielestäni mitäin itsekkäitä monologeja, vaan kutsuisin niitä JAKAMISEKSI.
Ok, rauhoitutko nyt vähän? Hyvä, että olet kuunnellut ihmisiä ja pidän sitäkin tärkeänä, että osaa kuunnella muita, mutta minä puhuin nyt keskustelusta. Se, että joku on puhunut sinulle ja sinä olet kuunnellut, etkä "ole mitään edes kommentoinut" omien sanojesi mukaan, ei täytä keskustelun määritelmää. Keskustelussa kuuluu vastata toisen aiempiin sanomisiin ja tuoda omia näkökulmia esille. -Ap
Alue: Aihe vapaa
Syvällisen, hyvän keskustelun ei ole pakko liittyä "ilmiöihin ja asioihin" vaan se voi aivan mainiosti keskittyä vaikka keskustelijoihin itseensä, heidän ajatuksiinsa ja näkökulmiinsa ja usein keskittyykin.
Small talk taas on sitä tyhjänpäiväistä jauhamista, joka ei tuo lisävaloa tai -arvoa keskustelijoille toisistaan tai maailmasta.
En tajua jakoasi. Miehesi ei voi olla "hyvä keskustelija" jos hän ei kuule vastapuolensa ajatuksia.
- 8 ja 26