Onko reilun 1-vuotiaan tahto nujerrettava eli näytettävä kaikessa, kuka määrää?

Mulla on 2-vuotias tyttö joka tekee kaikkensa tahtonsa eteen (myös yksivuotiaana), mutta yritän ainakin pitää selkeää linjaa. Periksi voidaan antaa sitten vähemmän tärkeissä asiossa jotka eivät säätele koko perheen elämää.

Lapsikin on arvokas ihminen. Ei häntä saa alistaa tai nujertaa, vaan ohjata ja opettaa. Jos joku asia tuntuu juuri nyt hankalalta, on se todennäköisesti helpompaa hieman myöhemmin. Jos lapsi tarvitsee juuri nyt äitiä ja isiä nukahtamiseen, niin sitten tarvitsee, ei se ikuisesti kestä. Eikä tarkoita, että lapsi kaikessa sitten rupeaisi " pompottamaan" . Voihan sitä muussa pitää tiukemmat rajat, sellaisissa asioissa jotka eivät ole niin pelottavia kuin yksin nukahtaminen.

Mulla ei meinannu mennä silloin jakeluun tämän viereen nukuttamisen kauheus, mutta menin sitten mielestäni halpaan, kun neuvolan täti oli niin kauhuissaan tästä viekussa nukahtamisesta. Tämä toisen vanhemman viereen vaatiminen kyllä tuntuu vähän liialta, mutta toisaalta sen ymmärtää, kun on muutenkin vähän sellainen takertumisvaihe menossa eli koko ajan pitäis päästä sylissä käymään ja sitten taas meno jatkuu.



Niin se toinen ehdoton juttu on tämä tietokoneella olon vastustus. Haluaa syliin välittömästi, kun istuudun tähän tuolille. Kaikkea muuta pyykinpesusta, tiskikoneen täytöstä ym. omiin asioihin keskittymisestä ei ole moksiskaan, mutta tämä on liikaa :). Kirjaakin saan lukea ihan rauhassa, mutta tätä en.

tyttö ja aina ollut huono nukkuja. Välillä nukahtaa ihan " vahingossa" syliini mutta viikottain on iltoja jolloin pistää tosissaan hanttiin nukkumaanmenon kanssa.



Välillä tyttö intoutuu protestoimaan nukkumaanmenon kans ihan tosissaan ja saattaa tosiaan itkeä tuntikausia kiukkuisena ja pää punaisena. Ja silloin ei suostu aina nukahtamaan meidän vanhempien sänkyynkään vaan pyörii ja möyrii sängyssä, nousee seisomaankin ja vetää meitä tukasta jne.



En todellakaan ymmärrä yhden tähän ketjuun kirjoittaneen kommenttia että " Asenteesta se on kiinni." Ainakaan jos hän tarkoitti äidin/vanhempien asennetta. Lapsen luonne taas on mielestäni määräävämpi tekijä.

kun kerran antaa sun tehdä kotitöitä yms. rauhassa (pyykinpesu, kirjan lukeminen, tiskikoneen täyttö ym. omiin asioihin keskittyminen)



Mulla on tilanne sellainen, että edes tiskikonetta en pysty täyttämään kun tyttö heti yrittää tarrata likaisiin astioihin yms. Kaikkien kotitöiden tekeminen on yhtä painajaista kun tytön pitäis saada koko ajan olla mukana tekemässä " äitinsä apuna" . Eli nykimässä likaisia astioita koneesta, tyhjentämässä puhdasta pyykkiä pyykkikorista lattialle, repimässä märkiä pyykkejä pyykkitelineestä, repimässä lehden sivuja palasiksi...en pysty tekemään mitään ns. omaa juttua silloin kun tyttö on hereillä. Ja kyllä, kiellän aina kun tyttö tulee suorittamaan ei-toivottua toimintaansa ja siirrän tytön toiseen päähän huonetta leikkikalujensa seuraan, mutta ei tottele vaikka äänensävyni on oikeastaan huutamista. Nukkumaanmenokin on vaikeaa sillä välillä on iltoja että tyttö ei millään halua nukkumaan. Kiemurtelee vaan sylissä, huutaa ja itkee jos lasken sänkyynsä.



Mä olen luullut että tytön käytös on ihan normaalia, jotain ikäkauteen ja tempperamenttiin kuuluvaa. Olen vaan yrittänyt tulla toimeen sen seikan kanssa että ainoa ns. oma aika on silloin kun tyttö nukkuu päikkäreitä.

" Asenteesta se on kiinni" -lauseella tarkoitin sitä, että minusta asenteessa on jotain pielessä jos väkisin nukuttaa pienen lapsen yksin joka huutaa tuntikausia. Eli toisin sanoen, miksi pitäisi huudattaa kun se on täysin turhaa ja tuskin ihan tervettäkään.



Teillähän tilanne on ihan eri jos lapsi huutaa vaikka ollaan vieressäkin.



APhan kertoi, että lapsi huutaa yksin paniikissa ja lopulta oksentaa. Se on mielestäni SAIRASTA. Miten äiti voi tehdä noin???

30: Toki meilläkin tyttö häärää mukana kotihommissa, mutta antaa siis mun tehdä niitä pyrkimättä koko ajan syliin tai muuta, mikä sotkee koko touhun.



31: Olen samaa mieltä, että on ihan sairasta tuollainen huudattaminen, sen takia tämä ns. unikoulu loppui. Konsultoin tämän nukahtamisharjoittelun aikana jopa kahta terveyskeskuksen terveydenhoitajaa, koska ottivat oikein asiakseen näin tempperamenttisen lapsen nukutusongelman. Kaikki olivat sitä mieltä, että muutaman illan huudattamisen jälkeen lapsi lopettaa ja tajuaa, ettei kannata. Itsekin hölmönä uskoin tähän teoriaan, että aina vaan kellistetään lapsi sänkyyn ja jätetään sinne ja annetaan huutaa muutama minuutti ja sitten uudestaan sama homma. Kun meni homma hysteeriseksi otin syliin ja rauhoittelin ja taas uudestaan. Ei varmaankaan ole sinullekaan tuntematon tällainen systeemi? Meillä se ei vaan toiminut kummankaan vanhemman toteuttamana.



ap

että lapsi alkaa vedättää muissa asioissa. On vain iltaisin lisäturvan tarpeessa. Ilmeisesti itsekin sen jo olit tajunnut.



Sille jonka mielestä on sairasta huudattaa lasta, niin joidenkin asioiden eteen joutuu joskus tekemään ikäviäkin asioita. Jos sinä et sitä pysty tekemään, niin ei se välttämättä ole sairasta vaikka pahalta kuulostaakin. Ihan normaalilta unikoululta kuulosti.

Viikon karjumisen jälkeen annoimme periksi ja 1 v 3 kk iässä nukahti omaan sänkyyn kiltisti muutaman huutoillan jälkeen. Me kylläkin nukutimme lapset sänkyihinsä, kunnes olivat 3,5 ja 2-vuotiaita ja nyt lasten ollessa 4,5 ja 3 viivymme silloin tällöin nukuttaessa pitkäänkin. Yleensä nukahtavat itsekseen tai tarviivat pienen hetken silitystä tai tärkeän asian kuuntelun. Nukahtamiseen menee 5-30 minuuttia.

Pienimuotoisella " unikoululla" niistä selvittiin. Toimi siis meillä.



Itseni voisin kirjata " varoittavaksi" esimerkiksi. Minut nukutettiin pinnasängyssä vanhempien viereen, laita matalalla. Joka yö möngin sängystä vanhempien väliin. En koskaan suostunut jäämään omaan sänkyyn/omaan huoneeseen. Vasta 7-8 vuotiaana " opin" nukkumaan yksin. On varmaan vanhemilla ollut hyvä seksielämä. Ei ihme, että ovat eroneet...

Meidän taaperolla on selvästi kausia että tarvitsee apua nukahtamiseen/haluaa olla lähellä.

(Vauvana nukahti itsekseen)



Ei tulisi mieleenikään huudattaa pientä.

Miksei noin pieni vielä saisi olla vanhempien lähellä? Aina tarvisi vaan pienestä pitäen pärjätä itsenäisesti.. Osata nukahtaa itse,omassa sängyssä ja omassa isossa pimeässä huoneessa.

Puistattaa tuollainen..

Vierailija:

Pienimuotoisella " unikoululla" niistä selvittiin. Toimi siis meillä.

Itseni voisin kirjata " varoittavaksi" esimerkiksi. Minut nukutettiin pinnasängyssä vanhempien viereen, laita matalalla. Joka yö möngin sängystä vanhempien väliin. En koskaan suostunut jäämään omaan sänkyyn/omaan huoneeseen. Vasta 7-8 vuotiaana " opin" nukkumaan yksin. On varmaan vanhemilla ollut hyvä seksielämä. Ei ihme, että ovat eroneet...

vanhempiesi ero ole tullut ihan muista syistä kuin sinun vieressä nukkumisestasi..

Meillä on jokainen lapsi saanut vauvana/taaperona nukkua vieressä jos eivät ole sängyssään halunneet nukkua. 3vuotiaasta ovatkin sitten jo halunneet omaan sänkyyn.

Voihan sitä sexiä harrastaa muuallakin kuin sängyssä..

Osata nukahtaa itse,omassa sängyssä ja omassa isossa pimeässä huoneessa.

Puistattaa tuollainen..

[/quote]

Eikö tuo mielestäsi ruoki lapsen asenteita??? Kyllä meilläkin 3-vuotias joskus sanoo, että omassa sängyssä pelottaa, mutta me vakuutetaan, että siellä ei ole pelottavaa vaan se on maailman turvallisin paikka! Kai jokainen lapsi pelkää joskus pimeää, mutta siitä pitää osata opettaa pois. Eikä se ole mitään kiduttamista, lapsi luottaa meihin ja siihen kun hänelle sanomme niin kuin asia OIKEASTI on.



Minusta jokaisella perheenjäsenellä on oikeus nukkua hyvin omassa sängyssään! Ei siinä ole mitään puistattavaa tai järkyttävää!

voitte hyvin nukuttaa lapsen teidän sänkyynne niin, että molemmat vanhemmat ovat paikalla, jos se sopii teille. Jos se joskus lakkaa sopimasta, huudatatte sitten, jos niin käy. Varmuuden vuoksi etukäteen huudattaminen on mielestäni kummallista, jos huudattamiseen johtava toiminta olisi teille tällä hetkellä ihan ok.



On erilaisia ihmis- ja lapsikäsityksiä. Yhden käsityksen mukaan lapsi on ns. paha ja ilkeä, ja hänen tavoitteenaan on ainoastaan pompottaa ja vedättää vanhempiaan. Erään toisen käsityksen mukaan lapsi on yhteistyöhaluinen ja järjellinen olento, joskin hänen kokemuksensa ja tietämyksensä maailmasta on vajaa ja hyvin rajallinen. Tämän teidän tilanteenne ratkaisu riippuu pitkälti siitä, millainen käsitys teillä on lapsenne perimmäisestä luonteesta ja tavoitteista.

Itsekin vasta harjoittelen tämän oman taaperon kanssa. :)

Mutta kerron vähän omia kokemuksia, kun on ihan mielenkiintoinen keskustelu. Meillä tyttö on nukkunut vauvana perhepedissä. Osa asiantuntijoista piti sitä hyvänä, osa erittäin vaarallisena. Sitten jossain vaiheessa yritin huudattamalla saada omaan sänkyyn (n. vuoden iässä), osa asiantuntijoista piti tätä hyvänä, osa vaarallisena. Sitten heitin muiden mielipiteet romukoppaan ja aloin tekeen kuten minusta parhaimmalta tuntuu. :D



Minusta ainakin oma lapseni on vielä liian pieni ymmärtämään systemaattista vedettämistä (1v5kk), enkä kestä ajatusta tuntikausien huudattamisesta illalla. Sen sijaan käännän selän sellaisille huutoyrityksille, kuin " haluan keksiä kaapista" (kiitos isovanhemmille :D) tai " nyt haluan välttämättä hakata televisiota" . Tuollaiset on ihan eri asia ja helppo tunnistaa.



Minulla on tosin erittäin helppo lapsi, ainut mikä tuottaa joskus vaikeuksia, on tuo nukkumaan meno.