Itkevätkö MIEHET ikinä?? Ovat tosiaan niin vahvoja, kun naisille näyttävät vai itkevätkö yksin ollessa??

Jostaa lukenu joskus, että se itkemättömyys liittyis myös miesten erilaiseen hormonitoimintaan. Että itku ei tirahda, vaikka se helpottais oloa ja kui haluais.

Vierailija kirjoitti:

Itken, mutta yleensä yritän seurassa olla itkemättä, koska en halua muiden joutuvan vaivautumaan.

Meillä sama. Toisekseen minulle itkeminen on hyvin henkilökohtainen juttu ja haluan tehdä sen yksin jos tarvetta on. Ei liity mihinkään "äijäilyyn" vaan se vain on oma hetkeni. Lisäksi ärsyttää jos joku sattuu huomaamaan punakat silmät ja alkaa tenttaamaan että mikä hätänä. Ei kuulu sulle. Olin pienenä kauhea itkupilli jota oikeastaan kannustettiin kotona. En olisi halunnut olla.

Viimeksi olen varmaan itkenyt julkisesti pappani hautajaisissa ja kummankin lapsen syntyessä.

Vierailija kirjoitti:

Jostaa lukenu joskus, että se itkemättömyys liittyis myös miesten erilaiseen hormonitoimintaan. Että itku ei tirahda, vaikka se helpottais oloa ja kui haluais.

Transtaustaisena olen tämän huomannut. Ennen itkin aina vuolaasti kuukautisten aikaan, nyt testosteronin virratessa suonissa en juurikaan itke (joskus harvoin kyllä) mutta liikutun usein, ehkä jopa useammin kuin ennen.

Harva mies itkee kivusta, moni tunnekuohussa oli hyvää tai pahaa.

Miehet eivät itke.

Yh-äidin kasvattamät lässyt, eunukit ja hintit itkevät, mutta "mies " ei itke vaan puree hammasta ja ehkä lausuu runon Suomalaisia kulttuurisanoja käyttäen.

En ole ikinä nähnyt mieheni itkevän vaikka yhdessä ollaan oltu kohta 9 vuotta. Hämmentävää. Muuten on kuitenkin herkkä ja ihana mies.

No harva aikuinen nainenkaan kovin taajaan pillittää.

25 vuotta mieheni kans olen ollut ja kaksi kertaa olen nähnyt itkevän, ihan suhteen alussa ja kun koiramme jäi auton alle.

Isäni näin itkevän kerran, kun oli selvinnyt, että hänellä on sairaus jonka vuoksi elinaikaa on vain vähän jäljellä.

Omituinen kysymys. Ihmiset itkevät ja miehet ovat ihmisiä siinä missä naisetkin. Tunteiden tukahduttaminen on ympäristöstä opittua käytöstä, eikä mitään "miehisyyttä". Jos ei ole koskaan nähnyt oman isän tai muiden tärkeiden roolimallien tai läheisten ystävien näyttävän tunteitaan, niin ei niitä sitten itsekään näytä. Se ei tarkoita, etteikö niitä olisi.

Itse itken kun itkettää. Varsin harvoin, mutta silloin kun se tulee, en yritä estellä, enkä ymmärrä miksi pitäisikään. Mielestäni "miehet eivät itke!"-miehet (ja naiset) ovat säälittävän yksioikoisia otuksia.

M31

Itse itkin usein lapsena. Tilanne muuttui, kun sain pikkuveljen, jolla todettiin erilaisia ongelmia, jonka takia hän vaati vanhemmiltani paljon huomiota. En halunnut stressata vanhempiani itkemällä vaikka aihetta olisi ollutkin. Lähdin vain yksin ulos, huusin ja kirosin mutta en itkenyt koska vanhemmat olisivat kuitenkin huomanneet turvonneet silmät.

Itseänikin stressaa, kun näen muiden itkevän enkä voi tehdä asialle mitään. Vaivaannun, ja tekee mieli huutaa yksin tyynyyn, koska en voi auttaa.

Nykyään en oikein edes pysty itkemään. En ole todellakaan mitenkään tunnekylmä, mutta yksin käveleminen ja rauhallisen paikan löydettyäni huutaminen jotenkin vain auttaa paremmin kuin itkeminen.

Ensimmäinen reaktioni fyysiseen tai henkiseen kipuun on juuri hampaan pureminen. Itku ei tule luonnostaan. Jos jaan tyttöystäväni kanssa jonkun herkän hetken, silmäni kostuvat, mutta kyyneleet eivät valu.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin exäni kanssa 20 vuotta, enkä nähnyt hänen koskaan itkevän. En isänsä, äitinsä, enkä veljensä kuoltua edes, ei hautajaisissa ei missään. Tunteeton taisi mies olla. Muuttui vaan aggressiiviseksi näiden tapahtumien johdosta ja alkoi juomaan.

Tyypillistä, tunteita ei ole saanut lapsuudenkodissa näyttää ja ne on pakotettu tukahduttamaan. Ei pysty käsittelemään mitään kun mitään tunteenätelykeinoja ei ole voinut oppia, viha peittää muut vaikeat tunteet, alkoholilla turrutetaan.

Mieheni itki ihan vähän aikaa sitten, kun selvisi, että hänen isänsä keuhkosyöpä on levinnyt aivoihin, eikä mitään ole enää tehtävissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ainakaan silleen itke, että muut huomaisivat. Aina jos jotain ikävää on käynyt ja vaimo itkennyt niin minulla korkeintaan tullut itketyksen tunne eli silmät kostuneet kyyneliin ja kurkkua puristanut.

Mutta en itke koskaan niin, että kyyneleitä valuisi ulos silmistä.

T. Mies28

Siinä taas yksi aikamies. Tiesitkö, että naiset suosivat enemmän miehiä jotka itkevät ja näyttävät tunteensa.

Minusta tuo kuvailemasi tunne ei ollut itkemistä vaan tavallista harmituksen tai haikeuden tunnetta.

Et ilmeisesti siis itke mikä minusta ainakaan ei ole hyvä asia.

Miehet ei monestikaan itke naistensa edessä, koska niin monesti mies löytää ne itkut edestään, jos/kun riitaa tulee. Siinä muuttuu "ihailu ja kunnioitus" yms hyvin nopeasti halveksunnaksi, kun alkaa kiukuttaa ja muistissa on hyviä keinoja millä loukata. 

Miehenä haluaisin itkeä enemmän, koska se on luonnollinen tapa käsitellä tunteita. Valitettavasti lääkitys estää itkemisen. Tosin pirautin pari viikkoa sitten, kun äitini joutui sairaalaan. Puhdistava kokemus. 

Olen itkenyt viimeksi 1973 ja silloinkin kivusta. 

Se, että ei itke, ei suinkaan tarkoita etteikö mieskin tuntisi ja surisi, vaan käsittelee näitä asioita mielessään

hieman toisella tavalla. 

Ja kyllä, on sattunut kaikenlaista elämän varrella, vanhempieni ja isovanhempieni kuolemat, sisarusten kuolemia, konkurssi ja puille paljaille joutuminen jne.

Hävettää kyllä tunnustaa, että en osaa suhtautua itkevään mieheen oikein mitenkään. 

Näitä on muutamia sattunut kohdalle vuosien varrella.

Itkeminen ei liity vahvuuteen mitenkään. Se on traumareaktio jos ei pysty itkemään.

Itkevät. Viimeksi oma mieheni itki maanantaina kun piti viedä koiravanhuksemme lääkäriin viimeiselle matkalle. 

Itkimme molemmat kun silittelimme koiraa sen vaipuessa ikiuneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ainakaan silleen itke, että muut huomaisivat. Aina jos jotain ikävää on käynyt ja vaimo itkennyt niin minulla korkeintaan tullut itketyksen tunne eli silmät kostuneet kyyneliin ja kurkkua puristanut.

Mutta en itke koskaan niin, että kyyneleitä valuisi ulos silmistä.

T. Mies28

Siinä taas yksi aikamies. Tiesitkö, että naiset suosivat enemmän miehiä jotka itkevät ja näyttävät tunteensa.

Minusta tuo kuvailemasi tunne ei ollut itkemistä vaan tavallista harmituksen tai haikeuden tunnetta.

Et ilmeisesti siis itke mikä minusta ainakaan ei ole hyvä asia.

Eivät oikeasti suosi.

Vierailija kirjoitti:

Ei itkeminen liity vahvuuteen tai heikkouteen.

Kyllä liittyy. Vahva ihminen uskaltaa näyttää kaikenlaiset tunteensa avoimesti. Heikko ihminen parkuu piilossa. 

Taisin viimeksi itkeä parikymmentä vuotta sitten kun lapseni kuoli. Edes äitini kuolemaa en itkenyt.