Onko Jyväskylän yliopiston ylioppilaslehtikin julkaissut Muhamet-kuvan?
Kommentit (3)
Jyväskylän Ylioppilaslehden vastaavana päätoimittajana voin linkittää lehdessämme julkaistulle pilakuvalle. Lehti ilmestyi telineisiin 15.2.
Pilakuvan julkaisulla halusin oikeasti ja vilpittömästi ilmaista huoleni sananvapauden tilasta Suomessa, Euroopassa ja Maailmalla. Itsesensuuri kun oli jo valloillaan näilläkin leveyspiireillä. Tarkoituksena ei ollut myöskään saada lehdelle tai itselleni mitään julkkisasemaa. Sitä yritän ehkä tehdä kansijutullani :)
Mielenkiintoista keskustelua sananvapaudesta ja monia erittäin punnittuja puheenvuoroja myös täällä kuten Hesarin keskustelupalstallakin. Toivottavasti keskustelu jatkuu, jotta median itsesensuurista päästään täälläkin eroon.
Ja täytyy sanoa, että Jyllands-Postenin pilakuvasarja oli kokonaisuudessaan mielestäni provosoiva, rasistinen ja tietämätön, mutta vielä en ole jaksanut miettiä pitäisikö sekin silti suvaita sananvapauden viitan alle. Tällä pohdinnalla mielestäni ei, koska pilakuvasarja oli ainakin Suomen lainsäädännön tulkinnan mukaan mahdollisesti kiihottamista kansanryhmää vastaan.
Kaltion julkaisema sarjakuva oli erinomainen, enkä ymmärrä mitään siitä seuranneesta tapahtumasarjasta. Ehkä yön yli nukkuminen olisi taas tässäkin tapauksessa auttanut näitä sananvapauden uhraajia.
http://paha.suojelupoliisi.org/sarjis/