VAROKAA!! Suutelu tappaa!!!
Allergia koitui kohtaloksi - 20-vuotias Myriam suuteli poikaystäväänsä ja kuoli
Kanadalainen 20-vuotias nainen kuoli sen jälkeen, kun oli suudellut maapähkinävoileivän juuri syöneen poikaystäväänsä.
Montrealissa asuva Myriam Ducré-Lemay kärsi vakavasta pähkinäallergiasta, josta hän ei kuitenkaan ollut ehtinyt kertoa uudelle poikaystävälleen.
20-vuotias Ducré-Lemay oli vuonna 2012 juhlissa uuden poikaystävänsä kanssa, minkä jälkeen pariskunta päätyi poikaystävän luokse. Sillä aikaa, kun nainen oli valmistautumassa nukkumaanmenoon, hänen tuore poikaystävänsä söi maapähkinävoileivän ja harjasi hampaansa sen jälkeen.
Suudeltuaan poikaystäväänsä Ducré-Lemay alkoi lähes välittömästi kärsiä hengitysvaikeuksista. Hänen astmainhalaattorinsa ei toiminut, eikä hänellä ollut mukanaan lääkettä, jota käytetään anafylaktisen reaktion hoitoon.
Naisen tila heikkeni nopeasti. Vaikka ambulanssi saapui kahdeksan minuutin kuluttua, mitään ei ollut enää tehtävissä.
Ducré-Lemayn äiti kampanjoi nyt sen puolesta, että muut ruoka-allergioista kärsivät voisivat välttää saman kohtalon.
- Kaikki oli hyvin tyttäreni elämässä. Hän kertoi minulle olevansa rakastunut. Se oli ensimmäinen kerta, kun näin tyttäreni silmät niin tuikkivina. Normaalisti kaikki hänen läheisensä tiesivät allergiasta ja hänellä oli myös yleensä lääkettä mukanaan, naisen äiti kertoi Le Journal de Quebec -lehdelle.
Kommentit (6)
Hienoa suomea jälleen kerran, "kun oli suudellut maapähkinävoileivän juuri syöneen poikaystäväänsä."
Otsikossa on virhe. Sen pitäisi olla: "Pähkinäallergia tappoi nuoren naisen."
Tyhmyydestä sakotetaan ja nyt tuli se pahin sakko. Miksei tuolla naisella ollut lääkettä mukana?
Vierailija kirjoitti:
Otsikossa on virhe. Sen pitäisi olla: "Pähkinäallergia tappoi nuoren naisen."
Tyhmyydestä sakotetaan ja nyt tuli se pahin sakko. Miksei tuolla naisella ollut lääkettä mukana?
En mä tiennyt, et se allergia voi olla noin paha. Eihän tyttö edes syönyt mitään.
Itse pidän aina halki leikattua kondomia suun edessä suudellessa koska en tahdo huuliherpestä tai hammaspeikkoa.