Arka kysymys (enkelivauva)

Minusta jokasella on oikeus kutsua enkelivauvaksi menettämäänsä lasta, oli hän vielä vatsassa tai ei. Kaikki me erilailla koemme asiat ja ainakaan ei tarttis vähätellä toisen menetystä.En varmaan itsekään puhuisi kovin julksesti asiasta juuri siksi että kommentteja voi tulla joka lähtöön.

mutta jos minulle niin tapahtuisi niin ajattelisin kyllä pienokaistani enkelivauvana huolimatta siitä kuinka pienenä hän taivaaseen menikään.

vauva, joka synnytetään joko kuolleena tai joka kuolee synnytykseen. Tästä on varmaan monta käsitystä.



Olen pahoillani sinua kohdanneesta surusta!!

ja paljon aikaisemmin kuin sinä, eka rv 6+, toka rv 8+6 ja kolmas rv4+3...Pidän kaikkia enkelivauvoina.



He ovat taivaassa odottamassa minua :)

jota odotetaan ja valmistellaan

Jos sen menettää ennen syntymää on se yhtälailla mielestäni enkelivauva vanhemmille, kuin syntynyt ja kuollut vauva. Jokainen käsittelee asiat erilailla ja ainahan sitä muistelee, vaikka menetyksen on kokenut. Jotkut vaan eivät osaa asettua toisen asemaan ja ajatella, että toinen on menettänyt vauvansa.

Vasta omien keskenmenojen ja lapsettomuuden kautta olen ymmärtänyt, mitä tarkoittaa enkelivauva rv6 tms... Sitä keskenmenon tuskaa ei mielestäni voi oikein ymmärtää ennen kuin sen on kokenut. En varmaan itsekään ymärtäisi mistä on kyse, jollei minulla olisi kokemusta asiasta. Itse en ole katkera, vaan olen mielestäni kokemusta rikkaampi... Tähän ei ole ollut helppo päätyä.



Viimeisimmästä keskenmenosta on lähes vuosi ja nyt olen vihdoin raskaana (jo neljännen kerran) ja en uskalla iloita, koska pelkään käyvän niin kuin aikaisemminkin. nyt on menossa vasta rv 6+2. Huomaan ajattelevani, että menisi tämäkin jo pian taivaaseen, koska se sattuu enemmän mitä kaemmin ehdin tästä iloita.

Kyllä, saat surra ja kutsua vauvaa enkelivauvaksi. Kuitenkin, et tunne samaa yhtä voimakasta surua kuin vanhemmat jotka ovat menettäneet tämänkin ikäisen. Kukaan keskenmenon kokenut ei ole tuntenut tätä tuskaa. Olet jo oppinut tuntemaan lapsesi, olet auttanut häntä läksyissä, jne, kunnen hänet yhtäkkiä riistetään pois.

Itse tulin hoidoilla raskaaksi ja koin 2 keskenmenoa. Tuntui, ettei kukaan ymmärtänyt, miltä tuntuu, kun raskaudet meni kesken - kehotettiin vaan yrittämään uudestaan. Vasta kun aloin itse puhua enemmän asiasta, niin huomasin, että ympärilläni olikin monia, jotka olivat kokeneet saman. Sehän ei omaa tuskaa poistanut, mutta oli hyvä huomata, ettei ole asian kanssa yksin. Kolmas raskauteni meni onnellisesti loppuun asti, joten älä sinäkään menetä toivoasi!! Itsekin tosin pelkäsin koko ajan, ihan raskauden loppuun asti, menettäväni vauvan.



t. 4

Kyllä minustakin voi aivan hyvin puhua enkelivauvasta. Lienee sellainen asia, jonka voi pariskunta itse ajatella omalla kohdallaan, kuinka surutapauksesta puhuu.

Ja vielä paremmin, kun olet tuntenut jo vauvan liikkeet ennen keskenmenoa, enkelivauvaksi kutsuminen sopii oikein hyvin.

Tiedän, mitä tarkoitat, ettei keskenmenon kokenut voi tuntea samanlaista surua kuin sinä, mutta siltikään en lähtisi surun määrää vertailemaan. Jokainen tuntee eri tavalla ja sinä et voi tietää, miltä toisesta tuntuu vaikka olisit itse kokenut kuinka kauheita asioita. Jokaisen suru on yhtä arvokasta, koita muistaa se.

Jokainen on oikeutettu suremaan omalla tavallaan. Tämä menee nyt asian vierestä, mutta minusta on sydämetöntä naureskella ihmiselle, joka itkee lemmikkinsä kuolemaa. Kyllä tähän maailmaan tunteita mahtuu, luojan kiitos!

En yhtään epäile, etteikö oman lapsen menettäminen olisi aivan kamalaa (sitä epäilee tuskin kukaan), mutta siltikään kukaan ei voi sanoa, etteikö toinen voi tuntea yhtä suurta surua jostain muusta asiasta. Ei asiat ole aina verrattavissa toisiinsa.

Se kuulosti kamalan itsekkäältä... Anteeksi vain.

Ihmisten suruja ei voi ruveta vertailemaan. Onko jonkun toisen suru suurempi kuin toisen? Sitten voisi lopulta vertailla loputtomasti ja lopulta huomaisi, että omaan suruun ei ole mitään oikeutta. Maailmassa tapahtuu niin kamalia asioita (joita tähän tuskin tarvitsee kirjoittaa, uskon jokaisella riittävän mielikuvistusta, valitettavasti), että jos niitä rupeaa vertailemaan omaan suruun, löytyy niin kamalia kohtaloita, että on onnellinen omasta elämästään... Jokaisen suru on aina oman elämän kokoinen. Ei suurempi tai pienempi kuin toisen. Siksi jokainen surkoon oman surunsa kun on sen aika. Eihän vähätellä toisen surua... se on toisen tunteen mitätöimistä.



Olen pahoillani 8, että olet joutunut tuon kokemaan (lähipiirissäni kävin aivan samalla tavalla viime vuonna) ja tiedän että suru on valtava. Toivon, että jaksat eteenpäin.

8 on oikeutettu pitämään poikansa menettämistä maailman suurimpana suruna...

Ja onko sillä mitään väliäkään loppujen lopuksi. Mitä näistä kilpailemaan...

Jokainen pitää automaattisesti omaa sen hetkistä suruaan suurimpana ja se on vain luonnollista ja itsesuojelua. Kuitenkin se, että menee sanomaan toiselle, että sinun surusi ei voi olla yhtä suuri kuin minun on itsekkyyttä.

Jokin tulehdus,joka ei näkynyt verikokeissa eikä missään muussakaan käynnisti synnytyksen rv21. Itse puhun enkelitytöstämme. Jos joku kysyy monta lasta sinulla on? niin vastaan kaksi poikaa ja tyttö, joka on kuollut synnytykseen. N. 3 tuntia ennen synnytystä näin tyttäremme ultran kautta elossa. Mitään keinoja tytön pelastamiseen ei ollut. Jos tuo olisi tapahtunut kolme viikkoa myöhemmin kaikki olisi tehty,että tyttö olisi selvinnyt. Mutta näin oli tarkoitus käydä. Voimia sinulle ap. Monennellako viikolla lapsesi menehtyi?

vai ei surua voi verrata toisiinsa? No ei voikaan, mutta jokainen tervejärkinen ihminen tajuaa mikä ero on keskenmenolla ja 7-vuotiaan kuolemalla.. mutta sitähän te ette voi sanoa, kun ette ole kokeneet.

takana on viisi keskenmenoa ja vuosia hoitoja, joten toki tiedän mitä suru on. Silti omasta mielestäni kekenmenon kautta varhaisillaviikoilla menetetyt sikiöt eivät ole enkelivauvoja. Enkä voi ymmärtää miten ne voisi yleisen mielipiteenkään mukaan olla, sillä abortoiminen noilla viikoilla joista ap puhuu on yleisesti hyväksyttävää.

tällaisesta asiasta tappelemaan, vaan jokainen kunnioittaisi toisen surua, oli sitten omassa mielessään mitä mieltä tahansa!