Vanhemmat voivat olla aikuisille lapsilleen pahimmillaan varsinaisia piruja

Asiasta puhutaan ehkä enemmän kuin ennen. Dr. Philissä on ollut muutama nuori aikuinen, joilla on vaikeat perhesuhteet. Ihmettelen, mistä se kumpuaa, että jotkut vanhemmat mustamaalaavat omia lapsiaan ja kun lapsi käyttäytyy normaalisti, sitä väitetään manipuloinniksi. Vanhemmat tuntuvat usein tarkoituksella provosoivan lapsiaan menettämään hermonsa.

Yhden jakson intro hulluista vanhemmista https://www.youtube.com/watch?v=wClvuyZ6jlU

No mistä kumpuaa, että jotkut vanhemmat mustamaalaavat lapsiaan? Ei sillä, että vanhemnilleni kaiken jälkeen alkaisin terapeutiksi, vaan sillä että pääsisin joskus eroon tuosta, osaisin käsitellä asiaa ehkä viisaammin.

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi jakelee neuvojaa ihan joka asiaan. "tuonne portaiden alle kuule kertyy helposti pölyä, sieltä täytyy imuroida" "vauvalle pitää vaihtaa vaippa ettei tule ihottumaa" "tuo sun appi puhuu sulle ilkeästi, mutta älä vaan loukkaannu ettei se tykkää huonoa" "tuota lapsen tekemää savikippoa ei saa pestä tiskikoneessa" "sun täytyy laittaa samanlaisia kukkia kukkapenkkiin kuin naapurillasikin on, muuten naapuri saattaa loukkaantua" "tuota kukkapenkkiä ei sitten saa siirtää mihinkään ettei teidän talon entinen omistaja loukkaannu".... vain muutaman mainitakseni.

Muista nyt sanoa päivää, kun menet sinne töihin.

-Tää teidän siivouskomero on kauheen huono. Tänne pitäis saada yks hylly lisää.

- Ei me tarvita, kun se on ihan hyvä tollai.

- Joo kyllä te tarvitte. Käypäs Pentti hakemassa porakone, niin saa sen hyllyn tänne laitettua.

- Joo ei tarvi laittaa, kun me ei tarvita.

- Nää on kyllä niin kummalisia nää teidän kapit, kun ei saa yhtään lisää hyllyjä.

- Ruokakaappiin oltais haluttu, mutta siellä tehdaslinjalla eivät pystyneet tekemään kuin standardia.

- Ai jaa, kyllä meille vaan tehtiin. (Eri tehdas). Onpa omituista. (=Ette älynneet kysyä, olette idiootteja. Olis pitänyt tässäkin asiassa olla neuvomassa)

- Lapsella on flunssa. (kevättalvella flunssa-aikaan, lapsi päiväkodissa)

- Sä oot pukenut sen taas huonosti. Silloin kun te olitte lapsia, niin teillä oli aina niin paljon vaatetta päällä ettei ollut flunssia. (oltiin kotihoidossakin tosin...)

- Lapselle on mahatauti.

- No mistä se nyt on sen saanut. Sä oot vienyt sen johonkin, missä se on sen saanut. Silloin kun te olitte lapsia, niin teillä ei ollut ikinä mitään.

- Sille täytyy laittaa kengät jalkaan, eihän se opi ikinä käveleen.

- Nykyään suositellaan, että oltais sisällä ilman kenkiä. Ja erityisesti, kun toi toinen jalka oli vääntynyt (alkuun luultiin kampurajalaksi), niin hyvä vahvistaa lihaksia ettei tarttis leikata.

- No ei nekään (fysioterapeutit) mitään tiedä. Eihän sen jaloissa ole mitään vikaa.

Kun huomasin, että en enää kertonut äidilleni mitään henkilökohtaisia asioitani, ja jokainen puhelu ja käynti tuotti pahaa mieltä enemmän kun hyvää, päätin että en uhraa elämääni siihen ihmissuhteeseen. Kun kaikki on minun vähättelyäni eikä minua kuunnella kun yritän ottaa epäkohtia puheeksi, niin en näe miksi minun pitäisi pitää välejä yllä. Oma elämäntilanne oli vielä kuormittava silloin: ero, opiskelu, pienet lapset ja todella tiukka rahatilanne. Äitini meinasi katkaista kamelin selän, ja päätin että minun täytyy pystyä olemaan paras mahdollinen äiti omille lapsilleni eikä suorittaa tyttären roolia velvollisuudesta. Siispä katkaisin välit.

Ja nyt tuntuu hullulta ajatella, että minulla kesti kolmekymppiseksi saakka että riisuin vaaleanpunaiset lasit silmiltäni ja aloin nähdä mikä äiti-tytär-suhteessamme oli pielessä. Nyt en ole kuuteen vuoteen pitänyt yhteyttä äitiini ja olo on todella helpottunut. Tottakai kaipaan äitiä, mutta en sitä omaani. Haluaisin äidin, joka tukee, kuuntelee ja on apuna tarvittaessa. Sellaista minulle ei valitettavasti ole suotu. Näillä mennään. Onneksi lapsilla on hyvät isovanhemmat isän puolelta. Heidän puolestaan suren enemmän, haluaisin lapsilleni lämpimän, välittävän mummon.

Vierailija kirjoitti:

Kun huomasin, että en enää kertonut äidilleni mitään henkilökohtaisia asioitani, ja jokainen puhelu ja käynti tuotti pahaa mieltä enemmän kun hyvää, päätin että en uhraa elämääni siihen ihmissuhteeseen. Kun kaikki on minun vähättelyäni eikä minua kuunnella kun yritän ottaa epäkohtia puheeksi, niin en näe miksi minun pitäisi pitää välejä yllä. Oma elämäntilanne oli vielä kuormittava silloin: ero, opiskelu, pienet lapset ja todella tiukka rahatilanne. Äitini meinasi katkaista kamelin selän, ja päätin että minun täytyy pystyä olemaan paras mahdollinen äiti omille lapsilleni eikä suorittaa tyttären roolia velvollisuudesta. Siispä katkaisin välit.

Ja nyt tuntuu hullulta ajatella, että minulla kesti kolmekymppiseksi saakka että riisuin vaaleanpunaiset lasit silmiltäni ja aloin nähdä mikä äiti-tytär-suhteessamme oli pielessä. Nyt en ole kuuteen vuoteen pitänyt yhteyttä äitiini ja olo on todella helpottunut. Tottakai kaipaan äitiä, mutta en sitä omaani. Haluaisin äidin, joka tukee, kuuntelee ja on apuna tarvittaessa. Sellaista minulle ei valitettavasti ole suotu. Näillä mennään. Onneksi lapsilla on hyvät isovanhemmat isän puolelta. Heidän puolestaan suren enemmän, haluaisin lapsilleni lämpimän, välittävän mummon.

Kuin minun suustani! Kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Tuon takia kannattaa suoraan katkaista sillat ihan ensimmäisestä huonosta käytöksestä. Jos anovat itkien perään niin voi harkita. Mieheni äiti kohteli minua todella huonosti.

Kostoksi sovimme miehen kanssa yhdessä että se ämmä ei tule näkemään lapsenlapsiaan. Eikä ole nähnytkään. Kannattaa aina käyttäytyä. Mieheni lisäsi kostoon vielä sen että katkaisi itsekin suhteen täydellisesti vanhempiinsa. Minä ja lapset oli tärkeämpi kuin äiti ja isä.

Tämä toimii aikuisilla.

Vauvan on kuitenkin paha katkaista yhtään mitään ensimmäisestä eikä edes sadannesta huonosta käytöksestä.

Ja siinä ilmapiirissä kun kasvaa niin sitä kuvittelee tilanteen olevan normaali.

Itse ymmärsin vasta parikymppisenä ettei vanhemman huono käytös ole normaalia ja tavallista kaikissa perheissä. Silti siitä on vaikea päästä irti. Se ilkeä vanhempi kun on taitava syyllistämään ja manipuloimaan, niin sitä päätyy aina vaan luulemaan että vika on minussa itsessäni.

Ratkaisuksi olen keksinyt etäisyyden pitämisen, ja sen että en tapaa vanhempiani yksin. Puolisoni läsnäolo tasoittaa heidän käytöstään, eivät kehtaa heittää pahimpia tölväyksiään jos puolisoni on kuulolla.

Puhelinkeskusteluista olen kieltäytynyt kokonaan. Tekstiviestejä voivat laittaa ja viestillä heille voin vastata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/vanhemmat-voivat-olla-aikuisille-lapsil…

: "Vanhempi saattaa olla lapselleen tai lapsenlapselleen todella julma.

– Äiti saattaa sanoa tyttärelleen, että onpa tuo sinun persuksesi taas levinnyt tai tämän pojalle, ettei tästä koskaan tule miestä, Järvinen antaa esimerkkejä.

Silti tytär palaa aina takaisin kuulemaan vähättelyä tai halveksuntaa."

Mitä järkeä tuossa alistamisessa on??? Mitä äiti tuolla tavoittelee?  Haluaako äiti menettää lapsensa? Miten on niin vaikeata sanoa omalle tyttärelleen, että sinä olet aina minulle kaunis ja pojalleensa että sinusta tulee upea mies!

Alistamisessa ei ole järkeä, mutta juuri nuo kommentit oli arkipäivää meidän kotona höystettynä lukuisilla muilla alistavimmilla kommenteilla. En halua omien lasteni kuulevaan kertaakaan samanlaista kommenttia heidän taholta.

Nuo kommentit varmaan juontaa suomalaisuuteen, että lasta ei saa kasvattaa ylpeäksi. Vaika niin juuri pitäisi tehdä, jotta häntä ei tallota.

Mahtavatko nuo kyseiset äidit edes ymmärtää, että juuri nuo kommentit ovat sitä alistamista. Taitaisi valua kuin vesi hanhen selästä, kun heille sitä yrittäisi selittää, kera rautalangankin. Ja todennäköisesti äiti vastaisi, että hän ei ole sellaista tehnyt, joku muu on sirä tehnyt (esim. isä) tai itse olet ymmärtänyt tai kuullut väärin, tai sitten olet hullu.

Kyllä ne sen ymmärtää.

Luulevat vaan että heillä on oikeus, tai jopa velvollisuus laukoa noita kommentteja lapsilleen.

Ainakin minun äitini sanoo, ettei koskaan sanoisi vieraalle ihmiselle tai ystävälle mitä sanoo minulle. Perustelee kantaansa sillä että vieras ihminen loukkaantuisi.

Minä "en saa loukkaantua" mistään sanomisista. Äidin mielestä loukkaantuminen olisi huonoa käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/vanhemmat-voivat-olla-aikuisille-lapsil…

: "Vanhempi saattaa olla lapselleen tai lapsenlapselleen todella julma.

– Äiti saattaa sanoa tyttärelleen, että onpa tuo sinun persuksesi taas levinnyt tai tämän pojalle, ettei tästä koskaan tule miestä, Järvinen antaa esimerkkejä.

Silti tytär palaa aina takaisin kuulemaan vähättelyä tai halveksuntaa."

Mitä järkeä tuossa alistamisessa on??? Mitä äiti tuolla tavoittelee?  Haluaako äiti menettää lapsensa? Miten on niin vaikeata sanoa omalle tyttärelleen, että sinä olet aina minulle kaunis ja pojalleensa että sinusta tulee upea mies!

Alistamisessa ei ole järkeä, mutta juuri nuo kommentit oli arkipäivää meidän kotona höystettynä lukuisilla muilla alistavimmilla kommenteilla. En halua omien lasteni kuulevaan kertaakaan samanlaista kommenttia heidän taholta.

Nuo kommentit varmaan juontaa suomalaisuuteen, että lasta ei saa kasvattaa ylpeäksi. Vaika niin juuri pitäisi tehdä, jotta häntä ei tallota.

Mahtavatko nuo kyseiset äidit edes ymmärtää, että juuri nuo kommentit ovat sitä alistamista. Taitaisi valua kuin vesi hanhen selästä, kun heille sitä yrittäisi selittää, kera rautalangankin. Ja todennäköisesti äiti vastaisi, että hän ei ole sellaista tehnyt, joku muu on sirä tehnyt (esim. isä) tai itse olet ymmärtänyt tai kuullut väärin, tai sitten olet hullu.

Kyllä ne sen ymmärtää.

Luulevat vaan että heillä on oikeus, tai jopa velvollisuus laukoa noita kommentteja lapsilleen.

Ainakin minun äitini sanoo, ettei koskaan sanoisi vieraalle ihmiselle tai ystävälle mitä sanoo minulle. Perustelee kantaansa sillä että vieras ihminen loukkaantuisi.

Minä "en saa loukkaantua" mistään sanomisista. Äidin mielestä loukkaantuminen olisi huonoa käytöstä.

Meillä taas ei ole saatu mitään asioita selvitetyksi, koska äidillä on kuulemma sellainen periaate, ettei hän riitele. Kahden viikon mykkäkoulu ja pimeässä kädet sylissä istuminen ja kovaan ääneen huokailu sen sijaan kyllä sujuu.

Olen neljän lapsen äiti ja aivan tyrmistyneenä lukenut tätä ketjua. En ikinä voisi äitinä käyttäytyä noin lapsiani kohtaan. Lapset tarvitsevat tukea ja rakkautta ja tietysti myös rajoja, mutta eivät lannistamista tai väheksyntää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/vanhemmat-voivat-olla-aikuisille-lapsil…

: "Vanhempi saattaa olla lapselleen tai lapsenlapselleen todella julma.

– Äiti saattaa sanoa tyttärelleen, että onpa tuo sinun persuksesi taas levinnyt tai tämän pojalle, ettei tästä koskaan tule miestä, Järvinen antaa esimerkkejä.

Silti tytär palaa aina takaisin kuulemaan vähättelyä tai halveksuntaa."

Mitä järkeä tuossa alistamisessa on??? Mitä äiti tuolla tavoittelee?  Haluaako äiti menettää lapsensa? Miten on niin vaikeata sanoa omalle tyttärelleen, että sinä olet aina minulle kaunis ja pojalleensa että sinusta tulee upea mies!

Alistamisessa ei ole järkeä, mutta juuri nuo kommentit oli arkipäivää meidän kotona höystettynä lukuisilla muilla alistavimmilla kommenteilla. En halua omien lasteni kuulevaan kertaakaan samanlaista kommenttia heidän taholta.

Nuo kommentit varmaan juontaa suomalaisuuteen, että lasta ei saa kasvattaa ylpeäksi. Vaika niin juuri pitäisi tehdä, jotta häntä ei tallota.

Mahtavatko nuo kyseiset äidit edes ymmärtää, että juuri nuo kommentit ovat sitä alistamista. Taitaisi valua kuin vesi hanhen selästä, kun heille sitä yrittäisi selittää, kera rautalangankin. Ja todennäköisesti äiti vastaisi, että hän ei ole sellaista tehnyt, joku muu on sirä tehnyt (esim. isä) tai itse olet ymmärtänyt tai kuullut väärin, tai sitten olet hullu.

Kyllä ne sen ymmärtää.

Luulevat vaan että heillä on oikeus, tai jopa velvollisuus laukoa noita kommentteja lapsilleen.

Ainakin minun äitini sanoo, ettei koskaan sanoisi vieraalle ihmiselle tai ystävälle mitä sanoo minulle. Perustelee kantaansa sillä että vieras ihminen loukkaantuisi.

Minä "en saa loukkaantua" mistään sanomisista. Äidin mielestä loukkaantuminen olisi huonoa käytöstä.

Meillä taas ei ole saatu mitään asioita selvitetyksi, koska äidillä on kuulemma sellainen periaate, ettei hän riitele. Kahden viikon mykkäkoulu ja pimeässä kädet sylissä istuminen ja kovaan ääneen huokailu sen sijaan kyllä sujuu.

Paha.

Vaan ei noiden kommentoijienkaan kanssa saa mitään selvitettyä.

Ainoastaan heillä on lupa kommentoida ja muiden on oltava samaa mieltä.

Monta kertaa olen yrittänyt vaikka millä tavalla selvittää komentoija-äitini kanssa asioita. Aina on lopputulos ollut sama. Minä olen outo, hullu, omituinen ja ymmärrän asiat väärin. Hyväähän äiti on aina tarkoittanut. Minä vaan olen niin kummallinen etten ymmärrä mitään oikein.

Jos ei muuten selittämällä saa käännettyä asiaa minun viakseni, alkaa puhumaan jostakin ihan eri asiasta, ja taas päädytään siihen, että äitini on uhri, jota on ymmärretty väärin tai kohdeltu huonosti.

Osaa hän kyllä tuon mököttämisenkin. Niihin olen siedättynyt niin hyvin, että koen ne helpotuksena. Eipähän tarvitse kuunnella haukkumista.