Miten voisin lohduttaa tuttuani? Lähes koko perhe kuollut
Tuttuni on siis päälle kolmekymppinen nainen. Häneltä on kuollut (lähes) koko perhe - sekä myös paras ystävä - kuuden vuoden sisällä.
Lyhennettynä: Ensin kuoli hänen isänsä, iän tuomiin sairauksiin (oli jo lähes kahdeksankymmentä), eli koki tavallaan luonnollisen kuoleman. Seuraavaksi taas tutultani kuoli nuorin lapsi, alle 5-vuotias, tämän hukkuessa järveen (tuttu ei siis ollut paikalla, vaan hänen miehensä). Tämän jälkeen tutun mies teki itsemurhan, syynä lapsen kuoleman ja joidenkin muiden asioiden summa. Seuraavaksi kuoli tutun paras ystävä, joka harrasti erästä extreme-lajia, ja siinä sitten meni henki. Sitten kuolivat samalla kertaa tuttuni äiti, serkku, kaikki kolme siskoa ja oma, kuolinhetkellään 14-vuotias tytär, auto-onnettomuudessa. Lopulta kuoli vielä tutun hieman alle parikymppinen poika, henkirikoksen uhrina (kännitappelu).
Tutullani on jäljellä ainoastaan hänen veljensä, joka asuu toisella puolella maapalloa. Kaikki muut ovat kuolleet. Tuttu poistuu enää harvoin kotoaan, ja ennen elämäniloisesta, hyväsydämisestä ja sekä ulkoisesti että sisäisesti kauniista naisesta on tullut kävelevä zombi. Kämppä likainen (tiedän, koska käym välillä auttamassa häntä), samat vaatteet monta viikkoa, tukka pesemättä yms. Aivan liikaa kärsimystä yhdelle ihmisille, ja vieläpä niin ystävälliselle, avuliaalle ja sydämelliselle.
Haluaisin vain tietää, miten voisin lohduttaa. On järkyttävää seurata vierestä tuttuni tuskaa.
Kommentit (12)
Ei ole kovin asiallista levittää tuttusi tilannetta netissä. Olisit voinut kysyä asiasi ilman että menet tuttavasi elämän yksityiskohtiin.
Jos juttu on totta, niin voi hyvänen aika. :( Yksinhän tuollaista ihmistä ei voi jättää. Siis ystävä pitäisi olla.
Jessus, voiko tuo olla tottakaan! No ei kai tuossa voi mitenkään lohduttaa.
Tästä tunnistaa. Olet asiaton juttuinesi.
Onkohan enää edes mahdollista? Milloin on ollut auto-onnettomuus, jossa kuoli vähintään 6 henkilöä samaan aikaan?
On valitettavasti totta. Ja tuttu on antanut luvan kertoa tästä kaikille, jotka kysyvät, ja niitähän löytyy. Kaipaisin vaan niin kovasti tapaa, jolla voisin auttaa häntä.
Ap
Kerroit liikaa. Tuon perusteella ihmisen voi selvittää, sikäli kun hän on olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan enää edes mahdollista? Milloin on ollut auto-onnettomuus, jossa kuoli vähintään 6 henkilöä samaan aikaan?
Voi olla mikä tahansa vuosi 2009 asti. Eikä noita yleensä ilmoiteta muuta kuin että "kaikki autossa olleet kuolivat".
Vierailija kirjoitti:
On valitettavasti totta. Ja tuttu on antanut luvan kertoa tästä kaikille, jotka kysyvät, ja niitähän löytyy. Kaipaisin vaan niin kovasti tapaa, jolla voisin auttaa häntä.
Ap
Eihän tätä kukaan täällä kysynyt.
Olet ihana ystävä, kun haluat auttaa. En osaa sanoa muuta kuin että ole läsnä arjessa ja kuuntele.
Ei kai tuollaiseen enää löydy mitään keinoa, ehkä vertaistukiryhmät läheisen menettäneille. Tuskin kukaan tuollaista tuskaa voi käsittää, kuin joku edes vähänkään vastaavanlaista kokenut, mutta harvalle tuossa mittakaavassa sattuu menetyksiä. Varmastikin aika ja jäljellä olevien ystävien tuki ja olemassaolo on nyt olennaisinta.
Järkyttävä kohtalo