Lue keskustelun säännöt.
Jouduin eilen luopumaan rakkaasta koirastani. Mielessäni pyörii teinkö oikein?
02.06.2016 |
Koira oli 11v. Oli kärsinyt sydämen vajaatoiminnasta viimeiset 5v ja söi kahdesti päivässä siihen lääkettä. Nyt oli myös muuta vaivaa.. Takajalat heikot, pissa vaivoja ja hengenahdistusta. Yöllä saattoi pissata vähän unissaankin. Nyt minulla on valtava syyllisyyden tunne, että teinkö oikein? Olisinko voinut pitää sitä vielä? Koira oli selvästi kipeä, ja ei elämästä niin kovin enää innostunut. Lenkkeilyt olivat jääneet jo viikkoja sitten .. Teinkö oikean päätöksen? Suru ja syyllisyys on mulla valtava. Miten pääsenkään tämän surun yli. Tiedossa kuitenkin oli, ettei koiralla enää parempaa ollut tiedossa..
Kommentit (18)
Tuskin eläinlääkäri olisi suostunut lopettamaan eläintä turhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teit oikein, jos kipuja ja elämäniloton niin ei ole koiran arvoista elämää
Teit oikein ja toivon sinulle jaksamista. Koiran lopettaminen on kamala päätös tehtäväksi.
Kurjaa joo, nyt suret. Ei eläinlääkärikään lopeta jos on vaihtoehtoja. Niitä ei ollut.
Ensi viikolla otat pennun, nopeampi on parempi. Sinulla oli hieno koira. Mutta voit antaa kodin jollekin toiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuskin eläinlääkäri olisi suostunut lopettamaan eläintä turhaan.
Valitettavasti myös turhaan lopetetaan. Entisen ystäväni sisko halusi eroon kahdesta ihanasta kissastaan. Olivat terveitä ja leikkisiä. Kyseli tutuiltaan, jos joku ottaisi. Me ei voitu ottaa, sillä asuin kotonani ja äitini kielsi ja meillä oli muitakin eläimiä.
Sanoin heille, että vievät löytöeläinkotiin, jos kukaan ei ota. Sanoin, että kannattaa sanoa kissojen löytyneen jostain/tulleen heille joltain bylättynä eivätkä voi pitää. Noh, tämä sisko lopettinkissat, sillä olisi ollut kurjaa valehdella. Vähemmän kurjaa oli sitten tappaa täysin terveet kissat.
Ja tuo löytöekäinkoti ei ottanut lemmikkejä vastaan, jos eivät olleet löytyneet jostain.
Vierailija kirjoitti:
Kurjaa joo, nyt suret. Ei eläinlääkärikään lopeta jos on vaihtoehtoja. Niitä ei ollut.
Ensi viikolla otat pennun, nopeampi on parempi. Sinulla oli hieno koira. Mutta voit antaa kodin jollekin toiselle.
Tuskin otan. Ei toinen korvaa menetettyä. Enkä tiedä haluanko enää olla tämmöisessä tilanteessa, jossa joudun päättämään toisen elämisen jatkumisesta.
Vaikka joku ehkä ajatteleekin, että kyseessä on vain koira, niin kyllä menetys on silti raskas.
T.AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuskin eläinlääkäri olisi suostunut lopettamaan eläintä turhaan.
Mitä tarkoitat tällä?
Eläinlääkäri lopettaa eläimen, joka lopetettavaksi viedään. Olipa terve tai sairas, nuori tai vanha. Vaikka syy olisi "pitovaikeudet" tai "ajan puute".
Mutta ap:lle, oikean ratkaisun teit. Tsemppiä, kyllä se ajan kanssa helpottaa.
Aina tulee se syyllisyys vaikka toivoa ei olisikaan. Ne jotka lopettaa turhaan eläimen niin eivät syyllisyyttä tunne vaan vakuuttelevat olevansa oikeassa ja tehneensä oikean päätöksen.
Tuttu aikanaan lopetti oksentelevan kissan joka oli 11v. ja oli se muuttokin edessä. Koskaan ei tuntenut syyllisyyttä.
Me viety piikille syömätön 12v. kissa jolla ei kummatkaan munuaiset enää toimineet. Teki saunalla kuolemaa, silti tuli syyllinen olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tietenkään korvaa. Mutta ainakin minä haluan, että meillä on koira, menetykden jälkeenkin. Surun jälkeen uutta elämää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurjaa joo, nyt suret. Ei eläinlääkärikään lopeta jos on vaihtoehtoja. Niitä ei ollut.
Ensi viikolla otat pennun, nopeampi on parempi. Sinulla oli hieno koira. Mutta voit antaa kodin jollekin toiselle.
Tuskin otan. Ei toinen korvaa menetettyä. Enkä tiedä haluanko enää olla tämmöisessä tilanteessa, jossa joudun päättämään toisen elämisen jatkumisesta.
Vaikka joku ehkä ajatteleekin, että kyseessä on vain koira, niin kyllä menetys on silti raskas.T.AP
Anna itsellesi aikaa. Minäkin ajattelin että kyseessä on vain koira josta en edes erityisesti pitänyt mutta kamalaa se oli silti kun tilanteeseen joutui. Vaimo, joka ei ole millään lailla sentimentaalinen ihminen ja jonka koira varsinaisesti oli, ei pystynyt päätöstä tekemään huolimatta siitä että vaihtoehtona oli että koira kuolee hitaasti ja tuskallisesti. Meni useampi vuosi että hän pystyi ottamaan uuden koiran mutta uusi (niinikään adoptoitu) on hänelle yhtä rakas kuin edellinenkin. Minä en vieläkään ole koiraihminen mutta se ei tarkoita ettenkö voisi ymmärtää kuinka syvästi koiraan kiintyy.
Teit aivan oikein ja toivon sinulle jaksamista.
Nelonen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syyllisyys on tuttu tunne.
Olen ollut sillä keikalla neljä kertaa, viimeksi 17-vuotiaan kissan kanssa. En enää sillä kerralla tuntenut syyllisyyttä, sillä tiesin, että se oli täsmälleen viimeinen palvelus ystävälle, lempeä lähtö ilman kipuja.
Ensimmäinen kerta haiman vajaatoimintaa sairastaneen koiran kanssa oli kamalin, juuri sen syyllisyyden tunteen takia. Hoito ei ollut silloin vielä kovin kehittynyttä. Eläinlääkäri suositteli lopetusta ja antoi lääkkeillä korkeintaan yhden vuoden, ja mietin olisiko sen vuosi pitänyt elää, mutta ymmärsin, että syyllisyydessä oli lopulta kyse oli omasta halustani pitää hieno viisas koira, ei koiran parhaasta. Minun velvollisuuteni oli auttaa koiraa kuolemaan ilman kipua ja kärsimystä. Samana yönä näin unen, jossa koira tuli minua tervehtimään, heilutti häntää ja puhui että nyt on hyvä olla ja hänellä on nyt kissa kaverinaan, kun hän ei tykkää muista koirista. No, uni saattoi olla toiveikkaan mielikuvituksen tepposia, mutta se lohdutti minua.
Ja sinä autoit koiran lempeää lähtöä. Teit aivan oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin eläinlääkäri olisi suostunut lopettamaan eläintä turhaan.
Mitä tarkoitat tällä?
Eläinlääkäri lopettaa eläimen, joka lopetettavaksi viedään. Olipa terve tai sairas, nuori tai vanha. Vaikka syy olisi "pitovaikeudet" tai "ajan puute".
Mutta ap:lle, oikean ratkaisun teit. Tsemppiä, kyllä se ajan kanssa helpottaa.
Minä tiedän monta eläinlääkäriä, jotka eivät suostu lopettamaan tervettä eläintä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikein teit, koiraa ei ole "luotu" elämään paikoillaan, vaan koiralle on tärkeää päästä ulkoilemaan ja haistelemaan muun maailman hajuja. Koira oli jo tiensä päässä, sinä vain annoit sille armollisemman lähdön, kuin kitumisen kuoliaaksi. Rankkaa se on, varmaan yksi rankimmista asioista mitä voi tehdä, mutta teit oikein.
Itsekin muistan, kun piti lopettaa meidän oma koira, jonka kanssa olin kasvanut koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Hällä kanssa alkoi lonkat pettämään, ei enää meinannut päästä makoilemasta ylös ja muutenkin olemuksesta näki, että ei enää elämäniloa ollut. Elämäni rankin päivä, ja koko kesä meni itkiessä, vieläkin itkettää kun muistelee. Mutta ne muistot jäävät, ja annoit varmasti koirallesi hyvän ja arvokkaan elämän, loppuun asti. <3
Jaksamisia ja voimia! Vaikka tuntuu pahalta, niin tämä oli oikea päätös.
Teit ihan varmasti oikein. Suru siitä tasoittuu ja muuttaa muotoaan ajan kanssa.
Itsekin olen käynyt lopetuttamassa vanhan kissani jolla ei ollut edellytyksiä enää elämänarvoiseen elämään. Pitkään oli syyllinen olo, mutta nykyään ymmärrän täysin, että ratkaisu oli oikea. Ei se enää ollut se sama energinen oma itsensä, vaan kivuissa sinnittelevä varjo itsestään.
Nyt meillä on kaksi kissaa ja toinen muistuttaa usein luonteeltaan vanhaa kissaani😊
Teit oikein. Lemmikit ovat usein rakkaita, mutta ne ovat vain eläimiä. Asiat pitää suhteuttaa oikein.
Minulla on edessä juuri tuo. Eläin heikkenee koko ajan eikä enää lähde kävelemään. Jaloissa ei ole voimaa. Iäkäs koira. Mutta jahkailen, että teenkö oikeen, jos vien piikille.
Oikein teit.