Miksi anoreksiaan sairastuvat aina hoikat eikä koskaan ylipainoiset?

Valmiiksi tietynlainen vaatimustaso itseään kohtaan. Ei päästetä sohvaperunaksi.

Voi kai siihen sairastua paksumpikin, mutta eikö anoreksia diagnosoida vasta kun painoindeksi on tarpeeksi alhaalla? Varma en tosin ole.

Laihtuminen kuitenkin on aika olennainen osa sitä, eikä varmaan monelle tule ensimmäisenä mieleen sanoa lihavaa anorektikoksi vaikka tämä kuinka jättäisi syömättä.

Varmaan sairastumisikä, joka on yleensä teininä tai nuorena aikuisena, vaikuttaa: monilla ei vielä ole ylipainoa ton ikäisenä. Toinen syy on sit ehkä se, että ylipainoisen oireiluun "ehtii" puuttua ennen kuin paino on tippunut tosi alhaiseksi. Sinänsä anoreksiaa sairastava ei muuten välttämättä ole alipainoinen.

Jos ylipainoinen tai lihava sairastuu, sitä ei kutsuta anoreksiaksi. Anoreksia-diagnoosin voi saada vain alipainoinen.

Ei pidä aina paikkaansa. Tiedän yhden joka laihdutti 120 kilosta 40 kiloon.

Niin kauan kuin on ylipainoinen se on normaalia laihduttamista, eihän silloin kehonkuva ole vääristynyt. Laihdutuksen jatkaminen normaalipainosta liiallisuuksiin on anoreksia.

Yläasteella luokkakaverini painoi joitain 90 kiloa, sai anoreksia-diagnoosin painon ollessa alle 50.

Omalla kohdallani tilanne oli se, että olin noin 90kg. Sairastuin bulimia / anoreksia / ortoreksia / BED tyyliseen sekalaiseen oireiluun ollessani varmaan noin 60kg (olen siis noin 170cm pitkä). Osittain varmaan siihen vaikutti se, että normaali ruuan vähäkalorisuus ei tiputtanut tarvittavan paljon painoa, jolloin painoa oli pakko saada pois keinolla millä hyvänsä - jotenka lopetin syömisen.

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kuin on ylipainoinen se on normaalia laihduttamista, eihän silloin kehonkuva ole vääristynyt. Laihdutuksen jatkaminen normaalipainosta liiallisuuksiin on anoreksia.

Miksei kehonkuva voisi olla vääristynyt ylipainoisella? Tottakai voi olla. Eikä se anoreksia puhkea siinä kohtaa kun bmi menee tietyn rajan ali vaan kyllä se voi olla jo aiemmin. Sairaus vaan saa aikaan sen, että ylipaino vaihtuu aika äkkiä alipainoksi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kuin on ylipainoinen se on normaalia laihduttamista, eihän silloin kehonkuva ole vääristynyt. Laihdutuksen jatkaminen normaalipainosta liiallisuuksiin on anoreksia.

Miksei kehonkuva voisi olla vääristynyt ylipainoisella? Tottakai voi olla. Eikä se anoreksia puhkea siinä kohtaa kun bmi menee tietyn rajan ali vaan kyllä se voi olla jo aiemmin. Sairaus vaan saa aikaan sen, että ylipaino vaihtuu aika äkkiä alipainoksi...

Niin voihan 70 kiloinen nähdä itsensä 200 kiloisena, sitäkö tarkoitat?

Kyllä mulla alkoi syömishäiriö oireilemaan, kun olin lievästi ylipainoinen. Onneksi rakkaat tahdikkaat sukulaiseni huomauttelivat minulle, silloin 12-vuotiaalle tytölle kuinka on vähän "masu Ellallakin kasvanut, hehheh" ja noista kommenteistahan se sitten lähti. Muistan katselleeni ennenkin itseäni peilistä, että vähän on tullut mahaa, mutta ei se minua häirinnyt, etenkin kun olin todella urheilullinen, enkä edes syönyt epäterveellisesti/liikaa. Jälkeenpäin olen tajunnut, että tuo hetkellinen painon kertyminen ajoittui samaan aikaan kuin vanhemmilla siskoillani - juuri ennen sitä kasvupyrähdystä jolloin olisin todennäköisesti palautunut takaisin normaaliksi/hoikaksi. Siskoillani oli siis tapahtunut juuri näin. Mutta sen sijaan että olisin osannut odotella sitä tasaavaa pituuskasvua, aloin laihduttaa hullun lailla. Koska ennestänikin olin jo liikkunut paljon ja syönyt terveellisesti, ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin käytännössä ensin lakata syömästä puolet aterioista, sitten suurin osa, sitten kaikki. Pahimmillani olin välillä 3 vuorokautta syömättä, ja sitten söin omenan ja leivänsiivun, niillä mentiin taas pari päivää helposti. Päätin että näytän minua arvostelleille sukulaisille, että pystyn olemaan se laiha tyttö jonka he halusivat nähdä. Sairasta..

Nyttemmin, 20 vuotta myöhemmin voin jo ihan ok. En oikeastaan edes tiedä miksi kirjoitin tuon tarinani tähän.. Älkää oikeasti edes leikillänne kommentoiko kenenkään lapsen (tai muidenkaan tietysti) painoa tai ulkonäköä. Sinun yksittäinen kommenttisi voikin olla taas yksi lisää hänelle, ja olla se viimeinen pisara joka katkaisee kamelin selän.

Varmasti on ylipainoisia, jotka tätä sairastavat.

Mutta tottahan se on, että eihän asiaan varmaan kiinnitetä huomiota, ennenkuin paino on laskenut liiaksi.

On aivan tervettä laihduttaa ylipainoa pois, toki tavat voi olla sairaalloisia, mutta niitä harvemmin sairastunut kovin auliisti jakaa läheisilleen.

Harva siis varmaan kovin hanakasti puuttuu selkeästi ylipainoisen ihmisen laihtumiseen, ennenkuin se raja ylittyy ja laihtuminen jatkuu normaalipainoa alemmaksi.

Tautihan on nimenomaan henkisellä tasolla, joten ei se painoa katso. Kukaan ei vain kenenkään päähän voi nähdä, joten henkisetkin sairaudet usein selviävät/diagnisoidaan vasta kun ne saavat aikaan fyysisiä oireita.

 

Myös ylipainoinen voi olla anorektikko, painon laskeminen ajan kanssa on sitten se lopputulema siitä jahka aikaa kuluu. Sisareni oli ylipainoinen ja sairastui ensin ortoreksian kautta anoreksiaan ja siitä sitten lopuksi bulimiaan, että kyllä näitäkin on.

Koska anoreksiaan sairastuvilla on erilainen käsitys ruumiinkuvastaan, kuin ylipainoisilla.

Ensin mainitut luulevat näyttävänsä lihavalta ja jälkimmäiset ovat mielestään ihan ok-painoisia, muodokkaita ja seksikkäitä.

Molemmat sairasta, mutta miksi vain anorektikoiden myönnetään sairastuneen, kun taas sairaasti lihovat ovat yleisen mielipiteen mukaan vain laiskoja ja todella tyhmiä?

Anorektikkoja jopa haikean eteerisesti ihaillaan, mutta lihava kivitetään jo matkalla kauppaan, ostat sitten vaikka vain salaattia ja vissyä.

Tuostakin kuuluisasta kaikkien tietämästä anoreksiaan jokunen vuosi sitten kuolleesta mallista oli lehdissä jopa oikein "hienoja ja taiteellisia" kuvia?? :o

Anoreksian diagnoosiin vaaditaan alipaino. Muussa tapauksessa kyseessä on epätyypillinen anoreksia. Suurin osa syömishäiriöistä on sekaoireisia, ja sairastajista valtaosa ylipainoisia.

Muinaiselta ylaasteeltani yksi lihava tytto laihdutti itsensa niin kuihduksiin etta paasr osastolle. Ei se katso kehonmallia kuka sairastuu anoreksiaan, samoin myos hoikalla voi olla ahmimishairio.

Mä niin vihaan sellaisia aikuisia, jotka kokevat oikeudekseen kommentoida nuorten ulkonäköä ihan pokalla. Eivätkö he oikeasti tajua, että tuossa iässä otetaan herkimmin ne kommentit itseensä ja niillä on vakavia seuraamuksia? Olen itsekin kokenut samaa vanhempieni osalta, mutta pistänyt sittemin vastaan. Äitini halusi kieltää minulta karkin syömisen, johon urheilevana ja aktiivisena tyttönä totesin, että "onneksi mä sentään voin syödä". Tiesin, että äitini oli jo silloin hieman ylipainoinen ja että vajosin samalle tasolle, mitä en yleensä tee. Loppui kuitenkin aikanaan nuo törpöt kommentit.

Mun kaveri sairastui anoreksiaan nimenomaan ylipainoisena ja vajaassa vuodessa kuihdutti itsensä 47-kiloiseksi.. Nyt on kaikki kuulemma ok, että on tajunnut olleensa sairas. Vaan hormonitoiminta vielä uupuu :/

Ei syömishäiriöön sairastuminen katso painoindeksiä. Hoitoa vaan voi olla vaikea saada kun tuijotetaan liikaa sitä painoa. 

Sairastuessani yläasteella olin hyvinkin normaalipainossa, 164cm/56kg, ja vartaloltani kaikin puolin sopusuhtainen. Silti niin pojilta kuin hoikemmilta tytöiltäkin tuli läski-kommenttia.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mulla alkoi syömishäiriö oireilemaan, kun olin lievästi ylipainoinen. Onneksi rakkaat tahdikkaat sukulaiseni huomauttelivat minulle, silloin 12-vuotiaalle tytölle kuinka on vähän "masu Ellallakin kasvanut, hehheh" ja noista kommenteistahan se sitten lähti. Muistan katselleeni ennenkin itseäni peilistä, että vähän on tullut mahaa, mutta ei se minua häirinnyt, etenkin kun olin todella urheilullinen, enkä edes syönyt epäterveellisesti/liikaa. Jälkeenpäin olen tajunnut, että tuo hetkellinen painon kertyminen ajoittui samaan aikaan kuin vanhemmilla siskoillani - juuri ennen sitä kasvupyrähdystä jolloin olisin todennäköisesti palautunut takaisin normaaliksi/hoikaksi. Siskoillani oli siis tapahtunut juuri näin. Mutta sen sijaan että olisin osannut odotella sitä tasaavaa pituuskasvua, aloin laihduttaa hullun lailla. Koska ennestänikin olin jo liikkunut paljon ja syönyt terveellisesti, ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin käytännössä ensin lakata syömästä puolet aterioista, sitten suurin osa, sitten kaikki. Pahimmillani olin välillä 3 vuorokautta syömättä, ja sitten söin omenan ja leivänsiivun, niillä mentiin taas pari päivää helposti. Päätin että näytän minua arvostelleille sukulaisille, että pystyn olemaan se laiha tyttö jonka he halusivat nähdä. Sairasta..

Nyttemmin, 20 vuotta myöhemmin voin jo ihan ok. En oikeastaan edes tiedä miksi kirjoitin tuon tarinani tähän.. Älkää oikeasti edes leikillänne kommentoiko kenenkään lapsen (tai muidenkaan tietysti) painoa tai ulkonäköä. Sinun yksittäinen kommenttisi voikin olla taas yksi lisää hänelle, ja olla se viimeinen pisara joka katkaisee kamelin selän.

Juuri tuo on niin julmaa että sanoilla on niin vahva vaikutus, varsinkin lapsille.

Monesti jo yhden henkilön ilkeät tai ajattelemattomat sanat voivat jättää iänikuisen trauman.

Olisi todella toivottavaa että ihmiset harkitsisivat tarkemmin mitä suustaan päästävät.

Sanoilla on mahtava valta joko nujertaa tai kannustaa, lohduttaa, tuottaa hyvää mieltä jne.