Kyllä pistää vihaksi

En edes tiedä, miten tämän purkautumisen aloittaisin.

Meillä on lapset 2 ja 4v. Heidän maailmassaan kaikki lapset ovat lähtökohtaisesti kivoja kavereita ja osaavat leikkiä vastavuoroisesti ketään haukkumatta, syrjimättä tai satuttamatta. Myös tämä juuri 2v täyttänyt. Valitettavasti heillä on vain 2 kaveria, joiden kanssa leikit sujuvat ilman noita edellä mainittuja asioita. Kavereita on ja paljon, mutta heidän leikkejään on vanhempana tuskastuttavaa seurata vierestä. Valtaosa kavereista silloin tällöin haukkuu lapsiamme ties millä eri nimityksillä, tönii, tökkii, jättää ulkopuolelle leikeistä, omii kaikki lelut, lyö jne. Olen sitä mieltä, että on hyvä antaa lasten leikkiä keskenään ja oman ikäisten kanssa, sillä niin oppii vuorovaikutustaitoja ja sitä miten muut otetaan huomioon leikissä ja muutenkin arjessa. Nyt viimeisen viikon sisällä on lapsiamme tiputettu leikkipuistossa kiven päältä, haukuttu kirosanoin, suljettu leikeistä, omittu lelut (myös lasten omat lelut) sekä tönitty. Alkaa ihan oikeesti mitta täyttymään. Tuntuu, etten enää uskalla viedä lapsia mihinkään muiden lasten keskuuteen kun tuollaista hirveätä häiriökäyttäytymistä tapahtuu niiiiiiiin paljon. En nyt syytä suoranaisesti lapsia, sillä lapsi tarvitsee aikuisen ohjausta, määrätietoista kasvatusta ja selkeät rajat, ei pieni lapsi osaa sellaisia itse luoda.

Totta kai meilläkin on esiintynyt kokeilua/odotettu vanhemman reaktiota yms, mutta ne ovat jääneet ihan muutamaan kokeiluun ja minkäänlaista vastaavaa käyttäytymistä ei ole enää tapahtunut. Meidänkin lapset ovat osanneet omia leluja ja tönineet, mutta tämä on ollut todella, todella minimaalista. Jos jotain uutta huonoa käytöstä ilmaantuu, me vanhemmat puutumme siihen välittömästi ja teemme selväksi, että se ei ole missään nimessä hyväksyttyä. Ihan oikeesti, ei lasten kasvatus ole mitään rakettitiedettä!

Mielestäni lapsi tarvitsee kieltoja ja rajoja ja jos kieltoja ei kuunnella, on siitä seurattava jotain. Esim. jos jättää muita lapsia tahallaan leikin ulkopuolelle eikä kiellosta, parista huolimatta oikaise käytöstään, lapsi poistetaan leikistä tai lähdetään kokonaan kotiin. Jos lapsi tönäisee tai muuten satuttaa muita, lapsi viedään välittömästi muualle, asetutaan lapsen tasolle, kerrotaan, että ketään ei tönitä, sillä se sattuu ja jos vielä tönii, leikit loppuvat siihen. Sitten käydään pyytämässä tönityltä lapselta anteeksi. Jos repii toisen kädestä lelun, vanhempi palauttaa lelun takaisin sille, jolla lelu oli ensin. Kerrotaan lapselle, että saa leikkiä sillä sitten kun lelu on vapaa.

Se, että toistaa vain "ei, ei saa, älä, eieieiei!" on täysin tehotonta jos siitä ei tule mitään seuraamuksia. Kerran, kaksi riittää kielloksi ja jos ei tehoa, niin sitten on asialle tehtävä jotain. Lapsen häiriökäyttäytymisen kitkemiseen auttaa myös se, että vanhempi rajoittaa älypuhelimen käytön ihan minimiin lapsen ollessa läsnä/hereillä. Myös kehujen/kiitoksen runsas viljely silloin kun siihen on aihetta auttaa asiaa sekä runsaan hellyyden ja läheisyyden tarjoaminen.

Huoh. Luulisi, että nämä olisi täysin päivänselviä asioita, mutta eivät nähtävästikään ole. Niin monelta on vanhemmuus täysin hukassa ja sitten muiden lapset saavat kärsiä kersoista, joilta puuttuu kaikki alkeellisimmatkin käytöstavat. Yritä tässä nyt sitten kasvattaa kunnon kansalaisia kun kanssaihmisistä kasvatetaan koulukiusaajia.