Minkälaisena ihmisenä minua pidät tekstin perusteella? Olen aivan hukassa minuuteni kanssa enkä tiedä mitä ajattelisin itsestäni.

Tästä tulee ehkä pitkä teksti mutta tuntuu, että mun on pakko päästä avautumaan jonnekkin.

Olin pienenä todella menevä ja elämäniloa pursuava tyttö. Vaikkakin vanhempani olivat eronneet sekä molemmat alkoholisteja. Äitini konttasi lattialla kännissä sekä puri minua ja sisaruksia leikillään. Muistan että nuo leikit sattui aina kauheesti ja yöt meni siinä kun pelkäsin, että äiti kuolee kun lähti änkyrä kännissä baariin tai toi sieltä miehen ja sitä nussimista jouduin vierestä kuuntelemaan usein. Paljon olin juoppo seurueen ympäröimänä. Äiti myös oli aina sukujuhlissa kännissä ja nolasi meidät täysin, enää tänäpäivänä en pysty olemaan sukulaisten kanssa väleissä. Alkaa heti ahdistamaan ja voi olla, että olen ehkä jopa hieman vihainen kun eivät auttaneet vaikka tiesivät tilanteen.
Isän luona oli mukavampaa sillä vaikka hän joi niin hän ei aiheuttanut ylimäärästä huolta juurikaan. Teki ruuat ja oli baarissa ja kännissä hörisi niitä ja näitä. Ei mitään kummempaa.
Vanhemmat eivät toki ole jatkuvasti olleet kännissä. Äiti on selvinpäin aina sitten korvannut ostamalla kaikkea ja vienyt syömään kun on morkkikset iskeneet ja kivaa on ollut. Ollaanhan me lomailtukin joka usein valitettavasti päättyi äidin kännisekoiluihin ja riitoihin miesystävänsä kanssa.
No ei siinä mitään, olihan meillä isovanhemmat jotka oli ihania, etenkin mummu. Heidän ympäristö oli turvallinen ja ihana lapselle, eläimiä, leikkimökki, huolenpitoa ja rakkautta. Harmikseni he muuttivat kauas pois kun aloin lähestymään yläasteikää ja enää ei ollut turvaverkkoa. Eikä sen koomin olla oltu kauheasti tekemisissä. Mieleeni on tullut parin viime vuoden aikana ikävä muisto, pappani hiplasi pyyhkeen alta alapäätäni ollessani hänen sylissään pienenä. Ahdistavaa. Hänessä kyllä on aina ollut jotain hämärää.

No sitten alkoikin se mikä saa minut kärsimään vieläkin. Ne Askeleet kun pilasin elämäni. Uudet huonot kaverit, olen aina ollut kiltti ja muiden vietävissä. Alkoholi tuli sitten entistä tutummaksi ja pidin siitä liikaakin. Koulu meni huonosti ja join viisi vuotta joka viikko enemmän ja vähemmän. Kaikenlaisia oksettavia sekoiluja ja noloja juttuja mahtuu tuohon. Huonoja suhteita, raskaus(abortti), pikavipit. Poikaystävä joka petti sekä löi ja käytti henkistä väkivaltaa paljon. Olin aivan loppu. Koskaan en valittanut kellekkään, toki kerroin ystävälleni joitakin juttuja mutta paljon pidin sisälläni ja autoin muita. Romahdin jossain vaiheessa ja sain luojan kiitos apua koulun kautta ja pääsin psykologille. Kaiken sekoilun ja suhteiden kanssa taistellessa myös oma äitini ryyppäsi uuden miesystävän kanssa. Haukkuivat lortoksi ja mitä kaikkea, tukistivat ja huusivat. Hyökkäsivät usein kimppuuni. Kaksi vastaan yksi. Kunnes jouduin soittaan poliisit. Pääsin muuttamaan alaikäisenä pois kotoa.
Äiti ei ole koskaan pyytänyt anteeksi tai myöntänyt mitään, päinvastoin hän on aina syyttänyt muita ja vieläpä melko vakuuttavasti. Paljon on tullut nähtyä hakkaamista, verta, sekoilua, riitelyä ja huumeiden käyttöä viime vuosina. Tai no onneksi olen päässyt eroon tuosta ympäristöstä.
Sisareni ovat myös todella kilttejä ihania ihmisiä. Toisella menee todella hyvin, tienaa hyvin, on tunnollinen, ei käytä päihteitä ja elää niin, että on hyvinvoiva. Ei siis ole onneksi sekoillut tai muutenkaan kauheasti saanut vaikutteita lapsuudestamme. Toinen taas on vakavasti mieleltään sairas eikä tule koskaan parantumaan, asuu äitini luona.

Teksti jatkuu..