En tunne itseäni äidiksi vaikka lapsi on jo vuoden
Eli otsikon mukaisesti, lapsi vuoden enkä vieläkään osaa ajatella itseäni äitinä. Kysymys:" Miltä nyt tuntuu olla äiti?" ahdistaa. Enneminkin tunnen olevani eläinemo, minulla on pieni poikanen josta pitää pitää huolta ja opettaa pärjäämään maailmassa. En osaa puhua itsestäni äitinä, ja muidenkin suusta se kuulostaa oudolta. Minähän olen edelleen minä, nyt vain kanssani matkaa miehen ohella lapsi. Elellään päivä kerrallaan ja katsotaan mitä vastaan tulee.
Se, etten osaa ajatella itseäni äitinä ei tarkoita etteikö elämä olis muuttunut lapsen myötä. Nykyisin se pyörii lähinnä pikkuisen mukaan, ja aiempi railakas opiskelijaelämä bileineen ja baareineen on jäänyt, alkoholinkäyttö ylipäänsä vähentynyt ja vastuuta otetaan ja kannetaan ihan eri tavalla kuin ennen.
Ehkä tuntemukseni on oeräisin siitä, että liitän äitiyteen niin voimakkaita mielikuvia, jotka taas ovat ristiriidassa omakuvani kanssa. En tunne muuttuneeni joksikin uudeksi äiti-olennoksi, olen sama ihminen kuin ennenkin - tai kyllähän sitä tietysti jonkin verran aina muuttuu kun tulee uusi elämäntilanne. Mutta en kyllä ole mitään isoja muutoksia persoonallisuudessani havainnut.
Muita samoin tuntevia/tunteneita?
Kommentit (6)
Olen niille hyvä kaveri ja tasa-arvonen niiden kanssa. Välillä on pakko komentaa ja sanoa et oikeesti pitää ottaa muutkin huomioon. Vanhimmat yli 20v, eli hyvin toimii 98% ajasta. 2% ajasta ne hyppii mun nenälle, mutta tulee puhumaan sitten kahdenkesken ja sanoo sori.
tuntuu aika omituiselta tämä äitiys.
Luulin äitiyden tuovan mukanaan paljon muutoksia omassa itsessäni,
mutta ihan sama tyyppihän minä olen edelleenkin. Ainut vaan, että tuossa ympärillä pyörii pikkuinen neiti, josta täytyy huolehtia.
Tyttö nyt reilut 4kk. Siis ihanaahan tää on ja lapsi on selvästi nyt ykkösasia elämässä ja hetkeäkään miettimättä vaikka kuolisin sen puolesta, mutta.. olen silti sama ihminen.. tai no, ehkä tuo edellä mainittu nyt kuvastaa sitä, mitä on olla äiti :/ Mutta aivan samanlainen tollukka olen kuin ennenkin. Näkee, että joidenkin suhtautuminen muhun on muuttunut vauvan saannin jälkeen. Tullut kuin " kunnioitusta" tms..
Eiköhän me saada lapset hoidettua ja kasvatettua siinä missä muutkin.
mulle jostain ja huolehdin siitä, tietty. En yhtään epäile, etteikö adoptiovanhemmuus myös olisi vanhemmuutta ja aitoa rakkautta lapseen! Ja vaikka jotkut ärsyyntyy,kun vertaa lemmikin ja vauvan hoito, niin musta siinä on samaa... aina oon leperrellyt ja hyväillyt myös kissoja ja koiriani. Tietysti vauvanhoito on kokonaisvaltaisempaa ja erilaista, mutta tosiaan, en tunne olevani mitenkään erilainen kuin ennen lasta.
mutta allekirjoitan täysin ap tekstin