Miten jotkut ihmiset eivät ymmärrä, että osalle ihmisistä koululaisten kesäloma on yhtä tuskaa?
Minä voin rehellisesti sanoa, etten nauti siitä, kun koululaisilla on kesäloma. Kaupungilla on joka paikka aamusta iltaan silloin vain täynnä lapsia ja nuoria meluamassa ja sotkemassa. Lisäksi melua kuuluu vielä myöhään illalla ja yöaikaan ihmisten koteihinkin. Onko sellainen kovin miellyttävää kaikkien ihmisten näkökulmasta?
Enkä todellakaan ole ainoa ihminen, joka ajattelee näin. Eräs tuttavani, perheenäiti, oli myös kerran kesäloman ollessa lopuillaan aivan väsynyt, kun hänen lapsensa käyttäytyivät vilkkaasti ja levottomasti ja lapsilla oli aivan koko ajan myös vilkkaita kavereita kylässä. Kuuli aivan omin korvin, kun se äiti totesi siinä sitten "Voi ihanaa, kun onneksi kohta alkaa taas koulut!"
Kommentit (5)
Koulun pitäisi olla 12 kuukautta vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Koulun pitäisi olla 12 kuukautta vuodessa.
Ei 12 kuukautta, mutta nykyinen kesäloma on kyllä aivan liian pitkä. Koululaisten kesäloman pituudeksi 1 kuukausi, eli vain heinäkuu lomakuukaudeksi. Samanpituinen kesäloma kouluihin kuin mitä on työelämässäkin. Kuukaudessa ehtii kyllä lomailla tarpeeksi. -AP
En tajua tuollaista, minä ainakin odotin lapsena aina koko vuoden että tulisi kesäloma, enkä minä mitään metelöinyt tai sotkenut.
Myös omille lapsilleni on lomat parasta aikaa, ei kukaan tykkää olla koulussa mielummin kuin lomalla kun saa herätä aamulla koska tykkää ja tehdä koko päivän mitä haluaa. Koulunkäynti on raskasta, ja lapsetkin ovat lomansa ansainneet.
Ja sitten koulussa opettajilla on niin rasittamaton työ. Luokassa kerrallaan vain noin 20-30 samanikäistä koululaista jotka toki ei melua tai käyttäydy levottomasti....
No, tuollaisia lapset tuppaa olemaan. Kuvittele koulussa satamäärin näitä tenavia /teinejä. Pari kuukautta lepoa, että taas jaksaa.
T
Ope