Ne keillä lapsia, kertokaa hyviä kasvatusneuvoja lapsettomilta

Toisessa ketjussa joku  kuvaili ansiokkaasti superkasvattajan, jonka kekkereillä saa ottaa kakkua vasta, jos on ottanut ensin porkkanatikkuja. Juuri tuollaiset kasvattajat, lapselliset tai lapsettomat, saavat minut ärsyyntymään. Kaikki otetaan niin hirveän vakavasti, kaikkeen mennään aina se oma ego ja kasvatus edellä. Varsinkin lapsen uhmaan ja oman tahdon osoituksiin suhtaudutaan kuin ne olisivat maailmanloppu joka on kitkettävä lapsesta heti tai sen kanssa ei kuulema myöhemmin pärjää. On ilmeisesti tärkeämpää, että lapsi mukautuu aikuisten vaatimuksiin, kuin että hän oppisi tuntemaan itsensä.

Mut aloitukseen; ruuasta nillittäminen on kaikkien superkasvattajien ykkösaihe. Lapsen pitäisi syödä ihan kaikkea mitä eteen kannetaan ja hirveällä ruokahalulla. Paitsi tietenkin asioita joita lapsi haluaisi syödä. Niitähän ei saa antaa. Ja samalla, kun lapsen pitäisi syödä kaksin käsin huikeita annoksia, lapsi tietenkään ei saa lihoa. Minkä vuoksi on tärkeää harrastaa liikuntaa. Tietenkin lajeja, joista lapsi ei luontaisesti tykkää. Ne lajit joista lapsi tykkää, lasketaan lähinnä leikkimiseksi.

Sellainen vaihtoehto, että lapsi söisi sitä mistä luontaisesti tykkää ja vain sen verran kuin haluaa, ja liikkuu juuri kuten haluaa ja voi hyvin ilman turhia säätämisiä, ei tule kysymykseen koska siinähän ei ole mitään kasvattavaa. Entä, kun taas syttyy talvisota eikä lapset osaa hiihtää ja sitten hävitään koko sota? Entä jos lapsi kahdenkymmenen vuoden päästä matkusta hinkuintiaan eikä halua syödä niitä sörsseleitä mitä siellä tarjotaan? Siinä taas saa hävetä Suomea ja suomalaisia kansakuntana, kun ei meillä osata lapsia kasvattaa oikein!

Minä olen lapseton, ja sain kerran kaverin vihat ja haukut päälleni, kun huomautim hänelle (hienotunteisesti ja varovaisesti kylläkin), että lapsesta tuntunee pahalta, kun hänelle huudetaan mitättömästä, ei-edes-tahallisesta asiasta vain koska äidillä itsellään on huono päivä. Lapsella siis lipsahti syödessä haarukka kädestä kilistenkolisten lautaselle ja tämä kaverini (väsynyt ja kireä, kyllä, mutta se ei mielestäni ole peruste), huusi lapselleen todella vihaisesti ja kiroillen asiasta.

Enkä siis edes sanonut mielipidettäni siinä hetkessä, vaan hieman myöhemmin, jolloin kaverikin oli jo vähän rauhoittunut. Tulistui uudelleen ja sen jälkeen on yhteisille ystävillemme pitkään ja hartaasti minusta jauhanut miten minä lapseton kehtaan tulla neuvomaan lapsenkasvatuksessa kun en mistään mitään tiedä.

up

"Ei mitään lapsiporttia tarvita, kyllä se oppii portaita varomaan." Joo varmaan oppii kun pari kertaa kierii alas, mutta en viitsi ottaa sitä riskiä että menee pää halki opetellessa.

Lapselliset taas antoivat odottajalle runsain mitoin "hyviä" neuvoja jo etukäteen.