Lue keskustelun säännöt.
Hävettää kaikki mitä sanon
24.05.2016 |
Ihan arkipäiväisetkin puheet niin hävettää. Tulee jälkeenpäin mieleen että olisi pitänyt sanoa toisin tai jättää kokonaan sanomatta. Haluan kaiken menneisyydestä tekemättömäksi.
Sitten päätän että en enää ikinä sano mitään tyhmää tai turhaa, mutta aina vaan löydän itseni miettimästä tätä taas.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kokeilla itsesuggestiota muutaman viikon ajan joka päivä. Youtubesta löytyy esim. Hypnosis confidence -hakusanoilla.
Hieman epäilyttää että auttaakohan moinen. Moni tähänkin ketjuun kirjoittanut on kuitenkin kertonut, että taustalla on lapsuudenaikaisia tapahtumia ja muutenkin pitkäkestoinen vaiva. Tollaisissa oman kokemukseni mukaan käy yleensä niin, että vaikka alkuperäinen vaiva korjaantuisi, joku muu tulee tilalle. Itsestäni tuntuu siltä, että se lapsuudessa koettu halveksunta tavallaan tunkee esiin jostain kolosta. Jos yhden kolon tukkii, se etsii pian toisen.
Olen tuo, joka kertoi isompien sisarusten dissamisesta. Olen oppinut vuosien saatossa ihan hyväksi keskustelijaksi (ainakin sellaista palautetta olen saanut eikä se olisi mikään ihme, koska olen nähnyt niin paljon vaivaa asian eteen). Mutta sitten alkaakin tuntua, että ääneni on kauhea ja vaikka sanomani asiat olisivat ok, ääni ärsyttää muita. Tai nenäni ärsyttää ja kukaan ei halua kuulla mun juttuja kun nenäkarvani hytkyvät puheen rytmissä.
Mutta tietenkin voi kokeilla, varmasti joillekin toimii!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni samaa ongelmaa, mutta olen päässyt siitä aikalailla pois kun "työnnän vain ajatukset pois mielestä" ja sanon itselleni järkevästi että tilanne on jo mennyt, turha sitä on miettiä. Kun siihen ei voi enää vaikuttaa. Sanon itselleni myös että toiset eivät varmaankaan kiinnittäneet asiaan huomiota / eivät muista sitä enää huomenna. Pikkujuttu.
Sitten pakotan itseni ajattelemaan jotain muuta/ alan puuhailemaan jotain.
Kuvittele että laitat pöhköt ajatukset virran vietäväksi, ja virta tai vesiputous kuljettaa ja huuhtelee ne pois. Sinne meni! Sinä määräät itse mitä ajatuksia kannattaa ajatella, ja mitä aivosi yrittävät pakkosyöttää sinulle. Sinä itse päätät mitä ajattelet.
Ajattele joku asia / tilanne/ sanominen, mikä meni tänään ihan hyvin.
Olen kärsinyt/kärsin edelleen samasta ongelmasta. Lapsuuden ja nuoruuden peruja.
Omakohtaisesti on auttanut "mitä sitten" -mantran hokeminen aina mielen keksimiin uusiin ongelmiin omasta noloudesta, mistä Katri Manninenkin on tehnyt youtubeen videon :D
Vierailija kirjoitti:
No esim tänään kun törmäsin naapuriin rappukäytävässä ja hän sanoi "ehdinkö samaan hissiin?" Niin vastasin että juu ehdit.
Niin tuota häpeän vaikka en sanonut mitään väärin. Tuntuu vaan että siihen olisi pitäny vastata jotain ystävällisempää. Juu ehdit... Kuulostaa ylimieliseltä, minun armostani hän nyt sitten ehtii... Huoh. Siis tällaista tasoa.
Ap
Ymmärrän tuskasi itselläni on vähän samaa mutta toi oli jotenkin suloinen esimerkki, vaikka tiedän ettei susta siltä tunnukkaan. Tiedät varmaan itsekin, että järjellä ajateltuna tuo sun ongelmasi on aika "turha." Mutta eihän se auta. Ehkä yrittäisin saada niitä positiivisia kokemuksia, vaikka sillä että harjoittelisin small talkia vaikka kaupan kassan tai juurikin naapurin kanssa. Mitä vähemmän juttekee ja on kanssakäymisessä muiden kanssa sitä tietoisemmaksi omasta itsestään ja sanomisistaan tulee, ainakin itsellä on näin, joten pyrkisin vastakkaiseen toimintaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen kärsinyt/kärsin edelleen samasta ongelmasta. Lapsuuden ja nuoruuden peruja.
Omakohtaisesti on auttanut "mitä sitten" -mantran hokeminen aina mielen keksimiin uusiin ongelmiin omasta noloudesta, mistä Katri Manninenkin on tehnyt youtubeen videon :D
Mä kuuntelin ehkä viikko kaksi sitten Yleltä (löytyy Areenasta) ohjelmassa "Noin viikon radio" Saara Särmän haastattelun. Hän kertoi, miten itse esim. haastattelujen jälkeen ajattelee, että "aina saa hävetä". Olen itsekin kokeillut nyt viime päivinä ajatella tota samaa mantraa ja yllättäen se on vähän auttanut. Erityisesti tietenkin se tieto, että tosi monet muutkin häpeilevät sanomisiaan - silloinkin, kun mun korvaan kuullostavat ihastuttavan fiksuilta ja raikkailta.
Siis aina, kun hävettää joku juttu: "Aina saa hävetä!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketjusta päätellen vaikuttaa, että moni on jäänyt lapsuuden vangiksi, kun joku sukulainen / tuttu on dissannut.
Koskaan ei ole myöhäistä saada onnellista lapsuutta - kuten eräs populistinen psykologi sanoo. Nyt harjoittelemaan itsensä kunnioitusta ja lopetetaan itsesääli.
Ap, tarviit vaan uutta itseluottamusta kehiin ja ympärillesi ihmisiä, jotka ei tuomitse sua. :)
Kaikki me joskus sanotaan hassuja tai noloja juttuja, eikä se niin vakavaa ole. Muutenkin moni ihminen tekee elämästään ihan turhan miettimällä jotain noloutta. Nolous on minusta käsitteenä täysin turha. Nolo suorastaan. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No esim tänään kun törmäsin naapuriin rappukäytävässä ja hän sanoi "ehdinkö samaan hissiin?" Niin vastasin että juu ehdit.
Niin tuota häpeän vaikka en sanonut mitään väärin. Tuntuu vaan että siihen olisi pitäny vastata jotain ystävällisempää. Juu ehdit... Kuulostaa ylimieliseltä, minun armostani hän nyt sitten ehtii... Huoh. Siis tällaista tasoa.
Ap
Mä olen muuten häpeillyt ihan just samaa sanavalintaa, täysin samassa tilanteessa. Jotenkin tuntuu just tuolta, että sitä sanoo tyhmästi/pahasti ja onkin jotenkin epäystävällinen ihan vahingossa, kun on oma itsensä ja vastaa sen mikä luontevasti mieleen tulee. Jälkeenpäin sitten tajuaa että olisi taas pitänyt osata vastata sillä ja tällä tavalla, niin ei olisi taas vaikuttanut ihan idiootilta tai just jotenkin ylimieliseltä.
Hah, hyvä ketju! Mukavaa kun moni myöntää kokevansa tällaista, en tiennyt että tämä on yleistä. :) Luulin olevani ainoa.
Tuo voi johtua ihan vaan herkkyydestä ja ylianalysoinnista. Minä ainakin vain ajattelen usein liikaa, mietin sekä muiden sanomisia ja omiani. Monesti kuulee jonkun toisenkin sanovan jotain, mikä omasta suusta päästettynä nolottaisi, joskus jopa huomaa että se nolottaa sanojaakin, ja tunnen sitten myötätuntoa tätä kohtaan. Jos itse päästän suusta jotain noloa, tunnen vain häpeää. Mutta en ajattele sitä sen enempää enää, sillä kaikki päästävät välillä suustaan sammakoita. :) Ennen murehdin tuota enemmän, mutta se väheni kun otin sellaisen ei väliä-asenteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketjusta päätellen vaikuttaa, että moni on jäänyt lapsuuden vangiksi, kun joku sukulainen / tuttu on dissannut.
Koskaan ei ole myöhäistä saada onnellista lapsuutta - kuten eräs populistinen psykologi sanoo. Nyt harjoittelemaan itsensä kunnioitusta ja lopetetaan itsesääli.
No siis totta kai me kaikki halutaan eroon tästä ominaisuudesta. Ja varmaan monet meistä - minä ainakin - ovat tehneet yhtä jos toista päästäksemme eroon tästä "itsesäälistä". Pelkästään ajatus siitä, että kyse on vain itsesäälistä ja buhuusta, saa tuntemaan entistä suurempaa häpeää :(
Joskus vaan tarvii ihan oikeasti ulkopuolista apua. Joskus riittää vertaistuki ja kaverin olkapää, joskus tarvitsee järeämpiä keinoja. Mä lopettaisin kaiken tän rypemisen tänään, jos vain voisin! Ja monesti onnistunkin joksikin aikaa, mutta elämän normaalien vastoinkäymisten myötä se ryömii esiin, aina uudestaan.
Tunnelukoista ei pääse sillä yli, että päättää "lopettaa itsesäälin". Ne ovat niin syvällä, että useimmiten tarvittaisiin jotain terapiaa ellei itsehoito auta merkittävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnelukoista ei pääse sillä yli, että päättää "lopettaa itsesäälin". Ne ovat niin syvällä, että useimmiten tarvittaisiin jotain terapiaa ellei itsehoito auta merkittävästi.
Mutta aina joku ihana ihminen kuitenkin haluaa syyllistää ihmisiä siitä, että näillä on traumoja tai lievempiä pahoja kokemuksia! Kuuluu jotenkin tämän päivän pärjäämismantraan se, että ongelmiin suhtaudutaan siten, että ne ovat turhia rasitteita joita ihmiset kantavat kiusallaankin mukanaan :') Sen sijaan, että ajateltaisiin, että meidän tuntemuksilla saattaa olla joku tärkeä viesti kerrottavana meille. Pysähtyisimme kuuntelemaan sitä viestiä ja parhaassa tapauksessa pääsisimme elämäämme haittavista asioista eroon. Ainakin tietäisimme, miten emme pistä pahaa kiertämään vaan suhtautuisimme toisiimme hyväksyvästi ja ymmärtäen.
Eikun itsesuggestiokasettia pyörimään ja eroon tästä tehottomasta itsesäälissä rypemisestä!
On ollu ihan mielenkiintoista lukea tästä aiheesta. Mulla on nimittäin ystävä, jolla tuntuu olevan vähän samanlaista ongelmaa.
Esimerkkinä:
Käytiin yks päivä eräs keskustelu ja siinä puheenaihe siirty yhessä vaiheessa johonkin kaverin mieltä vaivaavaan asiaan (hän ei todellakaan ole mikään elämäntapavalittaja, joten sitäkin suuremmalla syyllä mielelläni kuuntelin ja keskustelin asiasta hänen kanssaan).
Tän jälkeen palattiin taas kevyempiin puheenaiheisiin ja juttutuokion jälkeen poistuttiin kahvilasta hymyssä suin, hyvillä fiiliksillä.
Tästä syystä olin todella hämmentyny ku sain kaverilta viestin... 3pvä myöhemmin(!), jossa hän pyys vuolaasti anteeks sanomisiaan kun tuli sillä lailla "avauduttua" ja sanottuaki sitä ja tätä.
Itellä oli päälimmäisenä mielessä vaan mukava kahvitteluhetki ystävän kanssa, mutta häntä oli juttu jääny vaivaamaan.
Olin tästä aivan ymmälläni. En ollu miettiny keskustelua sen kummemmin tapaamisen jälkeen, mutta tää kaveri oli puolestaan prosessoinu sitä tarkkaan päivien ajan kunnes oli jollain tavalla paisutellu asian päässään niin suureks, että koki tarpeelliseks pyytää multa jälkikäteen anteeks.
En tienny mitä siinä olis tarkalleen pitäny sanoa, koska en kokenu missään nimessä, että käyty keskustelu olis ollu jollain tapaa piinaava tai pitkäveteinen.
Välillä häntä on vaikeeta yrittää ymmärtää kun tollasia tilanteita tulee eteen. Ja siis ihan vaan sen takia, etten pysty millään tavalla samaistumaan siihen mitä tää ihminen käy päässään läpi (minun mielestä) täysin harmittomien keskustelujen jälkeen. Jotenkin hän helposti ylitulkitsee pieniäkin juttuja, joista hän sitten aiheuttaa itselleen kohtuuttoman suurta stressiä.
En oikein tiedä, miten voisin auttaa siinä asiassa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Häpeä on se minkä osaan parhaiten. Ja hävettävää myös riittää. Ja paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No esim tänään kun törmäsin naapuriin rappukäytävässä ja hän sanoi "ehdinkö samaan hissiin?" Niin vastasin että juu ehdit.
Niin tuota häpeän vaikka en sanonut mitään väärin. Tuntuu vaan että siihen olisi pitäny vastata jotain ystävällisempää. Juu ehdit... Kuulostaa ylimieliseltä, minun armostani hän nyt sitten ehtii... Huoh. Siis tällaista tasoa.
Ap
Nuo ovat sellaisia asioita mitä suurin osa ihmisistä ei jää miettimään ollenkaan. Hienoa että tiedostat että ajattelusi on tuolta osin vinksallaan, silloin asia on mahdollista korjata. Se vaatii kuitenkin aikaa ja oman epätäydellisyyden (ja muiden ihmisten epätäydellisyyden) hyväksymistä. Kannattaa hakeutua ihmisten seuraan ja harjoitella sitkeästi rentoa olemista, niin että hyväksyt aluksi ihan kaiken mitä suustasi pääsee. Anna itsellesi täysi lupa tehdä mokia.
Toivotan
Voihan se olla niin että iso osa ihmisistä ajatelee juurikin noin kuin ap.
Suomalaisuutta, sitä se on.
Tulee opetuksesta.Riittämättömyydestä.Meidän tulee olla jonkinlaisia, meidät määritellään.eri kategorioihin.
Rentoa oloa ap!
Puhu just niinku tykkäät!
Ymmärrän hyvin, olen samanlaisten tunteiden kanssa elänyt jo pitkään ja pahinta tässä on se että olen myös temperamenttinen ja puhua papatan innoissaan jostain ja lopulta pääsyn yö myöhään valvomaan kun häpeän itseäni.
Olen myös tosi varovainen uusien ihmisten kanssa koska pelkään innostuvani ja häpeäväni itseä taas lisää.
Sama juttu. Taustalla lapsuudessa koettua mitätöintiä ja tunne, että en koskaan kelvannut sellaisena kuin olen.
Kannattaa kokeilla itsesuggestiota muutaman viikon ajan joka päivä. Youtubesta löytyy esim. Hypnosis confidence -hakusanoilla.