Miten motovoitte isteänne tekemään scheisse duunia päivästä toiseen?

Näitä kysymyksiä minäkin olen miettinyt. Voiko olla, että kadonnut motivaatio vielä löytyisi jostain? Minulla on kokemusta lukuisista työpaikoista, mutta tämä nykyinen on selkeästi paskin. Kyseessä on pieni yritys, jossa sitä uutta suuntaa tekemiselle tuskin löytyy ja työtehtäviäkään ei voi vaihtaa. Työssä ei ole kiire - päinvastoin - ja kaikki tekeminen on jotenkin suuntaa vailla ja epämääräistä. Olen hakenut uusia töitä, mutta ei niitä joka oksalla kasva. Tähän työhön pääsin ilmeisesti siksi, ettei ollut hakijoita. Kuvaavaa on, että muihin vastaaviin työpaikkoihin on kymmeniä hakijoita. Tämä tieto vielä entisestään lisää työn epämotivoivuutta.

Otin työn kun en halunnut olla työtön, mutta ei olisi kannattanut. Saan palkkaa nettona 200 e enemmän kuin saisin ansiosidonnaista. Jos työ olisi edes siedettävää niin asia olisi ok, mutta nyt se 200 e ei kyllä tunnu riittävältä kompensaatiolta  jatkuvasta stressitilasta ja siitä, että työn takia ei pysty enää iltaisinkaan tekemään mitään, kun yrittää vain toipua työpäivästä. En olisi koskaan uskonut itsestäni, mutta tällä hetkellä olen niin vittuuntunut työhöni, että haaveilen työttömänä olemisesta. Ja se on aika paljon se!

Vierailija kirjoitti:

Näitä kysymyksiä minäkin olen miettinyt. Voiko olla, että kadonnut motivaatio vielä löytyisi jostain? Minulla on kokemusta lukuisista työpaikoista, mutta tämä nykyinen on selkeästi paskin. Kyseessä on pieni yritys, jossa sitä uutta suuntaa tekemiselle tuskin löytyy ja työtehtäviäkään ei voi vaihtaa. Työssä ei ole kiire - päinvastoin - ja kaikki tekeminen on jotenkin suuntaa vailla ja epämääräistä. Olen hakenut uusia töitä, mutta ei niitä joka oksalla kasva. Tähän työhön pääsin ilmeisesti siksi, ettei ollut hakijoita. Kuvaavaa on, että muihin vastaaviin työpaikkoihin on kymmeniä hakijoita. Tämä tieto vielä entisestään lisää työn epämotivoivuutta.

Otin työn kun en halunnut olla työtön, mutta ei olisi kannattanut. Saan palkkaa nettona 200 e enemmän kuin saisin ansiosidonnaista. Jos työ olisi edes siedettävää niin asia olisi ok, mutta nyt se 200 e ei kyllä tunnu riittävältä kompensaatiolta  jatkuvasta stressitilasta ja siitä, että työn takia ei pysty enää iltaisinkaan tekemään mitään, kun yrittää vain toipua työpäivästä. En olisi koskaan uskonut itsestäni, mutta tällä hetkellä olen niin vittuuntunut työhöni, että haaveilen työttömänä olemisesta. Ja se on aika paljon se!

Minkä ikäinen olet? Et ole vielä luopunut toivosta paremmasta tulevaisuudesta? Suunnitteletko uudestaan kouluttautumista?

Yritän koko ajan uskoa että kohta pääsen parempaan duuniin. Viimeiset 10v ollut se usko vähän koetuksella. Aina kun mahdollista katselen työn lomassa salaa jotain komediaa esim. Yleareenasta tai youtubesta, tai kuuntelen jotain hauskaa radiokuunnelmaa esim. bbc:n sivuilta. Pitää olla nimenomaan hauskaa/komediaa, koska mieliala on muuten niin paska. Jos noi ei onnistu niin sitten radiosta hyvää musaa ja kuvittelen olevani joku muu jossain muualla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä kysymyksiä minäkin olen miettinyt. Voiko olla, että kadonnut motivaatio vielä löytyisi jostain? Minulla on kokemusta lukuisista työpaikoista, mutta tämä nykyinen on selkeästi paskin. Kyseessä on pieni yritys, jossa sitä uutta suuntaa tekemiselle tuskin löytyy ja työtehtäviäkään ei voi vaihtaa. Työssä ei ole kiire - päinvastoin - ja kaikki tekeminen on jotenkin suuntaa vailla ja epämääräistä. Olen hakenut uusia töitä, mutta ei niitä joka oksalla kasva. Tähän työhön pääsin ilmeisesti siksi, ettei ollut hakijoita. Kuvaavaa on, että muihin vastaaviin työpaikkoihin on kymmeniä hakijoita. Tämä tieto vielä entisestään lisää työn epämotivoivuutta.

Otin työn kun en halunnut olla työtön, mutta ei olisi kannattanut. Saan palkkaa nettona 200 e enemmän kuin saisin ansiosidonnaista. Jos työ olisi edes siedettävää niin asia olisi ok, mutta nyt se 200 e ei kyllä tunnu riittävältä kompensaatiolta  jatkuvasta stressitilasta ja siitä, että työn takia ei pysty enää iltaisinkaan tekemään mitään, kun yrittää vain toipua työpäivästä. En olisi koskaan uskonut itsestäni, mutta tällä hetkellä olen niin vittuuntunut työhöni, että haaveilen työttömänä olemisesta. Ja se on aika paljon se!

Minkä ikäinen olet? Et ole vielä luopunut toivosta paremmasta tulevaisuudesta? Suunnitteletko uudestaan kouluttautumista?

Olen 39. En aio kouluttautua uudelleen, koska olen jo muutenkin opiskellut kaksi ammattia. Harkitsen, että haen sen toisenkin ammatin töitä, mutta siinä on miinuksena se, etten ole tehnyt niitä töitä aivan äskettäin enkä yhteensäkään kovin paljoa, joten en ole erityisen houkutteleva hakija. Töitä voisi tosin löytyä, jos olisi valmis pitempään työmatkaan.

😂😭

En osaa sanoa. Joka päivä ärsyttää mennä töihin ja palkka on ihan surkea.

Olen kouluttautunut lisää ja vaihtanut työpaikkaa jos alkaa maistua puulta.

Sen kerran kun asiakkaan edustaja tuotteemme ostettuaan, ja laitteen vikaannuttua, minun ollessa sitä korjaamassa, ihmetteli ääneen mitä he edes sillä tekevät, jäin sanattomaksi. Myyjä oli taas puhunut ympäri yrityksen TJ:n ja myynyt tuhansilla euroilla tarpeetonta tavaraa. Hävetti. Tosin, yli yhdeksäkymmentä prosenttia kohtaamistani asiakkaista olivat tyytyväisiä. Mutta tämä asiakaskäynti sai miettimään asiaa, kuinka paljon tekemästämme työstä kuuluu luokkaan "bullshit jobs."

Mukavat työkaverit ja joitain työsuhde-etuja.

Ajattelen, että tämä on vain välivaihe. Työn lisäksi koulutan itseäni esim. tietokonejutuissa ja kielissä.

Joka aamu, kun herään viideltä eikä huvittaisi, voin vain miettiä niitä jotka tekevät baareissa töitä myöhään yöhön melussa ja kännisten kesken, tai muita vuorotyöläisiä, vaikka oma työ tuntuisikin paskalta, jollain on vielä paskempi homma kuin itsellä.

Jos vaikka olisi liukuhihnalla työssä, kolmessa vuorossa. Ei mitään mahdollisuutta vaikuttaa omaan työhönsä.

Hyvä esimies auttaa myös.

Yrittää oppia työpaikalla myös töitä, jotka ei kuulu itselle.

Nykyään teen mieluisaa työtä, mutta kyllä olen ollut aikanaan hyvin monessa epämieluisassa työssä. Kaikki ne olivat määräaikaisia sopimuksia, joten kestin sen ajatuksen voimalla, että tämä loppuu aikanaan. Muistan kyllä, miten joskus maanantait ahdistivat. Eivätpä ahdista enää.

Vain tilille kilahtava palkka motivoi. Ehkä joku sellainen ajatus että "Olen hyvä ihminen kun käyn töissä ja maksan veroja?"  

Olen hakenut opiskelemaan, En jaksa uskoa että pääsen sisään, olen 48v.  Mutta haen syksyllä uudelleen tammikuussa alkaviin koulutuksiin ja haen aina vain uudelleen ja pakotan lopulta jonkun  firman palkkaamaan minut. Kyseessä ei ole lähihoitajaopiskelu. 

16.6. selviää pääsenkö sisään nyt siihen mihin hain. Nykyistä työtäni en tod. jaksa enää (ravintola). Pitäkää peukkuja:).

En voinut tehdä kauan sitä työtä. Oli niin vaikea motivoitua moppaamaan jotain paskasta portaikkoa ja viemään isoilla kärryillä kakkavaippoja roskikseen. Ammoniakki pisteli silmiä. Sade ja tuuli pieksi ja riepotteli roskasäkkejä. Tupakkapaikalta leijui jatkuva röökinkatku.

Nykyään hyvässä työpaikassa. Onneksi lähdin jatkamaan opintoja.

Oon 34 v. Koko ikäni paska duunia tehnyt. Oman alan hommia ei niin olemattomalla kokemuksella saa, kun ei ole suhteitakaan. Niin..hlvt. turhauttavaa!! Niin paljon kaikkea haastavampaa olis valmis tekemään, muttei tunnu saavan mahdollisuutta.

Tässä iässä sitä alkaa odottaa itseltään enemmän, ei sitten nappaa olla duunissa jossain missä kollegat on teinejä kesähommissa.

Mulla ei oo kauheesti työkokemusta ja ajattelen, että kaikki lisä on vaan plussaa. Palkassa ei oo kehumista, mutta työttömänä ollessa sain niiiin paljon vähemmän. (En ollut siis liiton rahoilla)

Välillä työ on onneksi rentoa ja voi surffailla netissä ja suunnitella tulevaa reppureissua. Eli eniten motivoi matkustaminen :) kyseessä siis määräaikainen työsuhde. Sen jälkeen en tiedä, mitä tulen tekemään ja se toki vähän huolettaa.

Nro 14 lisää vielä, että mua pelottaa kyllä, että jämähdän ns paskahommiin loppuelämäksi. Oon vielä alle 30, mutta sekin ikä lähestyy. En vaan tiedä, mitä haluaisin opiskella ja lainaa on aiemmista opinnoista mukavasti...

Olen sen ikäinen, että mahdollisuudet alkavat realistisesti ajatellen olla melko vähäiset. Perusasiat kunnossa, asunto maksettu ajat sitten ja tilillä kivasti rahaa. Kun oli "omalla" alallani töissä, siitä oli lopuksi palkintona loppuunpalaminen vaikka työ itsessään oli innostavaa. Viimeiset kymmenen vuotta olen downshiftannut henkisesti enkä oikein odota ihmeitä työelämässä. Motivaationa toimii ajoittain kiinnostava asiakaskunta sekä "kohta on tilipäivä", "kohta on loma". Vakituinen duuni on toki hieno juttu.

Onko teillä kaikilla kyse työstä, johon riittää matalampikin koulutus? Voin kertoa, ettei se kouluttautuminenkaan suojele paskoilta työpaikoilta. Minulla on kaksi korkeakoulututkintoa ja tylsistyn kuoliaaksi kykyjäni vastaamattomissa, huonosti organisoiduissa hommissa, joihin periaatteessa vaaditaan korkeakoulututkinto. Johtaminen on työpaikalla täysin hakoteillä ja työpaikalla on omituisia sisäpiiriporukoita. Joitain henkilöstöasioita hoidetaan niin, että liikutaan laillisuuden rajamailla Palkkakin on huono, tosin on se parempi kuin esim siivoojalla tai lähihoitajalla.

Teen opiskelujen ohella töitä kaupassa. Olen huomannut, että vihaan koko hommaa. Aivot saa ihan vapaasti jättää ovelle töihin tullessa ja riittää, että hymyilee muulihommien parissa. Kunhan ei riko mitään ja osaa kassalla rahastaa + tyrkkiä tuotteet sivuille niin etteivät ne mene ruttuun/rikki. Työkaverit ovat sentään mukavia (vaikka tuntuvat olevan vähän samasta muotista, esim. Naureskelevat pissa/kakka -huumorille ja muutenkin vähän joka asialle).

Aina kun mä siihen ovenkahvaan tartun mä huokaan syvään ja jätän sen inhon sinne ovelle. Mä yritän olla positiivinen ja tehdä hommani vaan niin hyvin kuin voin (leikkauksien takiahan se on oikeastaan pelkkää juoksua kelloa vastaan). Tykkään kyllä asiakaspalvelusta, se pelastaa monesti. Mä lohduttaudun sillä, että toivottavasti valmistuttuani mun ei tarvitse jäädä sinne.

Merkityksetön työ=matalan paskan tallaaja kirjoitti:

Pelkkä palkka ei tee epätyydyttävästä työstä mieluisaa, eikä työttömyyden pelko auta aamulla heräämään.

Kokemuksia kadonneen motivaation löytymisestä? Uuden suunnan löytymisestä? Haistatitko työnantajalle pitkät? Hyväksytkö kohtalosi työntekijänä, jonka työt ei vastaa kykyjäsi?

Mitä vaan kokemuksia! Kertokaa.

Hain muita töitä ja sanoin itteni irti scheisseduunista paremman työn saatuani. Teki ihmeitä työmotivaatiolle! :D

Olen 30+ lähihoitaja ja inhoan työtäni. En keksi työstäni yhtään hyvää puolta, paitsi pari ihan mukavaa työkaveria. Vuorotyö vie kaiken energian ja estää normaalin elämän. Mm monet sukujuhlat on jäänyt väliin, koska on sattunut työvuoron samaan aikaan. Palkkapäivänä vituttaa eniten. Kaikki nuo huonot puolet eikä saa edes kunnon korvausta.