Lapsen jatkuva nuha ja yskä - homettako :(
Muutimme vuokra-asuntoomme puolisen vuotta sitten. Talo on uudehko, vain muutaman vuoden vanha kerrostalo. Toinen lapsistamme on ollut pienessä nuhassa ja yskässä jo yli kuukauden. Myös atooppinen ihottuma paheni, tosin se on nyt jo parempi. Toinen lapsi on täysin oireeton, miehellä on "aamunuhaa" (ollut aina), ja itselläni muutaman viikon ajan aina välillä nuhainen olo (mutta muuallakin kuin kotona). Muuten olemme kaikki sairastaneet pari kertaa tavallisen kuumeettoman flunssan, joka on mennyt ohi alle viikossa (siis sellaista tavallista - jompikumpi lapsista tuonut pöpön koulusta/päivähoidosta, ja se on kiertänyt koko perheen).
Huoneilma on raikas, eikä asunnossa ole epäilyttäviä hajuja. Pinnoissakaan ei ole mitään epäilyttävää, esim. kupruja, värimuutoksia, irtoilevia pintamateriaaleja tms. Silti pelkään, että toisen lapsen oireilu johtuu homeesta :( Mitä muita syitä voisi olla?
Asunnon omistaja ja isännöitsijä eivät ymmärrettävästi halua alkaa tutkia asiaa pintaa syvemmältä. Ja vaikeaa se olisikin, koska missään ei näy mitään kosteus/homevaurioon viittaavaa, joten mistä kohtaa pintoja pitäisi ryhtyä avaamaan? Talon muut asukkaat eivät ole valittaneet home-epäilyistä. Mieheni ei myöskään usko, että asunnossa olisi mitään.
Mikä avuksi? Olen ihan rikki ja yksin tämän asian kanssa. Aina kun luulen, että lapsi olisi parantunut, niin ei olekaan. Esim. tänä aamuna ryki ja köhi koko aamun :( Lääkärikään ei löytänyt lapsesta "mitään". Onhan nyt kyllä siitepölyaikakin, voisiko liittyä siihen?
Muutto ei tule kyseeseen. Mies ei halua muuttaa, enkä itsekään, kun mitään todisteita homeesta ei ole. Meidän oli todella vaikea löytää sopivaa vuokra-asuntoa haluamaltamme alueelta.
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Ei ne homeet aina ensi alkuun haisekaan, siitäkin huolimatta niitä voi olla ja kyllä tällä nykyisellä rakentamisen tavalla kosteusvaurioita voi olla jo aivan uusissakin. Vuokratalo, vai ymmärsinkö oikein? Eli onkohan jopa tavanomaista enemmän oikaistu rakennusvaiheissa, jätetty leväperäisesti jotain puolitiehen jossain? Edullisinta mahdollisinta?
Astma kuulostaa kyllä vaihtoehdolta. Itselläni oli sitkeää kuukausia kestävää yskää, välillä oikein tosi pahana, nenän räkäisyyttä ja vuotamista ja hankalaa hengittämistä, ja astmahan se sitten oli, homeista alkunsa saanut. Sen jälkeen moni muukin on aiheuttanut oireita, mm. voimakkaat rakennusmateriaalien hajut hetkittäin, jos on kyse uusista tiloista. Eli ihan vain kemikaalitkin.
Voi helvetti oikeasti :(
Lääkärin mielestä lapsen oireilu ei viittaa astmaan. Hengitysäänet normaalit ja PEF-puhallus ikään ja kokoon nähden todella hyvä (viitearvojen yli). Lapsi ei myöskään ole väsynyt, päinvastoin. Jaksaa hyvin leikkiä ja touhuta ja liikkuu paljon ilman ongelmia.
En tiedä sitten mistä on kyse...
-ap
JOS kyseessä olisi homeoireilu, niin kuinka äkkiä oireet poistuisivat ulkona/muissa tiloissa? En ole tähän löytänyt selkeää vastausta. Lapsihan siis niiskuttaa tauotta joka paikassa. Esim. muutaman yön yökyläilyn aikana oireet ei häviä.
Ja miksi toinen, pienempi lapsi, ei oireile (paitsi nyt ollut viikon ajan lievää nuhaisuutta ja yskää)? Enkä minä? Itseasiassa edellisessä asunnossamme olin usein aamuisin tukkoinen ja piti niistää monta kertaa, täällä nykyisessä herään "nenä auki" ja ei ole räkäinen olo aamuisin.
Kesälomaakin on ollut jo kuukauden joten en usko, että lapsen oireilu voisi johtua koulun mahdollisesta sisäilmaongelmasta (sitäpaitsi hän on käynyt samaa koulua jo useamman vuoden, eikä oireita aikaisemmin ole ollut).
-ap
Pyydä kylään joku sisäilmasairas ihminen niin osaa varmasti kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Pyydä kylään joku sisäilmasairas ihminen niin osaa varmasti kertoa.
Mistäs sellainen löytyisi?
Liity facebookissa Home sweet home-ryhmään, sieltä saat neuvoja varmasti tässä asiassa. Tai ota yhteyttä terve sisäilma-yhdistykseen.
Kaikki eivät saa oireita homeista ollenkaan tai toisilla ne tulevat paljon myöhemmin, toisilla heti. Kun asunto on noin uusi, voi olla myös voc-päästöt kyseessä ja lapsi herkempi niille. Home/muutkaan herkistymisoireitten häviämiseen saattaa mennä pitkiäkin aikoja, jopa kuukausia tai vuosia, mikäli altistus ja sairastuminen on ollut rajua, mutta lapsellasi oireet tuntuvat olevan aika lieviä.
Ehkä kannattaa pyytää vielä eri merkkistä allergialääkettä, esim. Aerius on monille tehokkaampi kuin setiritsiini, ja joku paikallinen nenäsuihke voisi olla parempi tuohon niiskutteluun.
Homekoira ei juridisesti ole pätevä todiste ongelmista, mutta se antaa hyvin vinkkiä, missä vika on, jos vikaa ylipäätään on, ja sillon esim. Taloyhtiö voi ottaa todesta paremmin ja tutkituttaa asiaa. Joskus on kyse lievemmistä jutuista, ilmavuodoista tms.
Ruoka-aineallergiakin voi oireilla noin, vaikka onkin harvinaista. Miehelläni jatkuvan nuhan taustalta paljastui allergia mm. joillekin mausteille.
Mulla oireili astma juuri noin. Onko lapselle tehty 2 viikon pef-seuranta avaavan lääkkeen kanssa? Ihme jos ei, kun kerran on pitkittynyttä yskää.
Itse sairastuin työpaikan sisäilmasta, oireina pitkittynyt yskä (astma), äänen käheys ja särkyminen, tukkoinen olo, vetistä nuhaa. Nyt astmalääkkeiden kanssa kotona olo ok, työpaikalla ääni häviää ja yskittää lääkkeistä huolimatta. Ja tosiaan eron huomaa kun pääsee pois huonosta sisäilmasta. Muttei meidänkään työpaikalla kaikilla ole oireita. Astmaa on monella.
tarvitset aidon lainaa? jos kyllä me pikalainat valmiit tarjoamaan sinulle
laina siitä määrästä erittäin halpa korko 3%, joten nyt jos olet kiinnostunut
saada lainaa meiltä yksinkertaisesti email: fastloans70@gmail.com aidolle
lainata...
Siis en jaksa kelata taaksepäin, mutta onko häneltä testaamalla suljettu astman mahdollisuus pois?
20