Lue keskustelun säännöt.
Kun kasvoit tytöstä naiseksi, havaihduitko yhtenä päivänä huomaamaan "kappas vaan, minullahan näyttääkin olevan hyvännäköinen perse/tissit"?
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Lapsena jo mun perse oli iso ku olin nii läski ja jo 8-vuotiaan mul oli sellaset läski"tissit" et en ollu lauta. Kummatki vaa isontunu teininä ku oon lihonu lisää 😊 tissit alko kasvaa 11-12v muistaakseni
N17 135 kg
Miks alanuolet?? Ja tykkäsin ja lapsen siit et en
ollu lauta, mul oli jo sillo sellane hyllyvä läskiperse ja ne läski"tissit" oli kans nice.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En. Veljeni teki sen minulle selväksi sekä sanallisesti että kourimalla. Ei tod tarvinnut itse havahtua mihinkään.
Taitaa olla lähes jokaisen nuoren tytön kohtalo tulla jonkun kourimaksi tai sanallisesti ahdistelemaksi. Sinun tapauksessasi vielä pahempi, että loukkaaja on oma veljesi. Minun veljeni ei onneksi tällaista harrastanut, mutta kaikenlaiset "naapurin sedät" sitä enemmän. Hyi yöks, kun saisin muistoistani pyyhityksi pois naapurin kuuskymppisen poikamiehen, joka rupesi mulle ehdottelemaan "olen sinua katsellut kun kävelet tuossa pihalla, et ole enää pikkutyttö..." ....yyyyyrrgghh... hyi ällö, sitä ajatusta, että tuo mulkvisti oli minua tuijotellut himokkailla silmillään... yääääkkkk, vieläkin kääntää sisukset nurin, vaikka olen jo viiskymppinen eukko!
Aika vaikea kuvitella kenenkään noin suhtautuneen. Pikemminkin siitä ne kriisit vasta alkoivat! Ei saanut aikaa sopeutua muutoksiin, tuntui jatkuvasti "vääränlaiselta" ja "vastenmieliseltä". Saatika sitten jos siitä alkoivat muut (miespuoleiset) huomauttamaan tai vihjailemaan, niin hirveän kivaa kokea seksismiä, kun on vielä lapsi, vaikka kroppa menossakin naisen suuntaan
En. Havahduin siihen, että painoa tuli yhtäkkiä huomattavasti lisää, ja koulun terkkari valitti ylipainosta. Paino tippui alle puolessa vuodessa, ja jäljelle jäi vain muuttunut keho, joka tuntui vieraalta. Tuosta asti olen myös tuntenut itseni pysyvästi lihavaksi painosta riippumatta.
Luokan pojat arvostelivat jo ala-asteella kovaan ääneen tyttöjen tissejä ja perseitä, kiusasivat kuukautisista, kourivat perseitä, rämpyttelivät rintaliivien selkäosia ja yrittivät kurkkia paidan alle. Myös vieraat tyypit saattoivat huudella ulkona perään jotain törkeyksiä, ja vanhat patut alkoivat ehdotella rivouksia. Murrosiästä tänne kolmikymppisiin asti on ollut lähinnä ahdistavaa olla nainen, kun koko maailma tuntuu arvioivan ulkonäköä ja kehoa ja kertovan mielipiteensä siitä hyvin suoraan. Olo on kuin jollain sirkusfriikillä, kommentteja ei pääse millän eroon. Kohta kaksikymmentä vuotta olen tuntenut itseni lähinnä käveleväksi tissitelineeksi, jolla ei ole omia tunteita tai mielipiteitä tai muuta arvoa kuin ne saatanan tissit. Nyt olen raskaana, joten kohta minut nähdään kai lähinnä kävelevänä mahana. Raskauden jälkeen saankin varmaan kuulla haukkuja rupsahtaneesta vartalostani ja vanhenemisestani. Tai ehkä saan vihdoin olla näkymätön.
Vierailija kirjoitti:
En. Ennemminkin huomasi että ei ole hyvän näköinen. Lapsena oli tyytyväisempi itseensä kuin murkkuna.
Tämä, lapsena olit samalla viivalla toisen sukupuolen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko ap mies?
Oletan. Tai voi tietenkin olla, että ap on nuorempaa sukupolvea kuin minä. Kun mä olin teini-ikäinen, pojat eivät huomioinut tyttöjä, siis kiinnostusta ei esitetty kuin yksityisesti tai kännissä. Kun olin vaihto-oppilaana, hämmästyin sitä, että pojat huomioivat tyttöjä. En sano tätä sillä, että olisi poikien velvollisuus huomioida tyttöjä, parasta olisi, jos molemmat sukupuolet voisivat ilmaista ihastustaan ja tunteitaan ihastuksen kohdettaan kohtaan, kerron nyt vain kokemukseni teini-iästä. Mä en ainakaan uskaltanut näyttää mitään tunteita poikia kohtaan, koska mulla oli se kokemus, että pojat reagoivat kaikkeen kiusaamalla. Mä uskoin aika pitkään, että pojat tykkäävät vain jostain Pamela Andersonista.
Edelleen 34v lähes inhoan epänaisellista kehoani. Tissit pienet, persettä tullut kyllä sopivasti mutta muuten tasapaksu pötkylä 150cm 53kg
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En. Havahduin siihen, että painoa tuli yhtäkkiä huomattavasti lisää, ja koulun terkkari valitti ylipainosta. Paino tippui alle puolessa vuodessa, ja jäljelle jäi vain muuttunut keho, joka tuntui vieraalta. Tuosta asti olen myös tuntenut itseni pysyvästi lihavaksi painosta riippumatta.
Luokan pojat arvostelivat jo ala-asteella kovaan ääneen tyttöjen tissejä ja perseitä, kiusasivat kuukautisista, kourivat perseitä, rämpyttelivät rintaliivien selkäosia ja yrittivät kurkkia paidan alle. Myös vieraat tyypit saattoivat huudella ulkona perään jotain törkeyksiä, ja vanhat patut alkoivat ehdotella rivouksia. Murrosiästä tänne kolmikymppisiin asti on ollut lähinnä ahdistavaa olla nainen, kun koko maailma tuntuu arvioivan ulkonäköä ja kehoa ja kertovan mielipiteensä siitä hyvin suoraan. Olo on kuin jollain sirkusfriikillä, kommentteja ei pääse millän eroon. Kohta kaksikymmentä vuotta olen tuntenut itseni lähinnä käveleväksi tissitelineeksi, jolla ei ole omia tunteita tai mielipiteitä tai muuta arvoa kuin ne saatanan tissit. Nyt olen raskaana, joten kohta minut nähdään kai lähinnä kävelevänä mahana. Raskauden jälkeen saankin varmaan kuulla haukkuja rupsahtaneesta vartalostani ja vanhenemisestani. Tai ehkä saan vihdoin olla näkymätön.
Tässä aika hyvin pähkinänkuoressa ja vähän kärjistetystikin, mitä on olla nainen. Tunnstan kyllä omia kokemuksia ja tuntemuksia. Tosin olin sika pieni yläasteella, niin sain olla vähän enemmän rauhassa. Muodokkaammat tytöt saivat kärsiä enemmän. Haaveilin olevani poika ihan vaan siksi, että saisi olla kehossaan rauhassa eikä jatkuvan arvostelun kohteena. Nyt nelikymppisenä saa alkaa varautumaan siihen, että saa ehkä kohta olla rauhassa kuten lapsenakin. Miten houkutteleva ajatus, vanheneminen ei tunnu siitä näkökulmasta yhtään pahalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun luen omia kirjoituksiani (viestit nro 15 ja 27), ne tuntuvat kauhealta ruikutukselta. Mutta en ole kauheasti puhunut näistä asioista kenellekään, ja ne tuntuvat aika vaikeilta.
19-vuotiaana olin sinut vartaloni ulkonäön kanssa, eikä epävarmuuksia ollut monesta asiasta sitä ennen. Murrosikäisenä en ajatellut itse vartalon muuttumisesta yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittajalle myös tiedoksi, että muutokset ei tosiaan käy yhdessä yössä ja ne kaikki välivaiheetkin voi olla erittäin epäimartelevia, ainakin omasta mielestään.. ja se rintojen kasvu sattuu!
Vierailija kirjoitti:
En. Veljeni teki sen minulle selväksi sekä sanallisesti että kourimalla. Ei tod tarvinnut itse havahtua mihinkään.
Minunkaan ei tarvinnut itse havahtua, mutta onneksi veljeni eivät ole luonteeltaan noin rutsaisia.
Huomasin äkkiä, että kaupassa sain palvelua ja minut entinen nobody huomattiin.
Miehet olivat erityisen huomaavaisia, aloin päästä baareihin ja tosiaan muutos tapahtui niin nopeasti, että en itsekään havahtunut kuin vasta muiden ihmisten reaktioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En. Havahduin siihen, että painoa tuli yhtäkkiä huomattavasti lisää, ja koulun terkkari valitti ylipainosta. Paino tippui alle puolessa vuodessa, ja jäljelle jäi vain muuttunut keho, joka tuntui vieraalta. Tuosta asti olen myös tuntenut itseni pysyvästi lihavaksi painosta riippumatta.
Luokan pojat arvostelivat jo ala-asteella kovaan ääneen tyttöjen tissejä ja perseitä, kiusasivat kuukautisista, kourivat perseitä, rämpyttelivät rintaliivien selkäosia ja yrittivät kurkkia paidan alle. Myös vieraat tyypit saattoivat huudella ulkona perään jotain törkeyksiä, ja vanhat patut alkoivat ehdotella rivouksia. Murrosiästä tänne kolmikymppisiin asti on ollut lähinnä ahdistavaa olla nainen, kun koko maailma tuntuu arvioivan ulkonäköä ja kehoa ja kertovan mielipiteensä siitä hyvin suoraan. Olo on kuin jollain sirkusfriikillä, kommentteja ei pääse millän eroon. Kohta kaksikymmentä vuotta olen tuntenut itseni lähinnä käveleväksi tissitelineeksi, jolla ei ole omia tunteita tai mielipiteitä tai muuta arvoa kuin ne saatanan tissit. Nyt olen raskaana, joten kohta minut nähdään kai lähinnä kävelevänä mahana. Raskauden jälkeen saankin varmaan kuulla haukkuja rupsahtaneesta vartalostani ja vanhenemisestani. Tai ehkä saan vihdoin olla näkymätön.
Haluan vielä lisätä, että kaikki kommentit ulkonäöstäni ja peräänhuutelut eivät todellakaan saaneet minua tuntemaan itseäni kauniiksi ja upeaksi, päinvastoin. Tunsin, että vain ulkonäköni on tärkeä ja että minun on näytettävä hyvältä, että kelpaisin. En tuntenut itseäni ikinä riittävän laihaksi, isotissiseksi, timmiksi, seksikkääksi, kauniiksi... Vasta reilusti yli kaksikymppisenä aloin ymmärtää, että olen arvokas täysin ulkonäöstäni riippumatta ja että minussa on paljon tärkeämpiäkin ominaisuuksia. Nykyään lähinnä kuvottaa, jos joku kommentoi ulkonäköäni tai jää tuijottamaan ohiajavasta autosta arvioivasti. Haluan tuntea itseni rakastetuksi ja arvostetuksi siksi, että olen ihminen, en siksi, että minulla on isot tissit ja hyvä perse.
Minua harmittaa suunnattomasti, että maailma on mennyt vain pahempaan suuntaan nuoruuteni jälkeen. En voi edes kuvitella, miten kamalaa on olla nuori tyttö nykyään, kun joka puolelta tulevat ulkonäköpaineet ja arvostelut ovat moninkertaistuneet verrattuna omaan nuoruuteeni. Toisaalta kaikkialta tulee viestiä, että vain seksikkäät ja kauniit naiset ovat ylipäätään ihmisiä, toisaalta taas ulkonäköön keskittyviä ja seksikkäästi pukeutuvia nuoria tyttöjä arvostellaan kovin sanoin ja huoritellaan yms. Olisin toivonut täysin päinvastaista kehitystä.
En missaan vaiheessa tuollaisiin ole huomiota kiinnittanyt. Tuossahan ne mukana kulkevat - so what?
Havahduin joskus 11/12 vuotiaana siihen, että nännit oli erilaiset kuin aikaisemmin. Ne myös sattui.
En halunnut kasvaa, sitä ei kysytty multa haluanko kummalliset tissit, jotka ei yhtään näytä miltään ja haluanko lopettaa kaikki kivat jutut, mitä on aikasemmin tehny kavereiden kanssa. Sitten enää ainoa vaihtoehto oli seisoskella koulun pihalla, kun leikkiä ei enää saanut. Tuntui julmalta ja epäreilulta.
Joskus tuolloin kokeilin rintsikoita, joita kummitätini oli antanut lahjaksi. Nekin oli epämukavat, eivätkä estäneet sitä ettei niitä rinnanalkuja sattuisi.
Naapurin lapsi osoitti sormella ja nauroi: Sulla on tissit! Se tuntui ikävältä. Ylipäätään aikuisuus ja naiseus näytti niin ikävältä asialta mun silmiin, etten halunnut joutua siihen. Kaikki on vaan ikävää ja tylsää.
Yläasteella tuli enemmän mietittyä finnejä ja hien haisemista, ja likasta tukkaa, kuin omia tissejään. Liikkatunneille ei voinut laittaa niitä huonompia rintsikoita, ettei ihmiset olis alkanu vittuilemaan niistä. Piti olla paremman näköset nalle puh ja ressu -rintsikat.
Ehkä vasta 16-vuotiaana alkoi miettimään, että olis kiva jos olisi tissivako, ehkä joku sitten ihastuisi minuun jne.
Persettä en oo koskaan sen kummemmin ajatellu.
Joskus 17-19 -vuotiaana tunsi itsensä hyvännäköiseksi alasti, ilman että tartti miettiä syömisiään tai olisi pitänyt harrastaa liikuntaa. Enemmän edelleen ne finnit, meikkaaminen ja hiustenlaitto häiritsi. Ja se, että kun oli laiha oli aina mielettömän kylmä. Ärsytti, että yläasteella ja muutenkin muut tytöt pysty menemään pikkutopit päällä talvella eikä heillä ollut kylmä. Mä jouduin pukemaan neljä pitkähihasta, että pärjäsin.
Myös kesällä oli kylmä, jos oli vaan vaikka 22 astetta.
Elämässä oli aika paljon kaikenlaista muuta mietittävää, kuin omat tissit ja perse.
Mihin mennä lukion jälkeen, mikä mua kiinnostaisi, voiko kukaan koskaan rakastaa minua. Kaverien kuolemat, muutot toisille paikkakunnille, itsensä viiltely ja itsemurha-ajatukset. Masennus.
Paskat miehet, joita tapasi ja jotka käyttivät hyväkseen.
Tullu niin paljon kolhuja ehkä elämän varrella, ettei enää löydä itsestään sitä iloa, jolla suhtautui itseensä 17-vuotiaana. Ei enää pysty näkemään itseään kauniina tai kellekkään kelpaavana, koska niin kauan aikaa on mennyt yksin ollessa.
Selkeästi on alkanut peittelemään kehoaan enemmän. Parikymppisenä tissivako sai näkyä, mutta nykyään siitä tulee halpa olo.
Enemmän yrittää keskittyä opettelemaan sen, ettei vaan "give a fuck" kenenkään mielipiteistä. Ihan sama, miltä mä kenenkää mielestä näytän, ei mitään väliä. Elämä on siten paljon helpompaa ja vähemmän stressaavaa.
Ööö, en! Koska murrosiässä muutokset vartalossa tapahtuvat niin pikkuhiljaa että niihin tottuu vähitellen. Ei se niin käy että yhtenä yönä tissit ja perse vaan pompsahtavat esille ja aamulla on nainen. Vaikka aloittaja (jonka veikkaan olevan kiimainen teinipoika) hekumoikin ajatuksella. Mutta ei, kyllä se muutos on aika arkinen tapahtuma.
Tästähän tuli ihan kiinnostava ketju, vaikka ap:n kysymys olikin typerästi muotoiltu.
Ap ei tainnut hakea tätä mitä sai :)
Onko ap mies?