Lue keskustelun säännöt.
Sukulaisten mielestä minun tulisi elää vanhana piikana?
21.05.2016 |
Kerron alkuun lyhyesti rakkaushistoriastani: nuorena seurustelin "saman kylän pojan" kanssa, ja menimme kihloihin ollessamme 21-vuotiaita. 23-vuotiaana erosimme (niin kuin nuorena valitettavan usein käy), ja muutin kaupunkiin opiskelemaan. Pysyin sinkkuna vuosikausia, mutta nyt 28-vuotiaana olen alkanut vastikään seurustella ihanan miehen kanssa.
Kävin jokin aika sitten kotikylillä sukua tapaamassa, ja kerroin seurustelevani. Onnitteluja sain, mutta yhdeltä isovanhemmista tuli melko suorasukainen vastaus: että enhän minä kuitenkaan voi enää kihloihin mennä tulevaisuudessa, kun olen kerran ollut. Mykistyin sen verran pahasti, etten osannut vastata oikein mitään, eikä kukaan muukaan sanonut mitään. Sukulaiset ovat kyllä vanhoillisia, avioerojakaan ei ole lähisuvussa tapahtunut koko elinaikanani ollenkaan, ja muistan kyllä miten pettyneitä kaikki olivat silloin kun erosin ensimmäisestä poikaystävästäni. Se vain oli niitä nuoruuden virhearviointeja, kun luuli tietävänsä mitä elämältä haluaa.
Nyt jäin miettimään että mitä minun varalleni on sitten suunniteltu. Jos en saa mennä enää kihloihin, en luonnollisesti saa myöskään mennä naimisiin, enkä varmaan sitten hankkia lapsiakaan. Yksin pitäisi siis elää? Tuntui todella pahalta, että tuollainen nolo vuosien takainen virhe kaivettiin tällä tavalla esiin. Yhtä pahalta tuntuu tiedostaa se, miten vähän anteeksiantoa ja inhimillisyyttä omassa perheessäni on.
Vai mitä mieltä te olette? Ei minulla mitään suurta hinkua olekaan kihloihin tai naimisiin, sen verran ikävä kokemus se ensimmäinen kihlautuminen lopulta oli, mutta että olisin jo parikymppisenä pilannut maineeni ja mahdollisuuteni?
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
Aikuinen ihminen tekee päätöksensä itse, ei siihen sukua tarvita.
Ei tarvita ei, mutta aina parempi olisi, jos voisi luottaa perheensä tukeen, rakkauteen ja ymmärrykseen.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet aivan tosissasi tätä kirjoittanut, suosittelen ottamaan todella paljon etäisyyttä sukuun. Olet kuin aivopesty :( Kertokaa muut vastaajat tarkemmin ohjeita, jos jäi epäselväksi ja uskotte aloituksen.
Vierailija kirjoitti:
Jos olet aivan tosissasi tätä kirjoittanut, suosittelen ottamaan todella paljon etäisyyttä sukuun. Olet kuin aivopesty :( Kertokaa muut vastaajat tarkemmin ohjeita, jos jäi epäselväksi ja uskotte aloituksen.
Kyllä tämä aivan totta on. Kulissit ja perinteiden noudattaminen ovat suvussa äärettömän tärkeitä. En tiedä millaista elämästäni olisi tullut, jos en olisi uskaltanut muuttaa satojen kilometrien päähän yksin opiskelemaan. Olen nauttinut elämästäni valtavasti, ja nyt on mukava mieskin löytynyt. Mutta voiko häntä koskaan viedä kotiin näytille, en enää viimekertaisen jälkeen tiedä...
-ap
Isovanhempien käsityksethän ovat usein hyvin vanhanaikaisia. Jättäisin tuollaisen kommentin ihan omaan arvoonsa. Kun minä menin kihloihin (10v sitten), mummoni huolehti hirveästi siitä, ettenhän nyt vain keskeytä yliopisto-opintojani ja jää kotirouvaksi, kun sain miehen. No en ollut aikeissa tehdä niin, mutta mummoni huoli minun tulevaisuudestani oli varsin hellyttävää! Hän jopa keskusteli kahdestaan kihlattuni kanssa ja varmisti häneltä, ettei hän vaadi kotiinjäämikstäni :D
Kamala suku sulla! Siis parikymppisenä ja kokemattomana kihloihin meno on niin vakavaa? Tervetuloa 2000-luvulle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sympatiat AP:lle. Minä erosin 26-vuotiaana, ja muutettuani pienempään asuntoon tuolloin 59-vuotias äitini kysyi, eikö yhden hengen sänky riittäisi minulle jatkossa. Vastasin kieltävästi.
Sukulaisteni kanssa en ole tekemisissä.
Olisiko isovanhemmialla alkava dementia niin, että hän sekottaa kihlauksen ja avioliiton? Yleensä vanhoillisissakaan piireissä puretun kihlauksen ei ole katsottu estävän uutta kihlausta ja sen jälkeen avioliittoa, sen sijaan uudelleen avioitumista avioeron jälkeen on saatettu karsastaa.
Sen sijaan esim. rippikoulujen oppikirjoissa ennen nimenomaan korostettiin sitä, että kihlaus on koeaikaa, jonka kuluessa lopullisesti selvitetään sitä, sovitaanko yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, vanhat sukulaisesi ovat oman aikakautensa tuotteita ja elävät sitä todellisuutta. Sinä elät erilaisessa maailmassa ja sinulla on velvollisuus itseäsi kohtaan tehdä mikä on sinulle parasta. Mukavaa, että olet tavannut miehen :) Kyllä suvun ja perheen tuki on tärkeää, mutta tärkeämpää on sinun elää omanlaistasi elämää. Tsemppiä!
Miten jonkun höppänän YHDEN isovanhemman höpinät sulle on nyt koko suvun kanta?
Ja sulle 7, sun äitis oli käytännöllinen, pieni asunto, ja vain yksi asukas, niin vähemmän tilaa vie yhden hengen sänky. Harva millekään yhden yön hoidoille tarvii parisänkyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten jonkun höppänän YHDEN isovanhemman höpinät sulle on nyt koko suvun kanta?
Ja sulle 7, sun äitis oli käytännöllinen, pieni asunto, ja vain yksi asukas, niin vähemmän tilaa vie yhden hengen sänky. Harva millekään yhden yön hoidoille tarvii parisänkyä.
Ahaa, hätäisiä johtopäätöksiä, olisi pitänyt kirjoittaa tarkemmin. Pienempi asunto, ei pieni asunto, asukkaita kaksi. Erosin avioliitosta syystä, ja solmin myöhemmin toisen. Näiden kahden väliin mahtuu 0 yhden yön hoitoa, en harrasta sellaisia. En myöskään 26 -vuotiaana edes ajatellut viettää loppuelämääni yksin, joten miksi olisin vaihtanut jo olemassa olevan sängyn pienempään, etenkin kun muutakin rahanmenoa oli? Ei kovin käytännöllinen ajatus. -7.
Vierailija kirjoitti:
Miten jonkun höppänän YHDEN isovanhemman höpinät sulle on nyt koko suvun kanta?
Ja sulle 7, sun äitis oli käytännöllinen, pieni asunto, ja vain yksi asukas, niin vähemmän tilaa vie yhden hengen sänky. Harva millekään yhden yön hoidoille tarvii parisänkyä.
Kyllä minä tiedän ettei elämänvalintojani ole perheen sisällä hyväksytty. Kihlauksen purkaminen on paha asia, jota pitää hävetä ikuisesti. Jotenkin tuli silti yllätyksenä että asian pitäisi seurata minua ikuisesti.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti sitä aina toivoo sukulaisten jos ei nyt siunausta,niin ainakin hyväksyntää isommille elämänvalinnoilleen.Aina se ei kuitenkaan mene niin,kurjaa jos suku ei hyväksy uutta kihlausta(tai ylipäätään seurustelua),mutta ap kuitenkin itse tekee valintansa ja jos sukulaiset arvostavat häntä,he opettelevat hyväksymään asian.
Itse olen 10 vuotta seurustellut miehen kanssa,jota sukulaiseni eivät ole koskaan hyväksyneet ja toivovat,että eroamme.Surullista,mutta en ole lemppaamassa miestä vain ollakseni mieliksi muille.
Aikuinen ihminen tekee päätöksensä itse, ei siihen sukua tarvita.