Työharjoittelu, näyttö oli eilen, harjoittelua vielä viikko jäljellä, voinko jättää menemättä??
Olen saanut nyt suoritettua näyttöni työpaikalla, viikko olisi vielä jäljellä, mutta ei kiinnostaisi maksaa siitä enää, että pääsen sinne tekemään paskahommia mitä kukaan muu ei halua tehdä. Ihan surutta käytetään hyväksi ilmaista työvoimaa ja minä vielä maksan matkoistani sinne, jotta pääsen hyväksikäytetyksi. Millähän verukkeella voisi lopettaa samantien, jotta ehtii ennen kesätöitä hetken hengähtämäänkin?
Ilman muuta kävisin loppuun asti, jos olisi edes pieni mahdollisuus, että tuo olisi joskus työpaikkani. Ei tule olemaan, oli tutkinnon pakollinen osa eikä minun juttuni ollenkaan, pakko oli näyttö vain suorittaa tuostakin.
Voinko sanoa, ettei ole enää varaa käydä? Mitään matkatukea en saa, joten koko aika on mennyt ihan omasta pussista
Kommentit (13)
Sairastut.
Mitään et ole koko aikana oppinut?
Älä nyt hyvä ihminen jätä harjoittelua kesken loppusuoralla.
En kyllä itse uskaltaisi. Itse ensin ajattelin jättää viimeisenä päivänä menemättä jotta saisin levättyä hyvin seuraavan päivän valmistujaisia varten, mutten taida kehdata. Työharjoittelu on osa opintoja ja ne on suoritettava jos haluaa valmistua. Työ on paskaa ja hirveetä hyväksikäyttöä, mutta se on ohi jossain vaiheessa kuitenkin :) Tsemppiä!
Miten voi saada viikon sairaslomaa olematta oikeasti edes sairas? En lähtisi kusettamaan. Voivat ottaa yhteyttä opeesi ja joudut suorittamaan loput työharjoittelusta kesän jälkeen.
Kuulostaa jotenkin oudolta. Onko teillä annettu tietty määrä päiviä, jotka täytyy olla työharjoittelussa tai sitten tuntimäärää? Vai henkilökohtaistetaanko harjoittelun pituus? Teille on varmaan annettu joku aikaväli millä harjoittelu suoritetaan.
Meillä on käytäntönä se, että opiskelijat tekevät ensin työssäoppimisen ja sen perään on tutkintotilaisuus (eli näyttö). Työharjoittelun pitää olla ensin ohjaajan mielestä suoritettu ja hyväksytty ennen kuin pääsee näyttöön.
Kysy vielä ohjaavalta opettajaltasi.
No jos oot tehny ne kaikki tunnit mitä on määrätty, niin sit ei varmaan tarvi mennä? Kyllä mullakin on aina jäänyt arvioinnin jälkeen työpäiviä ja kaikki oon käyny tekemässä.
No et todellakaan voi jättää menemättä vaan koko harjoittelu pitää suorottaa tai muuten opettaja hylkää sen.
Ota se sijoituksena tulevaisuuteesi.
Haloo, kyse on viidestä päivästä.
Vierailija kirjoitti:
No et todellakaan voi jättää menemättä vaan koko harjoittelu pitää suorottaa tai muuten opettaja hylkää sen.
Ketju on 10 vuoden takaa mutta voin työpaikkaohjaajana kertoa että nykykäytäntö on että harjoittelu loppuu näyttöön.
Vierailija kirjoitti:
täysin väärin
Ketä kiinnostaa enää nyt 9 vuotta myöhemmin?
Se että tekee tehtävänsä loppuun asti myös ajallisesti on yksi osa näyttöä.
T:ope
Sinulle voi käydä koulutuksesi suhteen huonosti, jos jätät menemättä vain siksi ettei kiinnosta tai huvita.