pettääkö mieheni vai olenko vainoharhainen?
Ollaan oltu yhdessä päälle 9 vuotta josta 5 naimisissa. Alkuun kaikki oli hyvin kunnes sairastuin endometrioosiin. Meillä ei ole ollut seksiä aikoihin kipujeni vuoksi. Miehen työmatkat lisääntyneet todella paljon, esim tänään on iltaan saakkka jossain messuilla pk-seudulla enkä löytänyt äkkiseltään messuissta mitään mainintaa netistä. Tosin etenee urallaan kokoajan, mikä selittää työmatkojen kasvun, on siis vientimyyntipäällikkö. Yleensä matkat keski-euroopassa. Tänään ekaa kertaa osasin alkaa etsimään tietoa netistä enkäö tosiin löytänyt hänen alaansa sopivaa (käy siis usein erilaisilla messuilla ja seminaareissa). Ei piilottele puhelintaan ja esim viimeviikolla kävin hänen facebookissaan salaa puhelimellaan (tein sen ekaa kertaa tän monen vuoden aikana). Ei ollut ihmeellisiä viestejä mutta hakuhistoriassa useempaan kertaan joku nainen jota en tunne. Toisaalta uskon ettei tajua ett kävisin hänen puhelimellaan kun koodikin oli se mikä on ollut aina ja tää oli eka kerta (tilaisuus teki varkaan kun puhelin oli jäänyt vessaan). Mies on käyttäytynyt oudosti jonkin aikaa. Mä oon lihonnut kai 10 kiloo puolessa vuodessa ja mies on tosi ulkonäköpainokeskeinen. Miten voi selvittää asian. En ainakaan kysy suoraan kun en uskalla.
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä, ap!
Kamalia nämä ihmiset, jotka laittavat sairastuneen kumppaninsa kiertoon tai pettävät. Itse olen pitkäaikaissairas, ja jos nykyinen suhteeni päättyisi, pelottaisi alkaa seurustella täysin terveen kanssa. Heillä monilla näkyy olevan pahoja puutteita, mitä empatiaan tulee.
Joo valitan, se pelkkä kädestä pitäminen ei tervettä,viriiliä,normaalia miestä kiinnosta
Kyllä tuo seksittömyys varmasti vaikuttaa suhteeseen enemmän kuin 10 kilon lihominen. Eikö mitkään hoidot auta? Seksiähän voi harrastaa myös ilman yhdyntää, toivottavasti puhutte asiasta miehen kanssa? Itse kärvistelin kauan seksittömässä suhteessa ja mies ei hakenut apua omaan haluttomuuteensa/fyysisiin ongelmiin eikä ollut kiinnostunut minun haluistani pätkääkään. Kauan olin kärsivällinen, mutta lopulta vuosien jälkeen rohkaistuin lähtemään suhteesta. Toivottavasti voitte ratkaista ongelmat, enkä tosiaan usko että pienellä painonnousulla on asiaan vaikutusta.
Vierailija kirjoitti:
Luuleko Ap todella,että me miehet jäädään kotia runkkaamaan jos vaimo kerää laardia 10 extraa eikä sairauden takia pysty kasseja tyhjentää.
Entäs jos itse halvaannut vaikka onnettomuudessa? Tuntuuko kivalta jos vaimo hakee heti seuraavana päivänä uuden miehen kun sä et enää pysty?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä, ap!
Kamalia nämä ihmiset, jotka laittavat sairastuneen kumppaninsa kiertoon tai pettävät. Itse olen pitkäaikaissairas, ja jos nykyinen suhteeni päättyisi, pelottaisi alkaa seurustella täysin terveen kanssa. Heillä monilla näkyy olevan pahoja puutteita, mitä empatiaan tulee.
Joo valitan, se pelkkä kädestä pitäminen ei tervettä,viriiliä,normaalia miestä kiinnosta
Voi normaali viriili mies ootan päivää kun itse sairastut tai vaikka loukkaannut! Et tiedä rakkaudesta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä, ap!
Kamalia nämä ihmiset, jotka laittavat sairastuneen kumppaninsa kiertoon tai pettävät. Itse olen pitkäaikaissairas, ja jos nykyinen suhteeni päättyisi, pelottaisi alkaa seurustella täysin terveen kanssa. Heillä monilla näkyy olevan pahoja puutteita, mitä empatiaan tulee.
Joo valitan, se pelkkä kädestä pitäminen ei tervettä,viriiliä,normaalia miestä kiinnosta
Hah hah, meillä ainakin pannaan ihan normaaliin tahtiin! Kaikki sairaudet eivät ole yhtä rajoittavia. Tiesitkö muuten, että osasta voi jopa parantua?
Lainaamasi henkilö
Kyllä sairaanakin pystyy olemaan seksuaalinen vaikka yhdyntään ei pystyisikään. Kyllä suhteessa on tärkeää että myös seksuaaliset halut kohtaavat, jos ei itseä seksi kiinnosta, niin varmaan löytää myös vastaavan kumppanin itselleen. Tärkeintä on olla toiselle rehellinen.
Vierailija kirjoitti:
Luuleko Ap todella,että me miehet jäädään kotia runkkaamaan jos vaimo kerää laardia 10 extraa eikä sairauden takia pysty kasseja tyhjentää.
Sietäisikin lähteä, jos mies ei tyhmyyttään osaa googlata läskin kanssa kuksimiseen paremmin sopivia asentoja. :) Myös se, että ei osaa tyhjentää itseään runkkaamalla, kielii vakavasta arkiälyn puutteesta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuo seksittömyys varmasti vaikuttaa suhteeseen enemmän kuin 10 kilon lihominen. Eikö mitkään hoidot auta? Seksiähän voi harrastaa myös ilman yhdyntää, toivottavasti puhutte asiasta miehen kanssa? Itse kärvistelin kauan seksittömässä suhteessa ja mies ei hakenut apua omaan haluttomuuteensa/fyysisiin ongelmiin eikä ollut kiinnostunut minun haluistani pätkääkään. Kauan olin kärsivällinen, mutta lopulta vuosien jälkeen rohkaistuin lähtemään suhteesta. Toivottavasti voitte ratkaista ongelmat, enkä tosiaan usko että pienellä painonnousulla on asiaan vaikutusta.
Pahinta on varmasti mun kivut. Olin nyt kolmas leikkaus parin vuoden sisään ja seuraavaksi leikataan kohtu jos kivut ei helpota. Aiheutaahan se masennustakin et oon päälle 30 enkä saa lapsia jos kohtu lähtee. Tää asia miehen puolesta ok, ainakin on sanonut ettei ne lapset mee mein suhteen edelle. Toisaalta mitä jos on alkanut haluamaan lapsia ja sen takia olisi se uusi nainen. En tiedä. Pääasia olisi tietää. Toinenkin kevään messu näköjään loppui paria päivää ennenkuin mies tuli kotiin. Lisäksi on alkanut ehdottelemaan et mun pitäisi maksaa asuntolainatilille enemmän, oon nyt kelan sairauspvrahoilla ollessani maksanut vaan parisataa. Noista työmatkoista saa aikalailla rahaa. Ei se edes rahasta ole kiinni, tuntuu et on nyt tuhlannut johonkin tai ei ole edes ollut työmatkoilla kun ylimääräistä ei ole. ( äläkä joku tuu itse et oon joku lompakkoloisija, en oo. Mulla on kuitenkin mennyt kai 500 jo tässä kuussa lääkkeisiin ja sairaalapäiviiin enkä saa kuin kelan sairauspvrahat). Sekin ihmetyttää, meillä ollut aina ns yhteiset rahat ja mäkin tehnyt paljon töitä aikoinaan ja kannustanut miestä opiskelemaan ja nyt yhtäkkiä kaikki meneekin toisin. Lakaa olla liikaa syitä epäilemään.
Tilaisuus tekee varkaan...ja pettäjän.
Jos seksi vaan loppuu kokonaan syystä tai toisesta niin eikö se olisi vakavan keskustelun paikka?
Ja seksiä ei ole pelkkä yhdyntä joten ei se endo sinun käsiisi tai suuhun vaikuta eikä klittaan.
Villi arvaus on että hoitelet kuitenkin itse itsesi ja miehesi pitäisi vain olla ilman minkäänlaista seksiä?
Todennäköisesti käy vain maksullisissa naisissa,se on helppoa ja vaivatonta eikä kukaan soittele perään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katso onko se facebook nainen ollut samaan aikaan samoiss apaikoiss akuin miehesi. Esim. nyt viikonloppuna "Helsingissä ihana auringonpaista" vaikka hän asuisi Tampereella. Ja noina muina messu- ja työmatka-aikoina, missä nainen on ollut? Jos siis mitään julkista tietoa saatavilla. Tai voiko kuvista päätellä jotain?
Nään naisesta vain profiilikuvan.
Googlaa sen naisen nimi. Löytyykö työpaikkatiedot Linkedinistä? Kysy numerotiedustelusta naisen puhelinnumero ja katso onko mies soitellut ja tekstaillut sille ? Huonolta näyttää ,saman ole kokenut. Pettäminen oli miehen mielestä mun syy koska seksiä oli liian vähän (eli kerran viikossa).
Kerta viikossa on oikeasti ihan helvetin vähän. Miltä susta tuntuisi, jos toinen torjuisi sut kerta toisensa jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Tilaisuus tekee varkaan...ja pettäjän.
Varkaiden ja pettäjien selittelyä tällainen. Varas tekee tilaisuuden, samoin kuin pettäjäkin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sairaanakin pystyy olemaan seksuaalinen vaikka yhdyntään ei pystyisikään. Kyllä suhteessa on tärkeää että myös seksuaaliset halut kohtaavat, jos ei itseä seksi kiinnosta, niin varmaan löytää myös vastaavan kumppanin itselleen. Tärkeintä on olla toiselle rehellinen.
Jos joku on ollut epärehellinen tässä niin eikö se ole ollut ap:n mies?
Jaa...minä olen lihonut 20kg ja yhä mies panee minua nautinnolla ihan niinkuin ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Jaa...minä olen lihonut 20kg ja yhä mies panee minua nautinnolla ihan niinkuin ennenkin.
Panen kyllä mutta on myönnettävä että timmimmät naiset on alkanut kiinnostaa,varsinkin näin keväällä.
Voisiko mieheltä löytyä toinen kännykkä? Tinderiä on helppo noiden työmatkalaisten käyttää vierailla paikkakunnilla ja ulkomailla. Jos teillä on yhteiset rahat niin miltä näyttää tilitiedot. Jatka puhelimen seurailua...
No nyt yhteinen tuttu vastasi. Nainen on töissä edelleen siellä missä mä olin ennen, he ovat työkavereita nyt. Sinkku, yhden lapsen yh. En kehdannut alkaa enempää kyselemään. Mies soitti myös tässä välissä, sanoi et oli miettinut et jää pk-seudulle yöksi mutta päättikin et tulee kotiin, on siis täällä joskus 19:00. Aioin kysyä suoraan et mistä tuntee sen muijan jonka sivuja o kuikuillut ja aion kysyä suoreen miksi on viettänyt useampia päiviä pois messujen loppumisen jälkeen pois kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Miehellä on oikeus vaihtaa itsestään huoltapitävään naiseen jos oma nainen on päästänyt itsensä repsahtamaan ilman erityistä terveydellistä syytä!
Toki, ja sun mielestä se vaihto tehdään oikeaoppisesti puolison selän takana. Ja samalla petetään ja valehdellaan? Näinkö itse toimit??? Mites olis keskustelu ja suoraan puhuminen? Saisi ap:kin vaihtoehdon lähteä arvokkuudella suhteesta, vai mitä?
Niin ap selvensi et kilpirauhasen vajaatoiminta, oli kirjoittanut väärin. Eikä se liikatoimintakaan aina lahduta. Itsella ollut ja tehnyt niin huonon olon et lihoin koska en jaksanut urheilla. Tsemppiä ap. Jos mun puoliso sairastuisi niin en hylkäisi :(