Tekeekö muutkin näin ennenkuin soittavat vähän virallisempia puheluita?

Ei onneksi tarvitse. Mikset ajattele, että se ihminen on siellä toisessa päässä luuria ihan samanlainen kuin sinä, joten jännitys pois.

Kakistelen vain kurkun ensin.

Periaatteessa joo.

Tunnustan. Teen aina noin.

Ja yleensä joudun kirjoittamaan vielä paperille joitakin tietoja ylös koska kammoan puhelimessa puhumista ja muisti ei vain toimi silloin.

Kirjoitan aina ylös kaiken mitä pitää sanoa. :D Kunnon kässäri, josta sitten luen. Ja jos tuleekin tilanne jossa pitää sanoa jotain muuta kuin mitä olen tajunnut etukäteen miettiä, menen ihan lukkoon.

No en. Jos on pidempi ja hankalampi asia saatan käydä mielessäni pointit jotka haluan kertoa/keskustella, saatan laittaa ne ranskalaisilla viivoilla paperille. Noin tulee kaikki käytyä läpi.

Soitan ruokatunnin jälkeen.

Juu, aina kun soitan virastoon vedän laatan pameja ja teen noin.

Kirjoitan aina ylös paperille oman tai lapsen henkilötunnuksen jos varaan aikaa lääkäriin, muistan nuo normaalisti mutta puhelimessa en kun pää jotenkin tyhjenee. Kerran en muistanut omaa puhelinnumeroakaan kun ajanvarauksesta kysyttiin se.

Minä en jännitä, mutta haluan ns. "avata äänen" ennen puhelua (etenkin, jos soitan kotoa, jolloin usein olen saattanut olla pitkään hiljaa -> ääni voi olla outo kun alkaa puhua :D) ja tosiaan esittelen itseni ennen soittoa. Jos olen yleisillä paikoilla, usein vain kröhäisen kerran.

Alan siivoamaan ennen virallista puhelua. Oma järjenjuoksuni puheluissa toimii parhaiten, kun teen siinä samalla jotain muuta, en tiedä miksi.

Kuljen huoneesta toiseen, petaan petejä, tyhjennän astianpesukonetta, pyyhin pölyjä, saatan jopa käydä postin postilaatikosta jne.

Puhelun jälkeen huomaan, että koti on siistiytynyt kuin yksikseen.

Tunnustan. :)

Miekii tee noin, yleensä ennen mietin hiton kauan mitä siihen puhelimeen aijon sanoa. Joskus kirjoitan lapulle ylös. Mut harvemmin sitä teen. Mulla aina iskee hirvee jännitys jos pitää jonnekin soittaa, mut sit ku oon soittanut nii olo on helpottunut ja se ohi... Voi huokaista rauhassa....

En koskaan, tuntuis tyhmältä puhua itsekseen, joskus kyllä ajattelen siinä että mitä mun pitää sanoa, töissä varsinkin on joskus hässäkkää ja kun häiriintyy unohtaa oman nimensäkin.

Mulla menee näin:

Ensin puoli päivää panikointia (jos tähän on aikaa), sitten käsikirjoituksen laatiminen (ainakin aloituslause ja ehkä ensimmäinen jatkolause ja loppu ranskalaisilla viivoilla aihepiireittäin, kysymykset siihen myös), sitten äänen avaus mamomimu rrrrrrr mur mur mur, lapsille videot päälle ja keksipurkki käteen, itselleni otan vesilasi viereen ja sitten puhelin käteen, syvään hengittelyä ja tiukka keskittyminen edessä olevaan tehtävään.

Mulla ongelmana on änkytys. Ihan ihka oikea änkytys, ei mitään sanoissa sekoilua vaan totaali jumitus tiettyjen sanojen kanssa. Siksi laadin käsikirjoituksen, että en ainakaan alussa joudu kamppailemaan vaikeiden sanojen kanssa vaan keksin niille helpommat synonyymit tai muuten vaan ovelan kiertoilmaisun. Jännitys lisää änkytyksen vaaraa, mutta minkäs teet kun puhevian lisäksi (tai siitä johtuen) olen sosiaalisten tilanteiden jännittäjä.

Tästä tuli mieleen, että en muista mihin ihmeeseen minun piti tänään soittaa.

Nuorempana jännitin soittaa näitä ns. virastopuheluita, nykyään en enää ku joutuu niin usein soitteleen ties minkä virastossa tehdyn virheen takia. Mm. Kelan tuet, virheitä eri laskutuksissa ym. Eli menee jo ihan rutiinilla ja välillä esitän vähän turhankin kärkkäitä huomioita ja kysymyksiä että aspa toisessa päässä hermoilee. Mitä sitä jännittään.

kiva lukea että en ole ainoa joka käyttäytyy 'oudosti' virallisia puheluita soittaessa

En tee. Uskallan onneksi soittaa oikeastaan minne vain. Ihminenhän minäkin vain olen. Kuka helkkari sinne puhelimeen oikein täytyisi olla? Ei vaan, oli mullakin nuorempana puhelinkammo, mutta onneksi olen vain päässyt siitä yli kun oli pakko.

Ennen kirjotin joskus lausetarkasti mitä sanon, vähitellen tyydyin kirjoittamaan pääkohdat ranskalaisilla viivoilla.. ja nykyään jännitys helpottanut sen verran, että enää yskäsen kurkun puhtaaksi ennen puhelua. En oo koskaa ollut mikään luonteva puhelimessa puhuja, ahdistaa kun ei näe toisen reaktioita.