Shokkitilassa ihminen yleensä kieltää tapahtuneen

Vierailija kirjoitti:

No mitä sä ap olet sitten tehnyt? Tapoit tai raiskasit jonkun?

Ikinä en oo mittään tehny.

Vierailija kirjoitti:

Traumaattisen kriisin vaiheet ovat shokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe ja uudelleen suuntautumisen vaihe.

Shok­ki­vai­he

Shokkivaihe alkaa heti kriisin laukaisseen tilanteen jälkeen. Shokkivaiheen aikana ihminen ei kykene vielä käsittämään kriisin aiheuttanutta tapahtumaa ja saattaa jopa kieltää sen. Osa shokkivaihetta elävistä lamaantuu täydellisesti, osa taas käyttäytyy mekaanisesti ja sulkee tunteet pois. Jotkut saattavat reagoida shokkivaiheessa voimakkaalla kiihtymystilalla, he saattavat esimerkiksi huutaa suoraa huutoa tai itkeä raivokkaasti. Lamaantuminen ja levottomuus saattavat myös vaihdella vuoronperään. Shokkivaihetta elävien reaktiot, esimerkiksi näennäinen tunteettomuus saattavat hämmentää läheisiä ihmisiä ja jopa aiheuttaa paheksuntaa.

Shokkivaiheeseen saattaa liittyä                                                  

Tapahtuman kieltäminen,

Tunteiden pois sulkeminen,

Epätodellinen ja ulkopuolinen olo,

Huutaminen, itku ja paniikki

Shokkivaiheen reaktiot voivat tuntua pelottavilta ja omituisilta. Niillä on kuitenkin tärkeä psyykettä ja elämää suojaava merkitys: liian suurta järkytystä ei voi hahmottaa lyhyessä ajassa ja shokkivaihe antaa aikaa kohdata tapahtunut. Shokkivaiheessa oleva tarvitsee yleensä konkreettista turvaa ja kokemuksen siitä, että läsnä olevat ihmiset hallitsevat tilanteen. Shokkivaihetta elävän kanssa on hyvä keskustella tapahtuneesta rauhallisesti. Kannattaa ottaa huomioon, että kerrotut asiat eivät jää useinkaan shokissa olevan mieleen ja että puheen pitää olla rauhallista, selkeää ja yksinkertaista, sillä shokissa olevan kyky vastaanottaa tietoa on heikko. 

Lue tuolta lisää, ap, jos kiinnostaa

http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-el%C3%A4m%C3%…

Aika hyvä. Minä huomasin kuuluvani noihin, jotka käyttäytyvät mekaanisesti ja sulkevat tunteet pois. Ehkä jossain onnettomuustilanteessa se voisi olla aika hyväkin tapa? Ainakaan ei lamaannu toimintakyvyttömäksi. Kuulin ihan yllättäen, että melkein täysiaikainen vauvani oli kuollut kohtuun. Lääkäri kertoi sen ja käytännössä pakeni sitten paikalta hetkeksi. Sillä välin tekstasin heti miehelleni, sisaruksilleni ja äidilleni, että vauva on kuollut. Soittelin miehen kanssa, että kuka hoitaa muiden lasten hoidon, kun joudun jäämään sairaalaan saman tien. Puhuin lääkärin ja hoitajien kanssa jatkohoidostani ihan mielestäni järkevästi. En alkanut huutaa tai itkeä ennen kuin vasta pari tuntia myöhemmin. Enkä kieltäytynyt uskomasta tapahtunutta. Mutta tuon ulkopuolisuuden ja epätodellisuuden tunteen tunnistan; tuntui ihan kuin olisin ollut jossain kuplassa ja kuinka lääkärin ja hoitajien äänet tulevat ulkopuolelta, eivätkä oikeastaan kosketa minua niin kovin, vaan katselen tapahtumia kuin elokuvaa, ulkopuolisena. Tuo, ettei info jää shokissa olevan mieleen - voi olla, etten muista kaikkea, mutta minusta tuntuu pikemminkin siltä, että kaikki tapahtunut jäi mieleeni epätavallisen tarkasti. Muistan kaikki äänensävyt, katseet ja tarkat lauseetkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öö joo?

Shokkitilassa ihminen ei ymmärrä mitä on tapahtunut. Jälkeenpäin muistikuvat hyvin hataria ja voi väittää nähneensä jotain sellaista mitä todellisuudessa ei ole olemassakaan.

Höpöhöpö. Joka kerta kun joutunut esim. onnettomuuteen (auto) on ensimmäiset 10 ajatusta: tämä ei ole totta, tämä ei ole totta, tämä ei voi olla totta

Vierailija kirjoitti:

Se on yksi ihmisen sisäänkirjoitetuista so ohjelmoiduista psykologisista reaktioista.

Toinen on hymyily. Siitä syystä ne ihmiset joita haastatellaan esim. kouluampumisten jälkeen hetipian sen tapahduttua, haastateltava saattaa hymyillä hullun raivolla. 

Hymyilevää ihmistä ei koeta uhkana joten shokkitilassa aivot laittaa ihmisen hymyilemään.