Miksi jotkut aikuiset menevät jo nukkumaan ilta yhdeksän aikoihin?
Itsellä ei riittäisi maltti mennä noin aikaisin.
Kommentit (81)
Syksyllä valon määrän väheminen tekee sen,että väsyttää kun on pimeää. Ihmisissä on ainakin katuvalojen ulottumattomissa jäljellä vielä luonnolliisa hormoneja.
Keväällä mennään nukkumaan vasta puolen yön aikaan, eikä väsytä aamulla.
Minä menen aikaisin nukkumaan mutta nukun myös myöhään. Kroonisen sairauden ja lääkityksen vuoksi olen aina väsynyt eikä mikään määrä unta riitä. Joskus harmittaa kun haluaisin valvoa vaikka viikonloppuisin, kun nykyään menen sänkyyn siihen aikaan kun ennen vanhaan lähdin ulos :( Minusta on tullut vanha. Odottelen vaan sitä aikaa kun alkaisin heräämään myös aikaisin pirteänä, vaan sitäpä ei taida koskaan tulla.
Vierailija kirjoitti:
Mua on aina ihmetyttänyt tämä ystäväni kohdalla.
Menee samaan aikaan nukkumaan kuin lapsensakin, olen monta kertaa kuullut kun mies pyytää että katsottaisi vaikka joku leffa niin ei.Sitten on aamuvirkkuna pystyssä ennen kuutta ja hätistää miestäkin heräämään ja kiroaa kun tämä makaa sängyssä kahdeksaan.
Ihmisen normaali rytmi toimii valon mukaan. Miksi olla hereillä silloin kun on pimeää?
Ikinä en haluaisi herätä 8 aikaan aamulla. Paras osa päivästä on mennyt jo ohi silloin.
Leffoja voi katsoa koska tahansa. Eikai kukaan enää vuonna 2016 katsele telkkaria??????
Menen nukkumaan yhdeksän aikoihin illalla koska herään aamulla vapaapäivinäkin ennen seitsemän. Miksi pitäisi väkisin kökkiä hereillä myöhään jos on aamuvirkku ihminen?
Voi kunpa saisin unta yhdeksältä illalla aamuvuoroviikolla niin saisin nukkua 8 tuntia. Mutta en saa sitten millään koska olen aina edellisen viikon iltavuororytmissä.
Sitten väsyneenä koko yön heräilleenä töihin. Ei oo ihan mun juttu nää 5 herätykset ei.
Kaunista kyllä on pyöräillä tuolla kaiken vihreän keskellä niin aikaisin aamulla jos jotain hyvää pitäisi sanoa. ☺
Koska vauva herättelee yöllä ja kolmevuotias herää klo 7 aamulla. Jos valvon yli kymmeneen niin aamulla olen zombi.
Hyvä kysymys. Joillain on sellainen rytmi. Tehokkaasti kyllä invalidisoi parisuhteen lapsiperheessä, nimimerkillä kokemusta on. Mieheni ja lapseni menevät yhtä aikaa nukkumaan illalla aina, joten kahdenkeskistä parisuhdeaikaa ei ole koskaan. Omaa aikaa sitten joka ilta senkin edestä ja kai se on tyhjää parempi.
klo 21 on minullekin liian aikainen ajankohta mennä nukkumaan, vaikka herätys on aamulla 4:45. Pari kertaa kokeillut mennä noin aikaisin nukkumaan ja heräsin virkeänä jo 2:30. Siinä sitten keskellä yötä yritin olla hissunkissun kolmisen tuntia ennen kuin töihin lähdin. Normaalisti menen nukkumaan 23 ja 00 välillä.
Joskus rankkaa olla ilta- ja aamuvirkku. Ei kai tämä pidemmän päälle terveellistä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua on aina ihmetyttänyt tämä ystäväni kohdalla.
Menee samaan aikaan nukkumaan kuin lapsensakin, olen monta kertaa kuullut kun mies pyytää että katsottaisi vaikka joku leffa niin ei.Sitten on aamuvirkkuna pystyssä ennen kuutta ja hätistää miestäkin heräämään ja kiroaa kun tämä makaa sängyssä kahdeksaan.
Ihmisen normaali rytmi toimii valon mukaan. Miksi olla hereillä silloin kun on pimeää?
Ikinä en haluaisi herätä 8 aikaan aamulla. Paras osa päivästä on mennyt jo ohi silloin.
Leffoja voi katsoa koska tahansa. Eikai kukaan enää vuonna 2016 katsele telkkaria??????
Telkkaristahan ei voi katsoa kuin leffoja vai? Sarjojakin tulee ja on niitä kivempi katsoa telkasta kuin tabletilta varsinkin porukalla.
Varmaan niillä on aikainen herätys tai muuten ovat ilta-unisia.
T.Itse yökyöpeli
Mun luontainen unirytmi esim. loma-ajoilla on mennä nukkumaan 23-2330 aikoihin ja silloin herään ilman kelloa virkeänä kahdeksan maissa. Koska kuitenkin työaamuisin herätys on jo puoli kuudelta ja tarvitsen paljon unta, ja yö on lisäksi katkonainen kun lapset herättelevät, minun on arkisin pakko mennä nukkumaan jo puoli kymmenen maissa.
Jospa työt alkavat jo viiden aikaan ja pitää ehtiä suihkuun, aamupalalle ja työmatkakin ennen työajan alkua.
Tai sitten tarvitsee vain enemmän unta kuin aikuiset keskimäärin.
Pääsisinpä jo 21:00 nukkumaan. Tai siis kyllähän minä pääsen, mutta ilmeisesti sisäinen kello ei vaan siihen taivu joten herään poikkeuksetta jo puolen yön jälkeen jos yritän liian aikaisen nukkumuaan. Mutta jos väkisin valvoo 22:30 -> niin sitten nukun kuin tukki aamuun asti.
Minusta se on melkeinpä päivän paras hetki, kun saa riisua vaatteet, avata pedin ja köllähtää sinne viileisiin, puhtaisiin petivaatteisiin pitkäkseen. :) Siksi menen mielelläni ajoissa, usein klo 20, yleensä 21 pintaan. Siinä saatan lueskella hetken tai pelata kännykällä, mutta aika nopeasti alkaa ihanalla tavalla väsyttää. Ja uni tulee ihan minuuteissa. Teini jää mielellään yksin telkkaria katselemaan, no aika koiranunta nukun sen alkuillan, kuulen kyllä kun hän menee nukkumaan 21.30 aikaan, sitten pääsen sikeään uneen.
Saatan kyllä herätä siinä 3-4 aikaan itsekin katsomaan kelloa, mutta yleensä saan heti uudelleen unta. Ja jos en saa, ei ärsytä pyöriä hereillä jonkun aikaa, kun kuitenkin on jo saanut ihan hyvän pätkän unta. Mietiskelen ja nautin kiireettömyydestä, hiljaisuudesta, olotilasta. Ja jos en saa enää nukutuksi, niin lähden juoksulenkille ennen viittä. Se vasta onkin ihmisen parasta aikaa näin keväisin ja kesäisin!
Jaksan kyllä valvoakin jos niikseen tulee, että ei tämä mikään kiveen hakattu rytmi ole, mutta kuitenkin sellainen, jonka mieluusti kirin alkuviikosta kiinni, jos viikonloppuna on tullut valvottua. Tuntuu viikonloppuisinkin kyllä, että jos nukkuu kasiin, niin se on jo myöhä ja päivä on jo pitkällä.
Ikää on 39 ja näin aamuvirkuksi olen muuttunut vasta viimeisen 10 vuoden sisällä, tuntuu että jatkuvasti enentyen.
Menen arkena 21-22 aikaan nukkumaan, koska herään aamulla klo 5. Yksinkertaisesti en vain pysy hereillä illalla. Joskus katson telkkaria myöhempään, tyyliin 22.30 asti ja aamulla kellon soidessa kaduttaa. Teen 8.5h fyysisesti raskasta työtä, joten se vie veronsa, lapsista puhumattakaan.
Tää aloitus menee samaan kastiin niiden kanssa jotka ihmettelee että miten voi muka olla arkivapaita ja miten niin olet töissä klo 14-22 tms...
Ihan yhtä älytön....
Ihmisillä on eri unirytmit ja -tarpeet. Mieheni nukkuu 22-06 ja minä 01-07. Äitini on aina nukahtanut istualleen iltauutisten 20:30 aikaan ja herännyt puoli viideltä aamulla. Käly menee sekaisin, jos ei pääse nukkumaan klo 21 vaan se viivästyy vaikka vain puoli tuntia. Koko yö menee pilalle. Ja niin edelleen.
Voi luoja mikä kysymys..! Päivä- ja unirytmi ja unen tarve on jokaisella niin yksilöllinen, että kai se nyt on itsestäänselvää että siinä missä jotakuta väsyttää jo ysin maissa niin toinen kukkuu puoleenyöhön. Lisäksi vielä työajat ja työn laatu, elintavat, onko lapsia ym. vaikuttaa. Joku yleissivistävä koulutus nyt jäänyt välistä vissiin...
Että jaksan herätä viimeistään viideltä ja ehdin tekemään jotain järkevää, ennen kuin menen kasilta töihin.
Mitä mä sitten tekisin? Katsoisin telkkaria vai? Menen nukkumaan jos väsyttää ja herään aamuisin joka tapauksessa ajoissa. Teen kotitöitä tai käyn lenkillä tai salilla ennen työpäivää.