Voi ei. Nyt se on meillakin. Minä haluan lapsen, mieheni ei. Huokaus.

joka ei halunnut lapsia. Aluksi kaverilleni tmä tuntui sopivan, mutta 37-vuotiaana muutkin mieltään ja halusi lapsen. Samalla huomasi, että mies ei halunnut joustaa missään muussakaan asiassa vaan kaikki tehtiin hänen ehdoillaan. Kaverini mielestä tmä mies oli sukulaisielu, mutta kuitenkin päätti erota. Tastä on noin puoli vuotta. En ole ollut yhteydessä vähään aikaan, mutta kurja tilanne, kun ei ole kuitenkaan montaa vuotta jäljellä.

siis haluaako lapsia ikinä vai ei halua juuri tällä hetkellä?



kannattaa sit ottaa vakavasti jos mies sanoo ettei IKINÄ halua lapsia ja miettiä miltä se susta tuntuu. jos haluat lapsia ja mies ei, niin ei kyllä kannata jatkaa mielestäni yhteiseloo. sua kuitenkin jäis sit kaiveleen...

ja mies on ilmoittanut että ei nyt eikä ikinä. Mitä muuta siinä voi tehdä kuin erota.. sen suhteen että haluaako lapsia vai ei, ei voi tehdä kompromissiä. Joko niitä tehdään tai ei.



Jos mieheni olisi aikoinaan sanonut ettei halua ikinä lasta olisi se suhde päättynyt siihen.



Ajankohdasta ja lasten lukumäärästä voi aina neuvotella. Mutta ei siitä tehdäänkö lapsia vai ei.



Jos sinä halaut lapsen mutt suostut miehesi tahtoon ettei niitä ikinä tehdä niin voisitko muka olla ikinä täysin onnellinen?

mies on minua hieman nuorempi, joten toivon ajan auttavan vaikka kiduttavaa se onkin. Jos vahinko kävisi ei mies painostaisi aborttiin onneksi. En tosin ikinä lähtisi itsekseni tällaista asiaa päättämään. Asiasta on vaikea keskustella koska keskustelu ei johda mihinkään, on myös vaikea olla puhumatta, sillä on raskasta hyväksyä että mies ei jaa tätä tunnetta kanssani. Päivä kerrallaan mennään ja odotellaan parempia aikoja. tsemppiä.

mies oli pitkään tiukasti mieltä,että ei. mutta ajan kanssa ja monen keskustelun jälkeen mieskin on jo sitä mieltä,et tulkoon,jos tulee. siis on sanonut,että jo ihan mielissään ois,jos olisin raskaana.lasta ei vaan ole vielä ainakaan kuulunut...saa sitte nähdä!!

Meillä ei ole lapsia. Mies täyttää vuoden päästä sen 30, mikä on sterilisaation ikäraja.



Mä haluaisin lapsen, mutta ei sen tarvis tulla just NYT (vaikka se olis musta ihanaa). Eli jaksaisin odottaa, jos tietäisin että se vois olla edessä vaikka muutaman vuoden päästä. Mutta jos toinen ei halua koskaan?! Entäs jos eroan, ja miehen mieli muuttuis parin vuoden päästä ja haluaisikin lapsen?

Aika huonolta näyttää, en voi muuta sanoa. Painostaminen ei asiaa auta, eikä todellakaan kannata salaa hankkiutua raskaaksi, ihan jo sen lapsen takia! Hänellä on oikeus olla haluttu, myös isän puolesta! Jos mies on ehdoton ettei lapsia, ja sä haluat lapsi, ei taida olla muita vaihtoehtoja kuin ero. Sitä en suosittele, että jäät elämään suhteeseen jossa ajan mittaan katkeroidut. Meillä on vain yksi elämä! Mieti mitä siltä haluat ja kenen kanssa!

Mutta en pystyisi elämään suhteessa jossa tietäisin ettei ikinä anneta edes mahdollisuutta lapselle tulla.



Voihan se olla että mies muuttaa mielensä joskus. Mutta jos aikooo tehdä sterilisaation on se aika lopullista. Ja jos muuttaa mielensä joskus voi sinulla olla jo onnellinen perhe siihen mennessä.





t:öö kolmonen

että on valmis menemään sterilisaatioon, kannattaa sinun ap TODELLA tarkasti harkita, mitä elämältäsi haluat. Ja jos vähänkään tuntuu siltä, ettet voisi olla tyytyväinen ilman lapsia, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sanoa miehelle adios.



Naisella lapsensaantiaika on rajattu, ei ole mahdollisuutta vuosi tolkulla odottaa, joko mies olisi valmis isäksi. Jos mies ei steriloikaan itseään, hänellä on vielä helposti 20-30 vuotta aikaa muuttaa mieltänsä ja hankkia ihana perhe sitten, kun sinä olet jo vaihdevuosien kourissa.



Sitä vaan ihmettelen, että miten olet mennyt naimisiin (jos olette naimisissa) ko. tyypin kanssa selvittämättä ensin näin tärkeää asiaaa.

pakkohan sun on eroa harkita. tuskin muuttuu miehes mieli ja jos kerran on sterilisaatiotakin jo suunnitellut niin ei hyvältä näytä.



lapset on kuitenkin niin iso juttu elämässä, älä missaa tilaisuutta tuollaisen miehen takia!



t. kakkonen

Jos jäät tuohon liittoon et todennäkösesti tule koskaan saamaan omia lapsia. Itse en jäisi, vaan lähtisin sillä miehiä tulee ja menee. En voisi kuvitella eläväni lapsettomana lopunelämääni.

Mulle olis tärkeää saada lapsia, mutta miten voin erota ihmisestä jota rakastan aivan hurjasti? Kun en oikeasti usko että kukaan muu mulle vois sopia paremmin kuin hän. Tai edes yhtä hyvin. Vai voiko?

Se on kyllä valmis ottamaan vastaan rakkautesi, mutta vastalahjaksi et ole saanut edes rehellistä vastausta lapsiasiaan. Tarkoitan siis alunperin. Mieshän on vedättänyt sinua lupailemalla lapsia sitten joskus, mutta ei olekaan nyt valmis seisomaan sanojensa takana. Onko se mies nyt sitten oikeasti niin ihana?



Anteeksi nyt vain, kuullostaa kyllä inhottavalta, mutta näin ulkopuolisen silmin ilman mitään tunteiluja se näyttää tuolta.

vaadit sen ukkos tilille siitä, että se on uskotellut sulle vuosi tolkulla ettei vielä halua lapsia. se on antanu sun olla siinä uskossa että myöhemmin sitten. ei oo reilua. tosi julmaa!



mieti nyt, mikä on sulle tärkeetä!

Jos nyt jättäydyt lapsettomaksi vastoin toiveitasi, saatat katua sitä koko loppuelämäsi - ja vielä katkeroitua miehellesi siitä.

kanssa todella vakavasti siitä, kuinka tärkeätä lapsen saaminen sinulle olisi. Ja käydä tarkasti läpi teidän molempien mietteitä asiasta. Jos mies oikeasti on niin ihana ja rakastaa sinua niin paljon, hän vähintäänkin suostuu keskustelemaan lapsenhankinnasta ja -hankkimattomuudesta rauhassa ja ajan kanssa, useampaankin otteeseen, hermostumatta.



Enkä nyt tarkoita sitä, että nuo keskustelut olisivat sitä, että sinä ap yrittäisit painostaa miestä. Vaan sitä, että teille molemmille tulee ihan täysin selväksi se, mitä elämältänne haluatte = lapsia vai ei ja myös se, minkälaista sitten on elää sen päätöksen kanssa.



Jos mies ei suostu keskustelemaan tai häneltä irtoaa vain epämääräisiä lupauksia tyyliin " ehkä parin kolmen vuoden päästä saattaisi olla hyvä aika, en tiedä" , et mielestäni voi jäädä odottamaan, muuttuuko mieli.



Jossain keskustelun vaiheessa on varmasti hyvä sanoa miehelle selvästi se, jos lastensaaminen on sinulle kynnyskysymys. Siis että et voi kuvitella eläväsi onnellisena ilman lapsia.

Ja enhän mä voi toista vaatia tilille siitä, ettei tee niin kuin mä haluan?



AAARRGGHH. Tulee vaan entistä sekavampi olo täällä. En tiedä enää yhtään että mitä mun pitäis tehdä ja mistä voin luopua ja mistä en :(

parisuhteen toinen osapuoli toimii, kuten sinä haluat. Mutta ajattelepa asiaa myös toisin päin: miehesi ei voi olettaa ja vaatia, että sinä toimisit tässä lastenhankinta-asiassa, kuten hän haluaa.



Useimmissa asioissa on löydettävissä kompromissiratkaisu, mutta tässä asiassa ei. Ja jos näkemyksenne kunnollisen selvittelyn jälkeen ovat edelleen täysin vastakkaiset, ei oikeasti ole muuta vaihtoehtoa kuin että toinen tekee erittäin suuressa ja tärkeässä asiassa eri tavalla, kuin itse aidosti haluaisi. Tai sitten se, että etsitte uudet kumppanit, jotka ovat kanssanne samoilla linjoilla.



Jääräpäisyys ei yleensä ole viisasta, mutta sitten on näitä todella isoja asioita kuten lasten hankkiminen / lapsettomuus, joissa pitää ensisijaisesti kuunnella itseään.

että niitä on kolme mutta tunnen kyllä itseni petetyksi sillä kun aloimme tapailla niin kerroin heti alussa että haluan joskus paljon lapsia vähintään neljä ja mies oli että juu kyllä hänkin haluua lapsia. Mies tuli vielä allergiseksi niin että luovuon lemmikeistäni (kissat, koirat, kanit, marsu ja rotat) jotta saatoimme muuttaa yhteen. Ajattelin että kun meillä joskus on monta lasta niin ei aika kuitenkaan riitä kaikille ja mieheen olin niin rakastunut että olin valmis uhrauksiin. No nyt mies eitten heitti kun odotin kolmosta että sustui siihen vain että en olisi jäättänyt häntä ja että hän menee nyt kon on kolme lasta sterilissatioon että ei vahingossakaan tule lisää. Oli mulle aika shokki ja kun kyselin että miten tähän on tultu niin mies anoi että on aina haaveillut toisenlaisesta elämästä kuin elämästä jumissa lasten kanssa neljän seinän sisällä ja että saahan ihminen mieltään muuttaa. Onnekas olen että ehdin edes nämä kolme saada mutta tuntuu kyllä ilkeeltä luopua omasta haaveesta ja tietää että ei voi edes lemmikkejä ottaa vaikka lapset kasvaa kovaa vauhtia.



Tsemppiä ap:lle asian pohdiskeluun.

Se kuuluu elämässä niin perustaviin asioihin, että se on oltava jokaisella valmiiksi mietittynä, kun alkaa parisuhteeseen. Jos mies on lapsiasiassa todella muuttanut mielensä, niin hänhän voi muuttaa mielensä ihan missä asiassa tahansa: suhteessaan sinuun, halussaan elää, asuinpaikassaan, ammatissaan - ihan missä vaan. Millainen elämän perusta on epävarmuus.



Ei, ei! Kyllä lapsenhankinta on sellainen perusasia, mikä kuuluu jokaisen itsensä tuntevan aikuisen tietää. Miehesi on tainnut vain keksiä hyvän selityksen, jolla saa sinut hiljaiseksi. On muuten yksi maailman vanhimmista selityksistä esim. siihen, miksi joku haluaa erota.