Saikkua on niin helppo saada
Minulla on nyt muutaman vuoden sisään kolme pitkää (useampi kk) sairauslomaa. Kaikki ovat kyllä olleet aiheellisia, mutta helposti ovat kyllä antaneet.
Ensimmäinen oli työtapaturma, jossa mursin selkäni. No, se nyt sinänsä on ihan todennettavissa oleva asia, mutta kun alkuperäisen sairausloman jälkeen jouduin vielä useamman kerran sietämättömien särkyjen vuoksi pyytämään lisää, eipä kukaan tuota tutkinut mitenkään. Kipu tottakai on hankala asia todentaa.
Toinen oli lapsen vakava sairastuminen, jouduimme viettämään melkein kuukauden sairaalassa ja sen jälkeen vielä useamman viikon kotihoidossa. Masennusdiagnoosilla saikkua. Tätä todella ihmettelin, olin ihan valmis pitämään palkatonta, mutta työterveydestä olivat tätä mieltä.
Kolmas on nyt raskausaikana kovat supistelut, melkein 2kk ollut nyt saikkua. Työterveyslääkärille riittää, kun parin viikon välein soittaa ja ilmoittaa tilanteen olevan ennallaan, ei mitään tutkimuksia tai kyselyä. Neuvolassa tutkivat sentään ja ottavat labroja ja muutaman kerran ylimääräistä ovat tarkastaneet kohdunsuun tilannetta.
Kaikki ovat tosiaan olleet aiheellisia poissaoloja minun tapauksessani (paitsi lapsen vuoksi palkaton olisi ollut enemmän kuin ok), mutta mietin vaan, että kuinka helppoa olisi keksiä vaikka mitä vaivoja, mitkä eivät ole helppoja lääkärin todentaa. Vaikka ihan jo kuume, mistäs se lääkäri voi tietää onko sitä oikeasti, jos sanoo ottaneensa kuumelääkettä juuri ennen vastaanotolle menemistä. Ainakin meidän työterveys on kyllä huomattavan hellämielinen. Arvostan kyllä, ettei sairaana tarvitse tapella, ja oma moraali ei sallisi mitään tekaistuja juttuja ikimaailmassa mutta kyllähän tässä toisaalta olisi mahdollisuus jollekin keksiä vaikka ja mitä.
Kommentit (27)
Itse en yleensä saikuta kuin vain jos olen oikeasti kipeänä. Tänä vuonna mulla oli yksi tärkeä asia, mutta lomaa ei silloin voinut saada. Silloin vain soitto oma hoitajalle, ja valitin selkääni ja olin kaksi päivää saikulla.
Ei mikään ylpeilyn aihe, mutta näin toimin.
Päälääkäriltä saa varmasti saikkua, jos ahdistaa tai masentaa.
Kaveri feikkasi selkäkipua pari vuotta sitten ja sai ensin 3 kk ja sitten toiset 3 kk saikkua. Kuulemma selkäkipu helpoin feikata koska sitä on hankalin todentaa. Diagnoosimahdollisuuksia satoja ja aina on olemassa mystinen hermokipu.
Jaha, palstalle on saapunut saikkuhullu joka nostelee vanhoja ketjuja.
Taas joku yrittäjähenkinen tekee EK:n propagandaa siitä miten laiskoja, epärehellisiä duunarit muka ovat
Kyllä suurin osa työntekijöistä välttelee saikkuja, etenkin vähän pidempiä. Ne ovat noloja.