Lue keskustelun säännöt.
Syrjäytyneiden ketju
12.05.2016 |
Itselle tuli kolme vuotta sitten paniikkihäiriö ja masennus, ehdin juuri käydä ammattikorkean loppuun. Nyt en voi enää poistua asunnostani, paniikkihäiriö on niin paha. Välit ystäviin mennyt. Olen syrjäytynyt, mutta minulla on hoitokontakti. Tavoitteena päästä työelämään tulevaisuudessa tervehdyttyäni. Mites teillä muilla?
Kommentit (19)
Kirjoittelen omia tutkimuksiani ja vietän erakkoelämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritän tehdä musiikkia viimeisillä voimillani, mutta kun pitäisi tietystikin tehdä jotain "tuottavaa"...
Pössyttelen pilveä ja juon kaljaa sossun rahoilla. Työnteko ei vois vähempää kiinnostaa.
Minulla ei ole ollut kavereita kuuteen vuoteen. Jotenkin tähän yksinäisytteen alkaa turtua.
Irtisanoin itseni osa-aikaisista koiranhommista ja aloitin downshiftauksen. Pari kertaa olen yrittänyt ryhdistäytyä ja palata oravanpyörään, mutta työsuhteet on jääneet max parin viikon mittaisiksi. Ei vaan enää kiinnosta. Opiskeluunkaan riitä motivaatio. Ihmissuhteita mulla ei ole, joten ei painetta mukautua normeihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä kanssa yksi. En ole poistunut kotoani vuosiin kuin kaupassa käydessä. Olen sossussa toimeentulotuella. Sairaseläkkeelle oikeestaan kuuluisin, mutta ei lääkäreitä kiinnosta paskaakaan vaikka tappaisin itseni. Ajattelevat vaan omaa uraansa ja eivät uskalla kirjoittaa mitään sairaan papereita.
Mä tykkään tästä. Mielenterveysongelmat ei nosta päätään, kun ei esim. tarvitse käydä töissä hyeenalauman keskellä. Tulen hyvin toimeen peruspäivärahalla, en ole kunnianhimoinen enkä koe tarvetta mukautua normeihin. Nautiskelen elämästä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Irtisanoin itseni osa-aikaisista koiranhommista ja aloitin downshiftauksen. Pari kertaa olen yrittänyt ryhdistäytyä ja palata oravanpyörään, mutta työsuhteet on jääneet max parin viikon mittaisiksi. Ei vaan enää kiinnosta. Opiskeluunkaan riitä motivaatio. Ihmissuhteita mulla ei ole, joten ei painetta mukautua normeihin.
Mutta eikö koirat parannakin oloa, minua kyllä jos ulos uskaltaudun pidemmälle lenkille. Joskus pitää ottaa alkoa alle:/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Köyhyyttä, vielä viikko 0 eurolla. Jääkaapissa vain rypsiöljyä, kuivapuolella jauhoa ja makaroonia. Vuoden olen ollut yksin, kavereita ei oikeastaan ole ollut yli 10 vuoteen. Itsemurha-ajatuksia, alemmuuden tunnetta, ajoittain menee ihan hyvin. Työtön ja opiskeleminen tällä hetkellä tuntuu lähinnä pelottavalta. Ei diagnooseja, netin masennustestin mukaan "keskivaikea masennus" en ole hakenut hoitoa.
Päivät kuluu koneella ollessa, kirjoja lukiessa, tv:tä katsoessa ja ulkoillessa. Kuolema korjaa tai saan elämäni raiteilleen, aika näyttää.
Vähän samanlainen meininki. Irtisanouduin työstäni kun en enää jaksa, enkä jaksa pitää enää yhteyttä muihin ihmisiin, koska se oli lähes aina yksipuolista. Poistun omalta tontiltani vain jos on pakko. Puuhaa kyllä riittäisi kotona ja pihassa niin paljon kun jaksaisi tehdä, mutta aina ei jaksa. Kesän ajattelin vain olla ja lepäillä. Syksyllä on varmaan pakko yrittää johonkin töihin ettei rahat lopu.. Jotenkin huvittaa tää touhu. Jos vaikka ulkonakin ripustan pyykkejä, niin samalla pakoilen naapureita ettei vaan tarvi puhua kellekään. Mutta onneks meitä on näköjään muitakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko te kaikki ihan tosissanne?! Hei haloo! Vai onko noi vaan semmosia ruikutusviestejä?
Vierailija kirjoitti:
Oletteko te kaikki ihan tosissanne?! Hei haloo! Vai onko noi vaan semmosia ruikutusviestejä?
?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletteko te kaikki ihan tosissanne?! Hei haloo! Vai onko noi vaan semmosia ruikutusviestejä?
Just tänään ajattelin, miten nopeasti kaikki käykään. Siis syrjäytyminen.
Olin vakituisessa palkkatyössä, tienasin sen verran ettei tarvinnut kaupassa ostosten hintaa laskea. Sitten sairastuin työuupumukseen joka johti masennukseen. Enää en saa palkkaa, koska sairasloma vaan jatkuu. Parin sadan euron arvoinen autonrähjäni hajosi lopullisesti, eikä mulla ole varaa ostaa mitään tilalle. Asun keskustan ulkopuolella, joten tarvitsen autoa jos ikinä aion yrittääkään palata töihin. Julkisia liikenneyhteyksiä ei ole.
Olen siis rahattomana täällä metsän keskellä, enkä edes pääse täältä minnekään vaikka haluaisin. Naapurilta saan kyydin pari kertaa viikossa keskustaan, jolloin pääsen käymään kaupassa. En tiedä mitä teen elämälläni. Entiseen työhöni en voi palata, uutta ei löydy. Autoa ei ole, joten en pääse edes minnekään. Rahat loppuu, en tiedä onko minulla sen jälkeen enää varaa asua edes tässä. Ystäviä ei ole, kaikki ovat vuosien saatossa jääneet pois. Oma perhekään ei jaksa olla kiinnostunut mun voinnista. Olen siis yksin, ja toisaalta hyvä niin. En varmaan enää edes osaisi olla sosiaalinen.
Viimeksi tänään itkin tätä koko paskaa elämää ja sitä, miten kaikki vaan tuntuu romahtavan niskaan. En kerta kaikkiaan löydä ulospääsyä tästä, eikä sitä taida edes olla.
Tänään tuli postiin paketti, joten joutuupahan viikon ensimmäiset sanat vaihtamaan ihan elävän henkilön kanssa. Muuten olen lähinnä viettänyt alkuvuoden verhot kiinni ja käymällä pimeällä yksinäisillä kävelylenkeillä. Muutosta tilanteeseen tuskin on tulossa, kun on jo sen verran ikää ja onnistunut elämänsä pysyvästi pilaamaan.
Noh, minkäs voit.
No täällähän sitä öllötellään, ja ei kai tässä enää voi kuin kuolemaa odotella.