Mitä menin tekemään. Löin tytärpuolta.
en ikinä ole ollut väkivaltainen. Jotenkin pimeni täysin se huorittelu. Viimeinen niitti oli kun sain salaatit naamalleni. Löin ihan täysillä silmään. Ja likka jatkoi vittuilua eli potkasin vielä. Tajusin sitten mitä tein. Tulee varmaan lähtö illalla kun mies tulee kotiin. Pakkaan jo valmiiksi. Likka vaan nauraa että onhan minustakin johonkin,ainakin lyömään lapsia. Väärin tein,tajuan sen. Ei ketään saa lyödä. Se likka mikään lapsi ole vaan 16v teini. Ikuinen isin prinsessa.
Kommentit (77)
No miten kävi, Ap, huhuu? Mitä mies sanoi, kun kerroitte tilanteen (kai kerroitte lopulta totuuden)?
Ymmärrän sua, Ap. Likka ärsytti täysillä ja sai hetkellisesti sen mitä halusikin eli ärsytettyä sinut sen rajan yli, että aikuiselta sanat loppuvat ja turhautuminen purkautuu fyysisesti. Minusta sinä lopetit kuitenkin toimintasi suht ajoissa eli et alkanut mitään määrätöntä raivoavaa hakkaamista etkä etenkään ottanut "avuksi" mitään kättä pitempää. Älysit virheesi nopeasti, se on tuossakin tilanteessa ihan terve merkki. Ja tyttöhän tajusi itsekin menneensä liian pitkälle. Luultavasti koko homma lopulta vähän säikytti häntäkin, ehkä ei olisi uskonut sinun reaktiotasi vaikka halusikin koetella. Tsemppiä! Mitään peruuttamatonta vahinkoa ei tapahtunut tytölle eikä sinulle. Toivottavasti saisitte asianne kuntoon koko porukalla.
Jos ikinä eroaisin, ja pirttiin tulisi uusi mies.
Ja kävisi vastaavanlainen tilanne, että muksu aukoo päätä, ja uus kumppani löisi lastani riidan päätteeksi, niin voisi olla varma, että hirveitä tulis tapahtumaan . En katsoisi sekuntiakaan väkivaltaista kumppania, varsinkaan jos se kohdistusi kotona asuvaan lapseeni, ja ihan se ja sama vaikka kuinka ärsyttävä teini ikäinen uhoineen voi olla. Aikuisen on silti oltava se aikuinen.
En IKINÄ pitäisi omaa lastani kumppania vähäarvoisempana! Niitä kumppaneita kyllä tuolta löytää, mutta oma lapsi on ainutlaatuinen. Eli ymmärrätkö ap kuinka korvattavaa materiaalia olet? =D =D Toivottavasti ukossasi on sen verran miestä että pistää tuollaisen säälittävän ja väkivaltaisen akan kävelemään omia mutkiaan.
Olet yksiselitteisesti säälittävä paska. Ja älä edes vaivaudu selittelemään., siinä vaiheessa kun menet lyömään toista ihmistä, niin pelisi on menetetty, ja selittelyt ovat turhia.
No jaa. Ylipäätään väestöllä on arvot sekaisin. Sanallinen loukkaaminen sallitaan erityisesti naisten syystä, vaikka se voi jättää pysyvät jäljet. Pienkin fyysinen puuttuminen tuomitaan jyrkimmän mukaan, vaikka vähäiset jäljet paranevat piankin. Ja varsinkaan ei nähdä asioiden pitkiä jatkumoita, vaan syydetään moraalipaniikkia ongelmien kärjistymän perusteella. Eipä ole ihme, että kersat hyppivät aikuisten silmille.
Jos voima olisi kuin tahto tekisin samoin. Mutta saisin likaltani turpaan ja lujaa. Hullu likka. Heitti miehenikin pihalle. Lyöden pari-kolme kertaa päähän. Siskonsa palvoo sitä ihan liikaa. Että ajaisin sen pihalle vaikka nyt heti.
Vierailija kirjoitti:
No jaa. Ylipäätään väestöllä on arvot sekaisin. Sanallinen loukkaaminen sallitaan erityisesti naisten syystä, vaikka se voi jättää pysyvät jäljet. Pienkin fyysinen puuttuminen tuomitaan jyrkimmän mukaan, vaikka vähäiset jäljet paranevat piankin. Ja varsinkaan ei nähdä asioiden pitkiä jatkumoita, vaan syydetään moraalipaniikkia ongelmien kärjistymän perusteella. Eipä ole ihme, että kersat hyppivät aikuisten silmille.
Korjaus: loukkaaminen sallitaan naisten suusta.
Niinhän ne vaimonhakkaaja ukotkin selittelee hakkaamista, että muija oli niin ärsyttävä..
Joten mikäs tässä on nyt erona? Paitsi että lyöjä oli nainen.. eli kestänyt teini-ikäisen pottuilua..
Mutta jostain syystä ap.lle sataa sympatiaa ja ymmärräystä väkivaltaisuudesta..
Eli monen mamman mielestä vittuilun saa lopettaa väkivallalla... sitten on varmaan turha tulla itkemään jos ukko leipoo nokkaan...
Vierailija kirjoitti:
en ikinä ole ollut väkivaltainen. Jotenkin pimeni täysin se huorittelu. Viimeinen niitti oli kun sain salaatit naamalleni. Löin ihan täysillä silmään. Ja likka jatkoi vittuilua eli potkasin vielä. Tajusin sitten mitä tein. Tulee varmaan lähtö illalla kun mies tulee kotiin. Pakkaan jo valmiiksi. Likka vaan nauraa että onhan minustakin johonkin,ainakin lyömään lapsia. Väärin tein,tajuan sen. Ei ketään saa lyödä. Se likka mikään lapsi ole vaan 16v teini. Ikuinen isin prinsessa.
Yritin heittää miehen lasta vasaralla päin näköä, kun hän ei osannut tehdä minun haluamallani tavalla laudoitusta terassilla. Yksi kohta meni tytöltä väärin ja hän oli heittämässä siitä jo vitsiä, sekä korjaamassa virheliikettä, kun raivostuin ja otin vasarasta heittäen sen lujaa tyttöä kohti. Tyttö ehti juuri vaistomaisesti kyykistyä, niin että se lensi ylitseni. Mitä vttua herranjumala, siinähän oisi voinut kallo murtua!!!
Sanaakaan sanomatta tyttö painelemaan helvettiin tilanteesta ja miettii nyt, että mitä tekee seuraavaksi.
Että sellanen jännä-äitipuoli sillä nuorella. Muuten hän voi ihan sanoa "ansainneensa" moisen äitipuolen, mutta tuo teko meni nyt todella käsittämättömästi yli kaikkien hänen luulojensa äitipuolista ja ansaintaperiaatteidensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnellinen uusperhe on yhtä harvinainen kuin yksisarvinen. Ne esiintyvätkin samassa paikassa eli taruissa.
Onnellisia uusperheitä on paljonkin. Kaikki eivät ole jotain viinaan meneviä wt-juntteja lähiöstä.
Kun en ole yllä kuvaamasi tyyppi, ymmärrän olla perustamatta uusperhettä. Kaikki uusperheet ovat ongelmaperheitä.
Vierailija kirjoitti:
Aika hieno lapsuus tytöllä. Ensin hajoaa perhe ja sitten vielä äitipuoli vetää lättyyn
Eikä näköjään ole kasvatustakaan saanut jos huorittelee
Olihan meilläkin ongelmia kun uusi mies tuli kuvioihin. Mies osasi antaa oraalisesti takaisin tyttärelleni. Nyt likka asuu jo omillaan mutta oli se aika taistelua. Nykyään tulevat oikein hyvin toimeen.

Eivät todellakaan ole. Fantasioissasi ehkä. Älä yleistä omia kokemuksiasi muihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika hieno lapsuus tytöllä. Ensin hajoaa perhe ja sitten vielä äitipuoli vetää lättyyn
Eikä näköjään ole kasvatustakaan saanut jos huorittelee
Eipä ole kasvatusta "aitipuolellakaan" kun ratkaisee tilanteen vetämällä kiukuttelevaa teinaria pataan... Silleenhän tilanteet todella ratkaistaan... eikun turpaan vaan.
Vierailija kirjoitti:
Olihan meilläkin ongelmia kun uusi mies tuli kuvioihin. Mies osasi antaa oraalisesti takaisin tyttärelleni. Nyt likka asuu jo omillaan mutta oli se aika taistelua. Nykyään tulevat oikein hyvin toimeen.
Sanallisesti saakin sanoa takaisin, mutta jos miehes olis vetänyt nyrkillä turpaan ja potkinut vielä päälle, niin mitä olisit tehnyt? Olisko ollut ok?
Surullista. Edelleenkin Suomessa on paljon vajukkeja, joiden mielestä lapsen pahoinpitely on hyväksyttävää. Jännää, että toisen aikuisen pahoinpitely on samojen sairaiden tyyppien mielestä väärin? Ei helvetti, mitä porukkaa.
Minusta on hienoa, että haluat keskustella asiat selviksi tytön ja isän kanssa, vaikka tyttö itse olisi halunnut valehdella tapahtuneesta. Minusta on täysin inhimillistä, jos tyttö on sinua kiusannut jo pidempään ja sinä lopulta menetät hermosi - vaikkakin rajuksi menikin. Toivottavasti saatte asiat sovittua ja tytärkin pääsee purkamaan tuntojaan, miksi kiusaa ja haukkuu sinua.
Paljon olen täältä lukenut, mutta nyt oikeasti oksettaa, että teinin pahoinpitely muka olisi ok edes provolandiassa.
Hyi teitä ihmishirviöitä.
Kyllä täytyy pysäyttää pissiksen kasvaminen aikuiseksi. Keinolla millä hyvänsä. Eikä se lyöminen satu kuin hetken. Sanat paljon kauemmin.
Voit aivan itse mennä poliisiasemalle tekemään rikosilmoituksen itsestäsi. Ja kannattaa tosiaan muuttaa ihan ensi tilassa eri osoitteeseen. En tiedä auttaako tuossa tilanteessa enää mikään vihanhallintakurssi tai perheterapia.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hienoa, että haluat keskustella asiat selviksi tytön ja isän kanssa, vaikka tyttö itse olisi halunnut valehdella tapahtuneesta. Minusta on täysin inhimillistä, jos tyttö on sinua kiusannut jo pidempään ja sinä lopulta menetät hermosi - vaikkakin rajuksi menikin. Toivottavasti saatte asiat sovittua ja tytärkin pääsee purkamaan tuntojaan, miksi kiusaa ja haukkuu sinua.
No siksi että isänsä ei ole äitinsä kanssa. Mutta kun se ei ole minun syyni. Tänään asiat puhutaan selviksi. Likka tosiaan pyysi anteeksi. Minähän häneltä joudun rukoilemaan anteeksi. ap
Ymmärrän aloittajan ahdistuksen, olisi toki pitäny olla "aikuinen" ja olla lyömättä muttamutta.... Itse olin hankala teini (uhmakas, tein mitä lystäsin, olin NIIIN epäkunnioittava vanhempia kohtaan yms) eli viittä vaille laitosnuori.
Muistan kerran oikein kerjäämällä kerjänneeni verta nenästä äitipuoleltani (räin päin, huorittelin, vttuilin jne) ja hänellä "pimahti" ja läpsäisi mua. Asia puitiin läpi myöhemmin koko perheen kesken ja sain kyllä kuulla kunniani isän puolelta, todettiin että molemmissa oli vikaa ja pyydettiin anteeksi.
Hetkellisesti oli kova kolaus mutta opetti ettei äitipuolelle voi puhua ja käyttäytyä miten lystää ja muutenkin aloin pelkäämään että mut ihan oikeasti lähetetään asumaan muualle.
Summa summarum: sympatiat aloittajalle, ei oo helppoa olla äitipuoli vaikean teinin kanssa. Toivottavasti saatte asiat puhuttua läpi niinku mekin saatiin ja nykyään ollaan äitipuolen kaa oikein hyvissä väleissä vaikeasta alusta huolimatta!
N21