Lue keskustelun säännöt.
Elämä totaaliumpikujassa
11.05.2016 |
Eli siis olen pari vuotta alta neljänkymmenen, kahden pienen lapsen äiti ja naimisissa itsekkään ilkimysmiehen kanssa. Avioliittomme on ollut kulissi jo pari vuotta. Avioliitossa mulla ei ole mihinkään sananvaltaa, mikä häiritsee itsenäiseen elämään tottunutta ihmistä suuresti. Olen ikäistäni nuoremman näköinen (raskauden turmelemaa vatsan ihoa lukuunottamatta) ja mieleltäni melkein "teini". Olen tässä pari vuotta kirjoitellut exäni kanssa ja olen hieman ihastunut häneen uudelleen; exäni tosin asuu ulkomailla ja on itsekin naimisissa. Itse olen jumissa kohtuullisen hyväpalkkaisessa ja asiallisessa, mutta jotenkin "sieluttomassa" tusinatyössä. Olen opiskellut kaikenlaista valtavat määrät aiemmin, mutta oma ala on vielä hakusessa. Mitä mun pitäisi tehdä? Olen ihan hukassa. Tarvitsisin ihan käytännön vinkkejä. Haluaisin, että elämä tuntuisi mielekkäältä ja haluaisin tehdä huomattavasti haastavampaa työtä sekä viettää sosiaalisempaa elämää sekä matkustella.
T. Köyttä ja tukevaa oksaako etsimään?
Kommentit (14)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten umpikujan varrella asuminen liittyy tähän?
Kuulostaa tyypilliseltä neljänkympin kriisiltä, johon auttaa ihan vaan läpi kriiseily. Itsellänikin oli muutama vuosi sitten tuollaista, että tuntui että mikään ei ole hyvin ja tarvittaisiin valtavia muutoksia: mies vaihtoon, ammatti vaihtoon, asuinmaa vaihtoon.
No, onneksi ei tullut saatua aikaiseksi tehdä mitään radikaalia, ja nyt taas sama elämä tuntuukin ihan hyvältä. Olisi se ollut kurjaa jos olisin heittänyt kaiken menemään oman sisäisen kriisin takia.
Tuo kuvitelma, että sen exäsi kanssa elämä olisi niin auvoisaa, on huvittava. Tosin, vaikuttaa että se on yleinen yli 30v naisten keskuudessa.
m36yh
Jos avioliittosi on huono, eroa. Jos haluat matkustella, matkustele. Jos haluat uusia haasteita työelämään, ala katsomaan uusia paikkoja nykyisen työn ohella. Tee asioita joista pidät, kyllä ne ajatuksetkin siitä kirkastuvat. Sen sijaan itsekseen asiat harvoin muuttuvat, sitä on turha odotella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi teit lapsia itsekkään ilkimysmiehen kanssa, onko hän aina ollut sellainen vai onko teillä vain huono kausi parisuhteessa? Pystyttekö keskustelemaan rakentavasti?
Vierailija kirjoitti:
Miksi teit lapsia itsekkään ilkimysmiehen kanssa, onko hän aina ollut sellainen vai onko teillä vain huono kausi parisuhteessa? Pystyttekö keskustelemaan rakentavasti?
Hän vaikutti aluksi todella mukavalta ja avoimelta kaikin puolin. Keskustelu on nykyään vaikeaa ja mies vetoaa kiireeseen ym. Mies on nykyisin tyyppiä "ei puhu eikä pussaa" sekä haikailee jatkuvasti nuorempien naisten perään sekä keksii minusta vain valitettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi teit lapsia itsekkään ilkimysmiehen kanssa, onko hän aina ollut sellainen vai onko teillä vain huono kausi parisuhteessa? Pystyttekö keskustelemaan rakentavasti?
Hän vaikutti aluksi todella mukavalta ja avoimelta kaikin puolin. Keskustelu on nykyään vaikeaa ja mies vetoaa kiireeseen ym. Mies on nykyisin tyyppiä "ei puhu eikä pussaa" sekä haikailee jatkuvasti nuorempien naisten perään sekä keksii minusta vain valitettavaa.
Kuulostaa että silläkin on keski-iän kriisi päällä...
Mutta jos tosiaan tuo avioliitto pahasti hiertää hyvinvointiasi, niin lähde. Äläkä toistaiseksi mieti noita muita juttuja kuten eksääsi, työtäsi jne, vaan hoida yksi asia kerrallaan.
Oisko jotain äkkitempaisukeinoa, jolla nykyelämän kurssin saisi muutettua ihan toiseksi, mutta positiivisella tavalla? Esim.
-huomattava laihdutus&raivokas kuntoilu (nyt olen 173cm/60kg, mutta timmimpi ja terveemmän näköinen voisin olla)
-plastiikkakirurginen operaatio -> nuoremman ja paremman näköiseksi
-innokas säästäminen (kaikki perheen omaisuus on miehen omaa; haluaisin itsekin jotain omaa, kun siis kuitenkaan niistä perheen "yhteisistä" en saa päättää mitään juuri siksi, kun ne ovat miehen omia
-ajokortin hankinta -> toisi lisää vapautta ja itsenäisyyttä; nyt olen aina asunut Suomessa tai ulkomailla isoimmissa kaupungeissa, niin en ole koskaan korttia tarvinnut
-uuden alan opiskelun aloittaminen
-uuden työn hakeminen ihan tosissaan (en ole hakenut mitään uutta työtä noin viiteen vuoteen, vaikka olen ollut hieman kyllästynyt jo useamman vuoden ajan
-ero miehestä
Mitkä noista ajatuksista olisivat parhaita ja mitä muuta voisin keksiä vielä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oisko jotain äkkitempaisukeinoa, jolla nykyelämän kurssin saisi muutettua ihan toiseksi, mutta positiivisella tavalla? Esim.
-huomattava laihdutus&raivokas kuntoilu (nyt olen 173cm/60kg, mutta timmimpi ja terveemmän näköinen voisin olla)
-plastiikkakirurginen operaatio -> nuoremman ja paremman näköiseksi
-innokas säästäminen (kaikki perheen omaisuus on miehen omaa; haluaisin itsekin jotain omaa, kun siis kuitenkaan niistä perheen "yhteisistä" en saa päättää mitään juuri siksi, kun ne ovat miehen omia
-ajokortin hankinta -> toisi lisää vapautta ja itsenäisyyttä; nyt olen aina asunut Suomessa tai ulkomailla isoimmissa kaupungeissa, niin en ole koskaan korttia tarvinnut
-uuden alan opiskelun aloittaminen
-uuden työn hakeminen ihan tosissaan (en ole hakenut mitään uutta työtä noin viiteen vuoteen, vaikka olen ollut hieman kyllästynyt jo useamman vuoden ajan
-ero miehestäMitkä noista ajatuksista olisivat parhaita ja mitä muuta voisin keksiä vielä?
Hmm, mitä olen ihmisten keski-iän kriiseilyjä katsellut, niin radikaalit tempaisut lähes aina osoittautuvat virheiksi joita myöhemmin kadutaan. Toki jos joku asia, esim. parisuhde,o n oikea vakava epäkohta, niin siitä on varmasti hyvä lähteä. Mutta muuten kannattaa suhtautua erittäin epäilevästi kaikkiin oman mielensä marinoihin esim. omasta ulkonäöstä tai työstä, sillä voi olla että ne on vain sisäisen kriisin sivutuotetta, ja menevät ohi vuodessa-muutamassa.
Esim. itse koin olevani keski-iän kriisissä hirvittävän ruma ja vanhan näköinen, ja harkitsin ties mitä plastiikkakirurgiaa, jotka onneksi lääketieteellisten toimenpiteiden ja anestesian pelkoni esti, ja nyt kriisistä yli mentyäni olen erittäin tyyytyväinen ulkonäkööni tällaisenani. Samoin työ joka tuntui kammottavalta ahdistavalta vankilalta kriisissä, on nyt oikein mukavaa taas.
Oletko ajatellut, että jos hakeutuisit opiskelemaan? Pieni sivistyminen ja maailmankuvan avartaminen voisi tehdä tuolle fakkiintuneelle ja suppealle maailmankuvallesi ihmeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa 40 kriisiltä, silloin kyseenalaistaa koko aiemman elämänsä ja punnitsee tekemiään valintoja. Odota vuosi ja mieti asioita ja tee vasta sitten päätöksiä. Pura ahdistusta mieleiseen harrastukseen
Vierailija kirjoitti:
Oletko ajatellut, että jos hakeutuisit opiskelemaan? Pieni sivistyminen ja maailmankuvan avartaminen voisi tehdä tuolle fakkiintuneelle ja suppealle maailmankuvallesi ihmeitä.
Olen opiskellut nuorempana useammassakin yliopistossa, mutta tunne-elämäni osalta koen olevani lähes teinin asteella. Olen kaavaillut opiskelemaan hakeutumista uudelleen. Millä tavalla maailmankuvani vaikuttaa suppealta ja fakkiintuneelta? Siis en millään pahalla kysy, vaan aidosti kiinnostaa. Niin saattaa tosiaan olla, mutta en jotenkin itse osaa nähdä tilannettani tarpeeksi "objektiivisesti".
Aloita määrittelemällä mitä haluat. Älä mieti, mitä et halua, vaan millaista elämää haluat. Löydä fiilis, kun ajattelet mitä haluat. Ja fiilistele kolme kertaa pöivässä, monta minuuttia kerrallaan.
Tämä siis aktivoi alitajuntaa, ja pikkuhiljaa löydät vastaukset kuin itsestään. Kukaan toinenhan ei voi sinua neuvoa.