•••••••• Lukuvuosi päättyy = OPETTAJIEN LAHJAT (tietysti) ••••••••
On taas aika muistuttaa ihmisiä, että on kaunis tapa muistaa lasten opettajia menneestä lukuvuodesta. Sanoisinpa, että jättämällä lahjan antamatta annat erittäin kielteisen - jopa loukkaavan - viestin opettajalle. Nykyopettajat ovat tottuneet vastaanottamaan lahjoja, koska nykyvanhemmat ovat näin halunneet jo vuosien ajan.
Opettajan lahjaan kannattaa panostaa, koska saamme muutenkin ihan tarpeeksi Arabian & Iittalan krääsää. Tämän kevään halutuimpien listalla ovat lahjakortit, esim. hoitoihin ja kylpylöihin. Kannattaa vielä miettiä aikooko ihan tosissaan antaa sen edullisimman, kun on kuitenkin mahdollisuus muistaa opettajaa enemmänkin.
Miettikääs ihan oikeasti sellaista tilannetta, että kaksi oppilasta on samassa tilanteessa, mutta tilastokäyrän takia toiselle on annettava se parempi arvosana todistukseen: paremman arvosanan saa näistä todennäköisemmin se, josta opettajalla on myönteisempi kuva. Kannattaako oikeasti jättää lahja antamatta tai pihistellä siinä, jos sen seurauksena lapsenne arvosana jää puuttumaan juuri ratkaisevasti päästäkseen hyvään jatko-opiskelupaikkaan?
Nimim. opettajanhuone
Kommentit (103)
Aloitus toki on provo, mutta kyllähän tämä opettajien lahjomiskulttuuri on Suomeen tullut. Mielestäni opettajille ei pitäisi hankkia lahjoja, koska vähävaraiset perheet eivät välttämättä pysty niihin osallistumaan. Opettajat saavat sitä paitsi parempaa palkkaa, kuin monien muiden kuormittavien alojen työntekijät.
Paras lahja opettajalle on kun kaunis ja norja uusi ylioppilas tarjoaa sitä kauneinta tarjottavaansa yo-juhlien jatkoilla. Tätä olen saanut usein, aion saada tänäkin vuotena. Tulee kesäfiilis heti!
Mobile Payllakin hoituu.