Lihava, miksi olet lihava?

Koska mässään. Koska en liiku. Koska inhoan liikkumista ja lohtusyön. Koska kotona opetettiin jo pienenä, että olen saatanan läski. Ihan sama painoin sitten sen 45 vai 100 kiloa, olen aina ollut äidistä läski.

Vierailija kirjoitti:

Olen toipuva alkoholisti ja sipsit on hyviä.

Huh mikä luuseri

Hei 15, todella tyhjentää vastaus! Tsemppiä laihdutukseesi.

Olen lihava, koska ahmin ruokaa. Tai en oikeastaan ruokaa vaan makeita herkkuja.

Herkuttelu on ihanaa. Varsinainen läskin kertymiseni kuitenkin alkoi, kun suoritin yliopistossa kovalla tahdilla paljon opintopisteitä yhden vuoden aikana. Stressi aiheutti minulle uniongelmia. Kun piti lukea tenttiin ja olo oli niin nuutunut, ettei mikään tuntunut jäävän päähän, kahvi ja ruoka = verensokeripiikki piristi ja terävöitti aivot. Pelkkää kahvia kittaamalla tuli hirveä närästys ja huono olo. Väsymys muutenkin lisäsi ruokahalua. Tenttipäivänä piti syödä paljon, että jaksoi vähillä unilla aamupäivän kerrata ja iltapäivällä puurtaa kynä kädessä.

Stressi on nyttemmin helpottanut, mutta uniongelmat jäivät. Nykyään ne + tottumus suuriin ruokamääriin saavat syömään välillä turhan paljon. Arkiliikunta on aika vähäistä. Lenkillä käyn melkein joka päivä ja olen aina käynyt, mutta kun kaiken päivää tulee istuttua kirjojen parissa, on kokonaiskulutus aika pieni verrattuna kevyestikin rasittavaa työtä tekevään. Istuminen lihottaa yllättävän paljon. Välillä sitä tulee luettua kuntopyörää polkiessa, mutta usein lukuasento on sen verran huono ja keskittyminen vaikeaa, että opiskelu on siten vähän tehotonta.

Hei 15, todella tyhjentää vastaus! Tsemppiä laihdutukseesi.

- Hyötyliikunta väheni ajokortin ja auton hankkimisen myötä.

- Masennuslääkkeiden sivuvaikutuksena oli suunnaton syömishimo, jota en osannut tai jaksanut hillitä.

Olen lihava, koska syön yhtä lääkettä, joka tarvitsee hurjat kalorit imeytyäkseen ja toista lääkettä joka saa syömään ne kalorit.

Olen pitkään syönyt hiukan enemmän kuin kulutan. Välillä on ollut kantapää tai polvi kipeä, jolloin liikkuminen on liian vaikeana ja kipeänä jäänyt tekemättä. Välillä on ollut isoa murhetta ja stressiä, joita suklaa lieventää. Ja suklaan lisäksi toinen heikkouteni on juusto.

Olen lihava, koska ruoka ja nami auttaa taistelemaan masennusta vastaan, inhoan liikuntaa, nuorena minua rangaistiin liikunnalla ja olin urheilullinen, siitä jäi kuitenkin inho sitä kohtaan. tykkään kyllä kävellä pitkiäkin lenkkejä. olen tällainen b-luokan lihava ihminen, kyllä yritän laihduttaa, vähentämällä ruokailua ja lisäämällä liikuntaa, nyt kun on uudet lääkkeetkin ja toivon että saan itseni aktivoitumaan, niin seli seli, haukkukaa vaan, ihan sama, olette jo lytänneet mut niin, ettei enään vaikuta, olen paska

sama kuin aplla.. lihavat tartutti mut :(

Olen lihava, koska lihoin muutama vuosi sitten tietyistä syistä yhtäkkiä n. 30 kiloa ja en ole vielä pystynyt niitä karistamaan, haluaisin kyllä mutta en vaan jaksa. Monesti olen aloittanut mutta motivaatio lopahtaa ja siihen se jää. Tiedän, että jos vain pääsisin kunnolla alkuun niin saisin varmasti laihdutettua melko vaivattomasti, koska tykkään liikunnasta ja minulla on ihan hyvä kunto, mutta se aloittaminen on vaan niin vaikeaa!

Vierailija kirjoitti:

En oikein tiedä, millaista vastausta tällaiset kysymykset odottavat. Koska syön liikaa? Koska minulla ei ole "itsekuria"? Koska olen huono? 

Jos kertoisin laajasti sen syyn kaikessa kokonaisuudessaan, kuitattaisiinko kaikki vain tekosyinä? 

Minun lihavuuteni on kimppu perintötekijöitä, perheeni ruokailutottumuksia, luontaista mieltymystä makeaan, laihdutusten horjuttamaa ruokasuhdetta, koulukiusaamista, mielenterveysongelmia, masennuslääkitystä, e-pillereitä, seurustelun aloitusta, sosiaalisen elämän piristymistä, juhlien lisääntymistä, itseinhoa, herkuttelun lisääntymistä, liikunnan vähentymistä... Yksikään noista syistä ei selitä ainoana tekijänä lihavuuttani, mutta nuo kaikki yhdessä ovat edesauttaneet lihomista. Nykyään laihdutan, ja sekin on paljon monimutkaisempi prosessi kuin vain syödä vähemmän kuin kuluttaa.

Tämä. Masennus toi monta kymmentä kiloa ja juuri kun pääsin laihdutuksen makuun, tulin raskaaksi, sen jälkeen rankka vauvavuosi ja tulos on 100 kiloinen surullinen tapaus.

Suhteeni ruokaan on aina ollut ihan häiriintynyt. Aikuisiällä olen painanut kaikkea 42-100kg (raskaana)  väliltä. Lasten syntymien jälkeen paino vakiintui n. 87 kiloon, mistä olen nyt saanut kymmenen kiloa kovalla työllä pois, mutta normaalipainoon on yhä kymmenen kilon matka. En usko, että tulen ikinä olemaan sinut syömisen, liikkumisen ja kehoni kanssa, mutta mieluummin olisin taas epäterveellisen laiha, sitä ei tarvinnut niin hävetä

Koska tykkään yksinkertaisista, helppoa nautintoa tuottavista asioista kuten ruoka, alkoholi, romanttiset elokuvat, seksi ja shoppailu. 

Miehenikin on lihava. Mieheni tykkää metallimusiikista ja penkkiurheilusta, Top Gearista, rasvaisesta ruuasta, pornosta, viinasta ja nyrkkeilystä.

Lapsemmekin ovat lihavia. Lapsemme tykkäävät videopeleistä, pikaruuasta, löhöilystä ja vittuilusta.

Olen lihava koska olen laiska. Olen lihava koska en arvosta itseäni. Syön lohduttaakseni alemmuudentunnettani. Makaan sohvalla ja tungen kaloreita suuhuni. Olen lihava koska en tiedä mitä tekisin elämälläni. Jokaisen pitää syödä. Olen pitänyt siitä kiinni. Olen lihava, koska olen niin väsynyt etten jaksa muuta kuin maata sohvalla. Ei ole muuta huvia kuin syöminen. Olen roskväkeä ja syön epäterveellisesti. Ylpeys saa minut kehuskelemaan rahvaanomaisuudellani. Lihon koska olen tyhmä ja saamaton. Ne estävät minua muuttumasta. Yritän tehdä lapsistani samanlaisia.

Olen laiska liikkumaan.  Syön ihan tavallista kotiruokaa (liikaa), mutta en niin kauheasti mitään rasvaisia erikoisherkkuja.  Olen painanut 16 vuotiaana 53kg ja sen jälkeen olen lihonut 1-1,5kg /vuosi.  Tahti on ollut maltillinen, mutta nyt ei 43 vuotiaana ja 90 kiloisena paljon naurata. 

Teen yötyötä ja siihen liittyvät elämäntavat kerryttävät kiloja keskivartaloon.

En ole mikään ulkonäköön panostaja muutenkaan, niin vähäiset ylikilot eivät koskaan ole haitanneet mua.  Vasta viime vuosina kun paino nousi yli 80 kg:n olen hävennyt vartaloani ja läskiys vaivaa mua joka päivä, inhoan itseäni läskinä.

Syön liikaa. Mässäilen. Olen tunnesyöppö.

Olen lihava, koska syön liian suuria määriä tavallista ruokaa. Kerran viikossa roskaruokaa, muuten hyvinkin terveellisesti. Mutta liikaa. Makea ei ole ongelma, ja liikun paljon. Silti olen aika lihava, tai ainakin ylipainoinen.

Luulisi, että tämäkin aihe on käsitelty kattavasti aikaisemmissa noin kymmenessä ketjussa, jotka tästä aiheesta löytyy vähän etsimällä. Onko läskifoobikolla jo pitkälle edennyt dementia, kun jatkuvasti pitää tätä ihmetellä?