Syrjähyppy ja tunnon tuskat, kertoako?
Tästä on kohta pari kuukautta aikaa, kun petin miestäni. Oli yksittäinen kerta eikä se todellakaan tule koskaan toistumaan. Olin jo aikeissa kertoa miehelle heti pettämiseni jälkeen, mutta en sitten pystynytkään. On muutenkin vaikea elämäntilanne tällä hetkellä.
Nyt alkaa olla todella kamalat tunnon tuskat ja olen vakavasti harkinnut miehelle kertomista, koska miehellä on oikeus tietää. Toisaalta onko mulla oikeutta kaataa tätä p*skaa miehen niskaan, kun muutenkin on raskasta. Olen miettinyt haluaisinko itse tietää, jos mies olisi pettänyt. Välillä tuntuu, että haluaisin ja välillä, että en, en ainakaan, jos se todella olisi vain yksittäinen kerta eikä tulisi toistumaan.
Kommentit (20)
Tottakai kerrot ja todennäköisesti miehesi jättää sut ja se on sulle ihan oikein
Rehellisyys kannattaa. Omatunto soimaa sinua jo nyt ja niin tekee jatkossakin.
Et kerro. Pettäjällä on paha mieli ja tunnontuskat syystä. Kertomalla asiasta pahan mielen saa pois, mutta se siirtyy petetylle.
Lopputulos on, että pettäjällä on hyvä mieli ja petetyllä paha. Ei mene oikein silloin.
Kärsi tekemisistäsi.
Mitä tapahtuisi jos mies jättäisi tuon takia?
Elä kerro. Jos oli vaan yks kerta eikö mikään suhde. Ja jos haluat jatkaa nykyisen miehai kanssa.
No tulisi ero tietysti ero ja pohdinta mm. miten hoitaa tapaamiset, kun nuorin lapsi alle vuoden ikäinen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuisi jos mies jättäisi tuon takia?
Oli vaan yks kerta. Kyllä mä haluan jatkaa mieheni kanssa, mutta nyt oon pähkäillyt teenkö väärin, jos en kerro miehelle pettämisestä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Elä kerro. Jos oli vaan yks kerta eikö mikään suhde. Ja jos haluat jatkaa nykyisen miehai kanssa.
No et kerro, siirrät vaan pahan olon miehelle!
Niin kuin näet jo yo vastauksista, ei tähän ole yhtä oikeaa vastausta. Pettämiseen on yleensä syitä, jotka olisi hyvä selvittää. Itse olen rehellisyyden kannalla. Jos todella haluat suhteenne toimivan jatkossa, asiat on avattava kunnolla.
No et kerro, mieti vähän lapsiakin... Tulisi ero ja saisivat kyllä joskus tietää syyn..parempi niiden kehitykselle, ettet kerro
Vierailija kirjoitti:
Rehellisyys kannattaa. Omatunto soimaa sinua jo nyt ja niin tekee jatkossakin.
Näin. Toinen voi ratkaista sen kykeneekö antamaan anteeksi ja jatkamaan kanssasi, mutta sinun pitää pystyä elämään myös itsesi kanssa. Joten jos tuntemuksesi ovat tuota, kerro.
Vierailija kirjoitti:
No et kerro, mieti vähän lapsiakin... Tulisi ero ja saisivat kyllä joskus tietää syyn..parempi niiden kehitykselle, ettet kerro
Ootko kuullut sanonnan: "It's better to come from a broken home than to live in one." Ei tee lapsille hyvää kasvaa kodissa, jossa vanhempien suhde ei ole kunnossa. Pienikin lapsi aistii hyvin tunnelmia kotona. Tunnontuskissa kiemurteleva ja ahdistunut äiti ei välttämättä ole parhaalla tavalla lapsilleen läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Kerrot. Miehellä on oikeus tietää, ja päättää itse pystyykö jatkamaan kanssasi suhteessa tapahtuneesta huolimatta.
Tämä. Mun mielestä jokaisella naisella ja miehellä, joka uskoo elävänsä uskollisessa suhteessa, on oikeus tietää, jos suhde ei uskollinen ole ja sitä kautta oikeus tehdä ITSE se päätös pystyykö jatkamaan suhteessa, jossa on petetty. Tätä valintaa ei nainen voi tehdä miehen puolesta, eikä mies naisen puolesta. Jokaisella on oikeus itse tehdä se valinta.
Palstalaiset ovat aina sitä mieltä että pettää saa kunhan ei kerro. Pettäjää ei saa koskaan käräyttää ja petettyjen tulee vaan elää valheessa.
Tee just silleen mikä itsestäsi oikealta tuntuu.
Blaablaablablablaablaa, et meinaa miehelles kertoa mutta juoruat täällä näille feministi wannabe älyköille. Tyhmä mikä tyhmä
Käytöksen kultaisen kirjan mukaan nämä asiat kerrotaan kuolinvuoteella ja silloinkin vain papille, joka antaa ne anteeksi. Jos olet katolilainen, niin ne kerrotaan sunnuntain rippituolissa.
Kerrot. Miehellä on oikeus tietää, ja päättää itse pystyykö jatkamaan kanssasi suhteessa tapahtuneesta huolimatta.