Miten seurustella vanhemman kanssa ryhtymättä äiti- tai isäpuoleksi?

Onko pakko muuttaa yhteen? Mä pitäisin ehdottomasti oman asuntoni. Silloin ei tarvitse olla läsnä niiden lasten arjessa. Muuten siitä pakostakin syntyy jonkunlainen uusperhe.

Olen siis lapseton enkä suunnittele hankkivani omia lapsia. ap

Tuo yhdessä asuminen on vähän haastavampi, seurustelu vielä helppo. Mutta se ajatus, kun pitää mielessä, että lapsella on jo vanhemmat, eikä kasvatuksellisesti sekaannu kovinkaan paljon.

No eikös isäpuolesta/äitipuolesta ole aikalailla määritelmällisesti kyse silloin jos asutaan yhdessä? Eli jos asutaan yhdessä, ei mitenkään.

Ryhdy salarakkaaksi.

En osaa kuvitella, että yhdessä asuminen toimisi ilman että puoliso joutuu isä- tai äitipuoleksi. Tai no, ehkä niin että esim. isä asuu isomassa talossa ja tämän puoliso sitten alivuokraa talosta yhden huoneen (joskus näkee noita asuinhuoneeksi muunnettuja autotalleja tms. omilla vessoilla ja kylppäreillä). Näin ei tarvitse osallistua perheen päivittäiseen arkeen, mutta asutaan kuitenkin samassa talossa.

Seurustellessa onnistuu, yhdessä asuessa ei. Se oma lapsi on kuitenkin tärkein, ja voi tulla ryppyjä rakkauteen jos se lapsellinen osapuoli haistaa että kumppanille se lapsi on taakka, ärsyke tai riippakivi. Ainakin minua ottaisi panuun jos kumppanista näkyisi että mun lapseni olis vaan se pakollinen paha. Lapsikin aistii sen ja se varmasti vaikuttaa rajusti hänen kasvuunsa ja koko perhedynamiikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Seurustellessa onnistuu, yhdessä asuessa ei. Se oma lapsi on kuitenkin tärkein, ja voi tulla ryppyjä rakkauteen jos se lapsellinen osapuoli haistaa että kumppanille se lapsi on taakka, ärsyke tai riippakivi. Ainakin minua ottaisi panuun jos kumppanista näkyisi että mun lapseni olis vaan se pakollinen paha. Lapsikin aistii sen ja se varmasti vaikuttaa rajusti hänen kasvuunsa ja koko perhedynamiikkaan.

Missä sanottiin, että lapset olisivat pakollinen paha tai riippakivi? Kyllä lapsiin voi olla ihan asiallset ja ystävälliset välit ilman että ryhtyy heille miksikään äitihahmoksi. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seurustellessa onnistuu, yhdessä asuessa ei. Se oma lapsi on kuitenkin tärkein, ja voi tulla ryppyjä rakkauteen jos se lapsellinen osapuoli haistaa että kumppanille se lapsi on taakka, ärsyke tai riippakivi. Ainakin minua ottaisi panuun jos kumppanista näkyisi että mun lapseni olis vaan se pakollinen paha. Lapsikin aistii sen ja se varmasti vaikuttaa rajusti hänen kasvuunsa ja koko perhedynamiikkaan.

Missä sanottiin, että lapset olisivat pakollinen paha tai riippakivi? Kyllä lapsiin voi olla ihan asiallset ja ystävälliset välit ilman että ryhtyy heille miksikään äitihahmoksi. ap

Mammojen mukaan se on niin että joko nostat sen muksun jalustalle ja ripottelet tuhkaa päällesi siitä häpeästä että et saa olla Hänelle biologisesti sukua tai sitten vihaat ja kaltoinkohtelet. Välimuotoja ei ole.

Kannattaa painottaa itselleen, että kun seurustelee lisääntyjän kanssa, on turha odottaa saavansa sitä lapsettoman elämän koko pakettia. Ei voi mennä ja tulla vapaasti, lapsiin menee rahaa (kumppanin ja todennäköisesti myös omaa), lapset täytyy ottaa huomioon isoissa päätöksissä, lapset menevät kumppanin lämässä sinun edellesi, samassa taloudessa asuu muita ihmisiä, kumppanin eksä on ehkä kuvioissa... Jos hyväksyy elään olevan rajoittunutta, voi pärjätä hyvin. Jos ei hyväksy, tulee takuulla onnettomaksi.

Totta kai voi asua yhdessä.

Tee miehelle selväksi, mitä teet ja mitä et tee. Minä olen sanonut, että teen ruokaa, mutta en viihdytä tai hoida. Istun ruokaapöydässä ja siivoan keittiön, mutta sen jälkeen teen mitä haluan.

Sovi omia menoja, kun miehellä on lapset. Näin mies oppii, ettei voi hyväksikäyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seurustellessa onnistuu, yhdessä asuessa ei. Se oma lapsi on kuitenkin tärkein, ja voi tulla ryppyjä rakkauteen jos se lapsellinen osapuoli haistaa että kumppanille se lapsi on taakka, ärsyke tai riippakivi. Ainakin minua ottaisi panuun jos kumppanista näkyisi että mun lapseni olis vaan se pakollinen paha. Lapsikin aistii sen ja se varmasti vaikuttaa rajusti hänen kasvuunsa ja koko perhedynamiikkaan.

Missä sanottiin, että lapset olisivat pakollinen paha tai riippakivi? Kyllä lapsiin voi olla ihan asiallset ja ystävälliset välit ilman että ryhtyy heille miksikään äitihahmoksi. ap

Jos asuu saman katon alla lasten kanssa, joutuu olemaan heille kasvattava aikuinen. Toinen vaihtoehto on olla kummallinen syrjäänvetäytyvä mykkä hahmo joka ei ota mihinkään kantaa. Onhan niitä noitakin tietenkin.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa painottaa itselleen, että kun seurustelee lisääntyjän kanssa, on turha odottaa saavansa sitä lapsettoman elämän koko pakettia. Ei voi mennä ja tulla vapaasti, lapsiin menee rahaa (kumppanin ja todennäköisesti myös omaa), lapset täytyy ottaa huomioon isoissa päätöksissä, lapset menevät kumppanin lämässä sinun edellesi, samassa taloudessa asuu muita ihmisiä, kumppanin eksä on ehkä kuvioissa... Jos hyväksyy elään olevan rajoittunutta, voi pärjätä hyvin. Jos ei hyväksy, tulee takuulla onnettomaksi.

Tää on kyllä aika totta. Itse lapsellisena (parillakin tapaa, näin jälkiviisaasti ajateltuna...) muutin yhteen lapsettoman miehen kanssa, joka halusi ehdottomasti irtisanoutua kaikesta vastuusta jälkikasvustani. Ajattelin asian mielestäni kypsästi niin, että lapsilla on jo äiti ja isä, riittää, että uuden kumppanini kanssa tulevat toimeen, muuten kaikki vastuu heistä on minulla silloin, kun eivät ole isällään. Kumppanini rahaa ja aikaa ei tosiaan lapsiin tuhlattu (ENKÄ sitä koskaan edellyttänyt), hän sai mennä omia menojaan yms. Kun lopulta yhteisistä pelisäännöistä ei hänen puoleltaan pidetty kiinni (lasten kotona ollessa ei humalluta, lapsille puhutaan kuin ihmisille yms. normaalia), alkoi epäilyttää koko diili. Niin suurta hinkua minulla ei lopulta ollut jakaa arkea toisen aikuisen kanssa, että näistä olisin tinkinyt. Alunperin olin ajatellut, että jos muutan jonkun miehen kanssa yhteen, niin muodostamme oman näköisemme uusperheen, jaetaan arki ja vähän vastuutakin (huoh, en sitten taaskaan tarkoita, että miehestä olisi tullut joku lastenhoitoautomaatti tai rahoittaja), mutta nyt mulla oli kaikki se vastuu mikä yksin asuessakin ja siihen päälle mies, joka meni omia menojaan lähes ilmoittamatta, käyttäytyi kotona kuin kolmas lapsi; lievästi alkoholisoitunut lapsi... =D Emme lopulta jakaneet lainkaan vastuuta emmekä enää sitä arkeakaan muuta kuin lapsivapaina aikoina. So not worth it.

Erosin ja nyt asumme vain lasten kanssa (mies on muuttanut uuden yh:n luo, en tiedä kuinka heillä menee ja millä säännöillä pelataan...), seurustelen itse, mutta en tosiaan aio enää muuttaa kenenkään kanssa yhteen. En halua ladata liikaa odotuksia kumppanille enkä pettyä, enkä toisaalta halua jakaa taloutta ja kotia, enkä halua lapsille taas uutta isäpuolta. Lapset onneksi sen verran isoja, että voidaan tavata miehen kanssa lenkillä, kahvilla yms., välillä istutaan iltaa meillä kun lapsetkin ovat kotona, ja lapsivapaat vietetään sitten kaksin. Tämä toimii parhaiten meille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seurustellessa onnistuu, yhdessä asuessa ei. Se oma lapsi on kuitenkin tärkein, ja voi tulla ryppyjä rakkauteen jos se lapsellinen osapuoli haistaa että kumppanille se lapsi on taakka, ärsyke tai riippakivi. Ainakin minua ottaisi panuun jos kumppanista näkyisi että mun lapseni olis vaan se pakollinen paha. Lapsikin aistii sen ja se varmasti vaikuttaa rajusti hänen kasvuunsa ja koko perhedynamiikkaan.

Missä sanottiin, että lapset olisivat pakollinen paha tai riippakivi? Kyllä lapsiin voi olla ihan asiallset ja ystävälliset välit ilman että ryhtyy heille miksikään äitihahmoksi. ap

Jos asuu saman katon alla lasten kanssa, joutuu olemaan heille kasvattava aikuinen. Toinen vaihtoehto on olla kummallinen syrjäänvetäytyvä mykkä hahmo joka ei ota mihinkään kantaa. Onhan niitä noitakin tietenkin.

Merkittävä osa suomalaisisistä on tuollaisia, haha!

Vierailija kirjoitti:

Kaipaisin vinkkejä siitä, miten järjestää seurustelu ja yhdessä asuminen niin, että voi säilyttää roolin lasten vanhemman kumpanina eikä sortua mihinkään isä- tai äitipuolikuvioon. Tiedän, että monet tässä onnistuvat. Minkälaiset säännöt ja käytännöt teillä on?

Kaikki riippuu täysin siitä, kuinka usein lapset ovat siellä sinun seurustelukumppanisi luona ja kuinka pitkiä aikoja.

Vierailija kirjoitti:

Totta kai voi asua yhdessä.

Tee miehelle selväksi, mitä teet ja mitä et tee. Minä olen sanonut, että teen ruokaa, mutta en viihdytä tai hoida. Istun ruokaapöydässä ja siivoan keittiön, mutta sen jälkeen teen mitä haluan.

Sovi omia menoja, kun miehellä on lapset. Näin mies oppii, ettei voi hyväksikäyttää.

Kiitos. Omista rajoista kiinni pitäminen on tosiaan varmasti tärkeää. ap

MIkä tilanne teillä AP on? Minkäikäinen lapsi kumppanillasi on, kuinka usein tapaavat? Onko erosta jo kauan?

Minä olen itse vapaaehtoisesti lapseton ja asun tällä hetkellä vain mieheni kanssa, koska miehen lapset ovat jo aikuisia ja muuttaneet omilleen. Mieheni lasten äiti on hengissä ja mukana lasten elämässä ja asuu samalla paikkakunnalla, joten mitään äitipuolitarvetta ei koskaan ollut edes silloin kun lapset asuivat meillä (saivat itse päättää kumman vanhemman luona halusivat asua). Minä olen aina ollut lapsille isän vaimo, perheen toinen aikuinen ja lasten aikuinen ystävä. En koskaan ole pitänyt itseäni äitipuolena, eikä sitä ole tehneet sen koommin lapset kuin mies tai miehen exäkään. No problem whatsoever. Asiaa toki auttaa sekin, että minulla ja vanhimmalla lapsella on vain 16 vuotta eikäeroa eli ei minusta olisi ollut kuin "teiniäidiksi".

En näe mahdolliseksi sellaista, että asutaan yhdessä, mutta ei oteta mitään roolia lasten suhteen. Pakko siinä on esim. tehdä ruokaa, siistiä niiden jälkiä, keskustella niiden kanssa vaikeillakin hetkillä, lohduttaa, kasvattaa. Ei mitenkään voi olla kotona ja sysätä kaikkea lapsiin liittyvää vain toisen puolison harteille. Mitä teet, kun lapsi tulee itkien koulusta ja isä ei olekaan kotona? Hymähdät vain että odota kunnes isä tulee? Tai jos lapsi kaataa maitolasin matolle, annat sotkun olla siinä kunnes isä siivoaa illalla? Ei se onnistu. Ja joudut joka tapauksessa tekemään kompromissejä omasta ajastasi ja menoistasi lasten takia.

Itse en olisi valmis vieraiden lasten kanssa asumaan, en edes satunnaisesti. 

Ihania kommentteja :) muitakin erillään asumisen kannattajia.. minulla ja lapsillani on oma koti ja niin myös miesystävälläni. Hän olisi aluksi halunnut saman katon alle, mutta en halunnut uusperhehärdelliä, kun molemmilla siis lapsia. Ihanaa kun suhteessamme on vain me kaksi, ei molempien hankalia exiä kiusaamassa muka lasten asialla ja lapsikatrasta. Koska talous antaa myöten kahteen kotiin, niin tämä on ehdottomasti mielenterveyden kannalta parempi vaihtoehto.