Lue keskustelun säännöt.
Koliikkivauvojen äidit - minkälaista se arki oli?
03.05.2016 |
Itse kahden lapsen tuoreena äitinä olen alkanut pohtia, josko esikoisellani olikin aikanaan koliikki. En sitä ensimmäisen lapsen kohdalla jotenkin osannut selvittää tai ajatella, nuori ja kokematon kun olin ja ajattelin että vauvat nyt vaan itkee ja valvottaa. Nyt toisen lapsen synnyttyä vuosien jälkeen olen alkanut verrata tätä vauva-aikaa omiin sumuisiin muistoihini. Toinen vauva kun onkin varsin erilainen ja tyytyväinen tapaus. Nyt kaipaisinkin kokemuksia, millaista sinun arkesi/ päiväsi/ yösi olivat kiluikkivauvan kanssa? Milloin se puhkesi ja milloin loppui?
Kommentit (8)
Hirveää se oli. Esikoinen huusi aamusta iltaan. Söi hyvin, nukkui muutaman tunnin pätkissä, kehittyi normaalisti, mutta se itku oli välillä todella järkyttävää. Tutkittiin kaikki mahollinen, ei mitään vikaa missään, terve kuin pukki. Toinen lapsi kun syntyi niin oltiin miehen kans ihan ihmeissään että onko tää rikki kun tää ei huuda. :D
Sittemmin esikoisesta tuli todella helppo lapsi. Karjui kaiken kiukun vauvana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hirveää se oli. Esikoinen huusi aamusta iltaan. Söi hyvin, nukkui muutaman tunnin pätkissä, kehittyi normaalisti, mutta se itku oli välillä todella järkyttävää. Tutkittiin kaikki mahollinen, ei mitään vikaa missään, terve kuin pukki. Toinen lapsi kun syntyi niin oltiin miehen kans ihan ihmeissään että onko tää rikki kun tää ei huuda. :D
Sittemmin esikoisesta tuli todella helppo lapsi. Karjui kaiken kiukun vauvana.
Ai niin, alkoi heti synnärillä. Saman huoneen naiset oli todella kypsiä kun mun vauva karjui niin paljon. Väheni ehkä 4 kk iässä mutta itkuinen oli 1-vuotiaaksi asti. Sitten saatiin unikoulun avulla nukkuminen kuntoon. Alussa huuto oli kuitenkin päiväpainotteista. Yöllä nukkui mutta heräsi syömään 2 tunnin välein.
Alkoi itkemään kahden viikon iässä. Hieman jo aamulla/ päivällä mutta enimmäkseen illalla. Nukkui kuitenkin pitkät päiväunet ja yötkin nukkui itkemättä. Korkeintaan kerran heräsi joilloin imetin ja nukahti nopeasti uudelleen. Iltaisin auttoi vain sylissä pitäminen ja keinuttelu/liikkuminen. Kun vauva alkoi lähestymään kolmen kuukauden ikää itkut loppuivat lähes seinään ja alkoi hymyt ja jokeltelut. Tämä lapsi olikin aurinkoinen ja helppo taapero.
Vierailija kirjoitti:
Hirveää se oli. Esikoinen huusi aamusta iltaan. Söi hyvin, nukkui muutaman tunnin pätkissä, kehittyi normaalisti, mutta se itku oli välillä todella järkyttävää. Tutkittiin kaikki mahollinen, ei mitään vikaa missään, terve kuin pukki. Toinen lapsi kun syntyi niin oltiin miehen kans ihan ihmeissään että onko tää rikki kun tää ei huuda. :D
Sittemmin esikoisesta tuli todella helppo lapsi. Karjui kaiken kiukun vauvana.
Tää oli ihan kuin mun itseni kirjoittama. :) Ja kun kolmas syntyi ja huusi yhden illan synnärillä kotiin päästyä, oltiin miehen kanssa aivan varmoja, että se huuto loppuu vasta kuukausien päästä, kuten esikoisella. Toisin onneksi kävi. Nämä tyytyväiset vauvat ovatkin sitten olleet varsin uhmakkaita uhmaikäisiä, kun taas tuo eka huusi kaikki huutonsa ulos ekan puolen vuoden aikana.
Siis itse en tajua miksi en aikanani tutkituttanut esikoista sen kummemmin, neuvolassakkin varmaan vähän vähättelin jaksamistani ja itkuja koska halusin niin kovasti olla hyvä äiti ja toivoin että oma vauvani olisi "perustyytyväinen" jota hänestä ei koskaan tullut. Ensimmäinen lapseni aiheutti suorastaan traumat vauva-ajasta. Toinen lapseni oli yllätysraskaus, olin jo ajatellut etten uskalla lähteä enää vauva-arkeen koska kuvittelin että se ei voi olla muuta kuin yhtä huutoa. Nyt on syyllisyys alkanut kalvaa ja tietoisuus lisääntyä, entä jos esikoiseni kärsikin hirveistä kivuista, refluksista, allergiasta... Enkä minä osannut sitä mitenkään väsymykseltäni ja kokemattomuudeltani selvittää. Voi itku kun harmittaa. Ja tunnen syyllisyyttä siitäkin, että tämän toisen kanssa arki tuntuu ihanalta, mitä se ei esikoisen kanssa ollut. -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3vko iässä alkoi huuto, joka ei rauhoittunut kuin yhdellä tietyllä tavalla olkapäällä hyppyyttämällä. Seuraavaan kuukauteen vauva nukkui yhden 2h pätkän, muuten max tunnin. Heräsi yleensä suoraa huutamaan. Vihreää kakkaa pukkasi vaippaan yötä päivää. En muista tarkkaan kauanko kesti että homma helpotti. Toivoin salaa ajavani autokolarin kauppareissulla että pääsisin sairaalaan lepäämään. Mies opiskeli tuolloin ja heräsi muutaman kerran luentosalissa luennon jo loputtua ja muiden poistuttua :D Seuraava vauva olikin melkoinen ihmetys kun aloitti pienellä yninällä ja tyyntyi saatuaan maitoa, ja kakatkin tuli päivisin, öisin heräili vain syömään. (Tuo koliikkivauvani on kyllä nyt koululaisenakin hyvin dramaattinen luonne, mutta varmasti oli myös vatsa tosi kipeä).
Esikoinen syntyi muutaman viikon etuajassa, huuto alkoi ihan yhtäkkiä eräänä iltana vauvan ollessa 6vko ja sitä kesti kunnes täytti 6kk.
Itki enemmän tai vähemmän vuorokauden ympäriinsä, nukkui 15min-30min pätkissä, oli tyytyväinen vain rinnalla (ei kelpuuttanutkaan tuttia tai pulloa).
Muistan silloin ajatelleeni, että en varmaan enää koskaan voi tehdä jauhemaksapihvejä (joita olin himonnut koko raskausajan ja valmistus pannulla paistamisineen vie aikaa enemmän kun vauva koskaan nukkui!). Laihduin noina kuukausina reilun 10kg (olin normaalipainoinen), koska vauva nukkuessa piti valita käykö suihkussa vai syö...valitsin vissiin suihkun aika usein. Lisäksi tuolloin suosittiin vielä imettävät äidin välttämisruokavaliota, eli söin lähinnä perunaa, riisiä ja join vettä!
Ja joskus olin niin poikki, että jätin vauvan sänkyynsä huutamaan ja laitoin oven kiinni, teki mieli ravistella tai heittää ikkunasta pihalle, hui...
Huh! Kauhulla muistelen vaikka aikaa on jo liki 20v!!
kiluikkivauvan = koliikkivauvan :) T.ap, yhdellä kädellä puhelinta käyttävä