Mitä ajattelet ihmisestä joka selittelee ylipainoaan korkealla tai "korkealla" iällä?
Minusta hän antaa itsestään tyhmän kuvan. Ylipaino ei haittaa mitään mutta se jos sitä yritetään selitellä haittaa. Varsinkin jos selittelijä ei ole edes kovin iäkäs vaan joku 30-40 -vuotias.
Kommentit (20)
En mitään. Itse olen aina ollut hoikka, nyt 52v eikä lihominen edelleenkään uhkaa.
Nuo ovat yleensä max 25-vuotiaita joiden mielestä heidän korkea ikä on ylipainon syy.
No sikäli voi vaikuttaa että ihmisen aineenvaihduntaan / hormonitoimintaan tulee iän myötä muutoksia jonka vuoksi kilot kertyy herkemmin. Aiemmin ehkä pystyi syömään mitä tahansa miten paljon vaan lihomatta mutta siinä 30:n ikävuoden tienoilla ne kilot alkaa kertyä ja niistä eroon pääseminen on vaikeampaa ellei muuta ruokailutottumuksiaan. Se on taas tekosyy että iän vuoksi on lihava ja jumittuu siihen, jokainen voi päästä liikakiloistaan eroon jos vain haluaa ja viitsii asialle jotain tehdä oli minkä ikäinen tahansa.
Kyllähän sillä on merkitystä. Itse olin kahden lapsen äiti ja lähes 30v, kun painoindeksi oli jotain 18,5. Nyt olen yli 40, ja syön ja liikun paljon kurinalaisemmin, ja en saa painoindeksiäni pysymään alle 25:n.
Tavallaan se on totta. Minä en ole ylipainoinen, mutta pysyäkseni normaalipainossa teen nykään paljon enemmän töitä kuin nuorena. Liikun enemmän, tarkkailen enemmän syömisiäni ja seuraan sitä painoakin. Helpommin se paino meinaa lähteä nousuun. Teen tosin nyt täysin istumatyötä, mikä sekin vaikuttaa, aiemmissa työpaikoissa on ollut edes jotain liikkumista. Nyt on ltaukopaikka ja vessakin muutaman metrin säteellä työpisteestä.
Joskus olen tavannut naisia jotka ovat olleet minua nuorempia mutta silti tuhdimpia ja perustelleet sen iällään.
En mitään. Minua ei kiinnosta toisten ihmisten läskit tai läskittömyydet. Ei edes oma paino herätä suuria tunteita suuntaan eikä toiseen. Joskus (äsken) käyn vaa'assa jotta osaan vastata työterveyshuollon (ja AV:n ) kysymyksiin painostani.
T. 178/63
Mitä ihmettä toisen ihmisen ylipainot sinua rassaavat? :D Jokainen kantaa kilonsa ihan itse ja tuskinpa tätä toista ihmistäkään sinun kilosi paljoa kiinnostavat. Yritä nyt jo elää vähän omaa elämääsi. Nolo olet..
Vierailija kirjoitti:
Siinä tapauksessa se on kyllä hölmöä jos henkilö itse oma-aloitteisesti ottaa asian puheeksi ja alkaa sitten selittelemään.
Muutenkin älytöntä se että itse otetaan oma ylipaino puheeksi ja sitten valitetaan kuinka ihmiset vaan ajattelevat heissä sitä asiaa.
Ymmärrän sen jos henkilö on yli 60 vuotias ja hänellä on jo monenlaista kremppaa. Muuten se on selittelyä, mutta ymmärrän senkin. Ihmisten ei ole aina helppoa olla rehellisiä itselleen.
Olin luullut ettei ikä oikeasti vaikuta, mutta taisin luulla väärin. Vaihdevuosien alettua paino alkoi nousta ja kasvatin itselleni kunnollisen mahamakkaran, vaikkeivät elintapani ole muuttuneet mitenkään. Ei ole kivaa.
Mutta en tuota ole kyllä kenellekään nähnyt tarpeelliseksi selitellä mitenkään.
Kuten johonkin toiseen ketjuunkin kirjoitin ikä ei tuo kiloja, eikä vaihdevuodet (on ohi jo). Olen ollut aina hoikka/normaalipainoinen ja esim anoppini ja tätini ovat hyvin hoikkia vaikka ovat +/- 80v
n56v
Ihan höpöhöpöä. Olen normaalipainoinen 49-vuotias nainen.
Ja taas ketju, jonka ainoa tarkoitus on tölvästä läskejä. Eiköhän ssss:kin jostain kohta tänne ilmesty.
Aika väsynyttä, hei!
Laihtua voi ja kuntoa kohottaa missä iässä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Laihtua voi ja kuntoa kohottaa missä iässä tahansa.
Paitsi että yli 60v ei kannata laihduttaa kymmeniä kiloja, JOS haluaa säilyttää "terveytensä".Siinä iässä laihduttamisesta voi olla enemmän haittaa, kuin hyötyä.Kuntoa toki voi kohottaa esim.kävelemällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laihtua voi ja kuntoa kohottaa missä iässä tahansa.
Paitsi että yli 60v ei kannata laihduttaa kymmeniä kiloja, JOS haluaa säilyttää "terveytensä".Siinä iässä laihduttamisesta voi olla enemmän haittaa, kuin hyötyä.Kuntoa toki voi kohottaa esim.kävelemällä.
Ei kannattaisi päästää itseään sellaiseksi läskiksi, että joutuu laihduttamaan kymmeniä kiloja.
Eikö tästä ollut jo yksi ketju?! Tuli ilmeisesti vääriä vastauksia..
Vierailija kirjoitti:
Eikö tästä ollut jo yksi ketju?! Tuli ilmeisesti vääriä vastauksia..
Ei.
Siinä tapauksessa se on kyllä hölmöä jos henkilö itse oma-aloitteisesti ottaa asian puheeksi ja alkaa sitten selittelemään.