Onko mieheni narsisti?
Olen seurustellut muutaman vuoden nykyisen mieheni kanssa (olemme noin kaksvitosia). Jo suhteen alkuajoista lähtien hän päästi vaikeasti lähelleen ja petti luottamukseni useita kertoja. Kun olen halunnut erota, hän on saanut minut vakuutettua jäämään. Ennen minua hänellä oli kymmeniä naisia, joista jokaisesta hän on halunnut kertoa yksityiskohtaisesti, vaikka olen pyytänyt ettei hän tekisi niin.
Hän on haastavassa työssä opiskelun ohessa ja väsynyt koko ajan. Usein hän purkaa väsymyksen huutamalla minulle, kuinka en ymmärrä miten vaikeaa hänellä on. Laitan hänelle lähes päivittäin ruokaa ja hieron häntä, tuntuu kuin pyytäisin häneltä jotain anteeksi koko ajan. Viikonloppuisin hän juo paljon alkoholia ja toisinaan katoaa aamuun asti, tiedän tosin missä hän on. Jos suutun hänelle, hän sanoo minua naurettavaksi, jos taas itken, hän sanoo minun manipuloivan. Joskus hän suuttuu niin pahasti että tönii tai tarraa minusta kiinni niin, että minulle jää mustelmia. Kun vietämme yhdessä aikaa, hän päättää mitä teemme. Ystävien seurassa hänen persoonansa muuttuu täysin sulavaksi seuramieheksi.
Tänä keväänä hän petti minua työkaverinsa kanssa kotonamme ja kertoi siitä itse. Hän oli paljastuksestaan aivan rikki ja kertoi muuttuvansa aivan täysin. Hän kertoi, että oli pahasti masentunut koko suhteemme ajan ja avautui vaikeasta taustastaan ulkokultaisessa päihteitä ja huumeita käyttävässä perheessä. Siitä hetkestä lähtien suljin tunteeni kokonaan, vaikka tuntui, että maailma ympäriltäni romahtaa.
Kun yritän puhua hänelle, että haluan erota, hän menee sekaisin ja uhkaa suurin piirtein tappaa itsensä, jos lähden. Minusta tuntuu, että hylkään rikkinäisen ihmisen, jos nyt lähden, mutta suoraan sanottuna en tunne itse enää mitään. Pelkään myös, että ihastun johonkin toiseen paetakseni pahaa oloa. Mitä tekisitte tilanteessani? Onko väärin erota ja miten pääsen eroon syyllisyyden tunteesta?
Kommentit (16)
Et sinä häntä ehjäksi saa, joten parasta paeta paikalta ennen kuin teitä on kaksi henkisesti kuollutta ja tyhjää yksilöä. Keskity itsesi pelastamiseen.
Paha juttu, mies omaa paljon pirteitä narsismista. Sinun harkitsisin eroa, itse olen samanlaisessa tilanteessa. Olen kuitenkin vahva, mutta jättäminen saattaa olla vaikeaa, koska mies osaa olla hauskaa seuraa, on älykäs ja komea. Mutta saa nähdä. Tsemppiä, Älä syytä itseäsi, mies pelkää menettäväsi sinut, siksi toimii niinkuin toimii.
Aina on oikeus ja velvollisuuskin erota, jos suhteessa on itsellä paha olla. Ei ole kenenkään velvollisuus pelastaa aikuista täysivaltaista ihmistä.
jatkat tottakai seukkaamista, onhan hän kelvannut muillekin ja on näin todistetusti varsinainen saalis ja seuraavana karkauspäivänä kosit
Voisi olla epävakaa persoonallisuus tai jopa kaksisuuntainen mielialahäiriö. Olen miettinyt samoja asioita menneisyydessä kauan ja tarkasti: miehelläsi on lähes täysin samat piirteet kuin omalla eksälläni, miinus fyysinen väkivalta. Aivan tismalleen myös sama reaktiotapa suuttumiseen tai itkemiseen, myös kaikkien entisten suhdekokemusten tilittäminen. Lapsuudella oli iso vaikutus hänenkin kohdallaan. Minäkin hain selitystä narsismista jossain vaiheessa, mutta narskuun ei vain sovi niin voimakkaat mielialan vaihtelut ja ajoittainen vastuuton käytös sen jälkeisine katumisineen. Toki eri persoonallisuushäiriöiden piirteitä voi olla yhtaikaa samalla ihmisellä.
Itse olin läheisriippuvainen samalla lailla kuin sinä, yritin miellyttää ja saada hänelle paremman olon aikaan kunnes tajusin että se ei ole minun vastuullani jos ei mies ota vastuuta omasta tunne-elämästään. Eikä oikeastaan muutenkaan, kun ei normaali panostus parisuhteeseen kelvannut. Mies oli aina oman pahan olonsa pauloissa ja aina etsi oloonsa syytä ulkopuolelta, yleensä minusta kun olin siinä lähellä. Juuri tuo että hän haki ihmisistä paljon tukea ja hyväksyntää omalle ns. ihanuudelleen (holtittoman puolelle mennyt seksielämä oli osa sitä, myös maailman mukavimman seuramiehen rooli) sitten toisaalta syyllisti läheisiä ihmisiä pahasta olostaan aivan rajattomasti ynnä itsetuhoisen suuntaan menevä alkoholiproblematiikka minusta puhuvat epävakaan puolesta.
Ei ole sinun velvollisuutesi kannatella häntä, et ole vastuussa hänestä.
Kiitos paljon asiallisista vastauksista! Olen elänyt asian kanssa pitkälti yksin, koska mieheni on kieltänyt minua ehdottomasti kertomasta kenellekään käytöksestään, jos olen tehnyt "lipsautuksia" niin mököttäminen ja rangaistus on odottanut kotona. Toki jotkut kaverit joskus ovat kyselleet, että onko kaikki ok, kun ovat ohimennen huomanneet hänen käytöksessään minua kohtaan outouksia.
Tällä hetkellä hän on saanut vanhempiensa kanssa välejä kuntoon ja sai työterveyshuollon kautta lähetteen psykologille, kun käskin hänen silloin tehdä niin. Tällä hetkellä vain tuntuu että kaikki ongelmat ovat kietoutuneet hänen ympärilleen ja putoan itse yhä syvemmälle arvottomuuden ja ahdistuksen tunteiden keskelle. -ap
No ei kyllä narsistilta kuulosta. Jännä juttu, kun jokainen nykyään leimataan narsistiksi.
Niin ja lisään vielä, että vaikka onnistuisitte eroamaan sovussa niin valmistaudu eron yhteydessä ja jälkeen siihen että mies esittää kaikille olleensa se uhri ja marttyyri parisuhteessanne ja sinä olet pahis. Maailman sympatiat voittaakseen tuollainen tyyppi sanoo ihan mitä vaan.
Terveisin viestin 6 kirjoittaja
Kannattaa lähteä. Et voi uskoakaan sitä helpotuksen määrää! Mutta sieltä se tulee...
Samaa olen itsekin miettinyt, hän peilaa käytöstään muihin ihmisiin lähes pakonomaisesti. Nainen, jonka kanssa hän petti minua, oli häntä reilusti vanhempi, muuttanut suomeen toiselta puolen maapalloa ja naimisissa - suhde heidän välillään oli kestänyt lähes vuoden, aluksi vain huomionosoituksilla ja suutelemisella työpaikalla. Voiko kyse olla jostain hallitsemattomasta huomiontarpeesta? -ap
Vierailija kirjoitti:

Voi toki, epävakaapiirteisen ihmisen huomio on siinä, miten muut ihmiset suhtautuvat häneen, saako hän huomiota ja miten paljon hyvää oloa tai pahaa oloa se tuottaa. Heillä on itsessään tyhjä ja paha olla, ja sitä tyhjyyttä täytetään tunnepitoisilla elämyksillä.
Taitaa olla epävakaa todella pahasti. Jos aiot sietää käytöstä niin ok, mutta mieti se pahin vaihtoehto. Miten lapset yms. Itse lähtisin kyllä nopeasti.
Noin uhkailut on todella se pahin. Entä jos hän on uhka sinulle?
Vierailija kirjoitti:
Paha juttu, mies omaa paljon pirteitä narsismista. Sinun harkitsisin eroa, itse olen samanlaisessa tilanteessa. Olen kuitenkin vahva, mutta jättäminen saattaa olla vaikeaa, koska mies osaa olla hauskaa seuraa, on älykäs ja komea. Mutta saa nähdä. Tsemppiä, Älä syytä itseäsi, mies pelkää menettäväsi sinut, siksi toimii niinkuin toimii.
...aika outoa toimintaa jos pelkää menettävänsä toisen. Lähinnä äidiltä seurustelukumppani vaikuttaa. Mies on kuin lapsi vailla rajoja. Juttelee vielä pettämisen yms rakkaimmalle (muka) ihmiselle. Täysin epävakaa.
Älä alistu kynnysmatoksi vaan vaadi kumppaniltasi muutoksia miten sinua kohtelee. Listaa tarkasti kaikki mitä et hyväksy... jos muutosta parempaan ei tapahdu, kannattaa miettiä kannattaako kituuttaa huonossa suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos paljon asiallisista vastauksista! Olen elänyt asian kanssa pitkälti yksin, koska mieheni on kieltänyt minua ehdottomasti kertomasta kenellekään käytöksestään, jos olen tehnyt "lipsautuksia" niin mököttäminen ja rangaistus on odottanut kotona. Toki jotkut kaverit joskus ovat kyselleet, että onko kaikki ok, kun ovat ohimennen huomanneet hänen käytöksessään minua kohtaan outouksia.
Tällä hetkellä hän on saanut vanhempiensa kanssa välejä kuntoon ja sai työterveyshuollon kautta lähetteen psykologille, kun käskin hänen silloin tehdä niin. Tällä hetkellä vain tuntuu että kaikki ongelmat ovat kietoutuneet hänen ympärilleen ja putoan itse yhä syvemmälle arvottomuuden ja ahdistuksen tunteiden keskelle. -ap
Tuo kulissin säilyttämiseen pakottaminen on yksi sairaimmista ja alistavimmista asioista mitä ihmiset voivat kumppanilleen tehdä.
onneks mulla ei oo miestä