20 vee tytär panikoi, ei pysty käymään töissä...

No lääkkeet kehiin,, ja lisää terapiaa siihen tueksi.

Onko tytöllä ollut jotain vaikeuksia? Vanhempien ero tai kuolema, koulukiusaamista tms? 

Olisko paniikkihäiriöön tarkoitetusta lääkkeistä apua ?

Lazy ass. On tää nykynuoriso niin velttoa.

Pitää vain pysyä lujana ja mennä töihin. Kun huomaa että ei ole pelättävää niin se panikointi loppuu kyllä. Siihen vaan tukena säännölliset elämäntavat, terveellinen ruoka, ulkoilu ja riittävät yöunet. Ei tarvitse mitään kemikaaleja ryhtyä popsimaan, se on lääketehtaiden businesta vaan ja liian moni on niiden pauloissa.

Vie joogaan, meditaatioon tmv missä kasvatetaan henkistä suorituskykyä ja itsetuntemusta

Onko vaikeuksia muualla? Juu, on. Äitinsä lopetti antamisen, mikä tietenkin näkyy kotona.

Tyttö nukkuu ainakin riittävästi. Nytkin meni kuukausi sängynpohjalla. Olisko vain laiska?

Nikotiini, kolajuomat, kahvi ja alkoholi pois. Myös e-pillerit aiheuttaa joillekin paniikkioireita. 

Pelkkä terapiassa käyminen ei auta, jos ei pyri itse aktiivisesti muuttamaan ajattelumallejaan ja kohtaamaan paniikkia aiheuttavia tilanteita. Paniikkihäiriö on siitä kiitollinen sairaus, että siihen voi aika paljon vaikuttaa omalla asennoitumisella. Uskokaa, että tiedän, mistä puhun.

Miksi tyttö panikoi? Onko se vaan pelkoa ettei osaa vai jotain muuta? Syy selville ja tarvittaessa lääkkeet. Muakin pelotti aluksi ekassa työpaikassa ja kaikki ihan minimaalisetkin asiat tuntui maailmanlopulta ja hyppäsin lähes kattoon, kun joku tuli puhumaan. Joka aamu oli vatsa sekaisin jännityksestä ja töissä huimasi ja sydän hakkasi. Meni ohi, kun vaan joka päivä pakotin itseni töihin ja totuin talon tavoille.

-N21

Tuosta tulee ihan järkyttävä kynnys kun paniikkikohtauksen pelko alkaa nostaa stressitasoja. Kannattaa ottaa lääkitys käyttöön mieluummin kuin erakoitua kotiin. Sen voi pystyä myöhemmin lopettamaan kun toteaa pärjäävänsä. Kannattaa yrittää muistaa että niin paskamaiselta kuin vapina ja pyörrytys tuntuukin niin ne ei ole vaarallisia. Itselläni ahdistuskohtauksia ollut teinistä, olen oppinut antamaan niiden tulla, olla ja mennä. Koitan näyttää olotilaa mahdollisimman vähän ulospäin, mutta en estää ahdistusta, nykyisin tiedän että se menee aina ohikin eikä siihen kuole. Tsemppiä tyttärellesi!