Help, joku korkea-asteen koulutus sellaiselle joka osaa jonkinverran matikkaa, muut ainet heikkoja
Valmistun lukiosta ensi syksynä, ja tuntuu, että vaihtoehdot on vähissä. Olen surkea humanistisissa aineissa (jes historian alustava B) sekä kielissä, paitsi englannissa olen ihan kohtuullinen (alustava M). Ruotsin kurssit kävin yleensä kahdesti ennenkuuin onnistuin sen vitosen saamaan (myönnettäköön että lintsasin yli puolet tunneista). Matikasta (pitkä) kirjoitin kuitenkin alustavasti 59/60 pistettä jonka pitäisi riittää jopa ällään.
Äikässä tunsin olevani niin pihalla että en edes lähtenyt kirjoittamaan sitä vaan lykkäsin valmistumista puolella vuodella sen takia kun ei olisi kuitenkaan mennyt edes läpi, ja kun menin vuoden etuajassa kouluun koska olisin ollut seuraavana vuonna pikkupaikan ainoa luokka-asetta käyvä oppilas, niin ei haittaa mitään tehdä niin.
Eli tarvitsisin sellaisen koulutuksen mihin mielellään voisi hakea syksyn haussa ja mihin ei vaadita yli keskitason olevaa lukupäätä ja älykkyyttä. Mietin insinööriä mutta en ole lukenut fysiikkaa niin en voi sitäkään.
Kommentit (26)
Valitse mielenkiintoisin DI ala ja sinne vaan. Fysiikkaa vähän opiskelet että sisään pääset.
Ihan hyvin voit mennä insinööriksi (amkkiin) vaikka et olis fysiikkaa lukenut lukiossa. Sisäänpääsy on helppoa (kysytään yläasteasioita) ja matikka on alussa sinulle kertausta kun olet pitkän matikan lukenut ja tämän vuoden vaikeasta kokeesta 59p saanut niin voit keskittyä fysiikkaan, pärjäät varmasti oikein hyvin. Ei se ole rakettitiedettä.
Tietojenkäsittelytiede. Hki tai Tre.
Taloushallinto, tai it-inssi, ta mikä tahansa inssi. Ei se fysiikka vaikeaa ole. Joissakin aineissa tarttee niitä perusteita jatkossa, mutta esim. it-puolella vähemmän, riippuen suuntautumsesta. Minullakaan ei ollut lukiossa fysiikkaa, mutta olen insinööri silti ja sain amk:n fysiikasta nelosen.
Vähän offtopic, mut sulla saattaa olla lukivaikeus jos matikka menee noin hyvin ja äikkää et uskaltanut kirjoittaa ees. Saattais olla valaisevaa käydä lukitesteissä.
Eihän sulla tuo äikkä nyt kovin huono ole. Pilkkuja puuttuu aika paljon, mutta muuten aika sujuvaa tekstiä. Kyllä varmasti monessa koulussa pärjäät. Olen vähän samanlainen, teoria-aineet surkeita, enkku keskitasoa ja matikassa hyvä. Koodauskin voisi olla juttusi, mutta se on ala, johon tarttee jonkinlaisen lahjan, eli kaikki eivät opi hyväksi ahkerallakaan opiskelulla.
Tai sitten ihan opiskelemaan sitä matikkaa, jos suuntaudut vaikka jonnekin vakuutusalalle tai tilastotieteisiin, ei tartte fysiikkaakaan erityisemmin.
Joku insinööriala, pärjäät ihan hyvin ilman fysiikkakin (ainakin AMKssa)
Huhhuh, kyllä pitkän matikan laudaturilla tai eximialla fysiikka on lasten leikkiä. Mutta justiinsa informaatioteknologia, tietojärjestelmätiede, inssialat..
Kansis, tilastotiede, tietojenkäsittely, matikka, kauppis.
Älä todellakaan insinöörialaa, jos et ole fyssaa lukenut. Yliopistolla se on opiskeltava itse ja todella työläs. Minä luin puolet laajasta fyssasta lukiossa ja koska tökki jätin kesken. Pääsin kuitenkin teknilliseen ja tietojenkäsittelyopille samana vuonna. Jälkimmäinen olisi sopinut paremmin, jostain syystä kuitenkin teknillinen houkutteli.
Yliopistolla oman ammattiaineen fysiikat meni todella hyvin. Fysiikan peruskurssit jäi viimeiseksi suoritettavaksi opinnoksi, vaikka joka vuosi tahkosin niitä. Motivaatio ei ollut suuri, mutta vielä vaikeampaa se oli, kun vei henkisiä voimavaroja jatkuvasti.
Ja lukuaineisiin kannattaa panostaa ihan lukemalla paljon. Äidinkieleen kirjoittamalla vaikka keskustelupalstoille pidempiä juttuja tai aloittamalla oman blogin. Niitä taitoja tarvitsee sekä työelämässä että opinnoissa. Nyt vaan hissankirjat yöpöydälle ja joka ilta luet yhden kappaleen. Se opiskelutekniikka kehittyy hiljalleen, kun vaan lukee ja lukee samaa asiaa niin, että alkaa sisäistää asioita.
En kyl tajuu mikä kiire sulla on päästä syksyn haussa, kun et tiedä mikä kiinnostaa, hakukohteita on minimaalisen vähän vs. kevät ja menetät siinä ensikertalaisuutesi. Esim. matikkaan todennäköisesti pääset suoraan papereilla myöhemminkin jos sinne tosiaan haluat, mutta joku suositumpi ala voi olla työn takana.
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh, kyllä pitkän matikan laudaturilla tai eximialla fysiikka on lasten leikkiä. Mutta justiinsa informaatioteknologia, tietojärjestelmätiede, inssialat..
En nyt tiedä lasten leikkiä, olisin varmaan saanut kyllä kurssit suoritettua jos olisin ne valinnut, mutta tyhmä kun olin en valinnut niitä. Nyt on myöhäistä katua.
Ja saa toki olla kevään haussakin oleva ala, (vastaukseksi 12:sta), mieluummin syksy koska en jaksaisi pyöriä mitään tekemättä niin pitkää aikaa ja rahakin vähissä mutta ei se nyt mikään pakko ole että syksyllä jo pääsisi.
AP
Vierailija kirjoitti:
Kansis, tilastotiede, tietojenkäsittely, matikka, kauppis.
Unohda kauppis. Tarvitsee paljon kielipäätä ja humanististen aineiden tuomaa lukutekniikkaa. Ei vaan sovi sun vahvuuksiin. Tai sopii vahvuuksiin, mutta ei ollenkaan heikkouksiin.

Entäs tradenomi, keveämpi vaihtoehto tuolle kauppikselle?

Höpö höpö. Ainoa kieli, mitä tarttee suomen lisäksi osata on enkku, ja magnan kirjoittaminen kertoo ihan riittävästä kielitaidosta. Kauppatieteisiin hakeutuu sitä paitsi porukkaa A-B papereillakin ja hekin ovat opinnoista selvinneet.
Toiseksi kauppiksessa tarttee lukea hyvin vähän. Pelkillä luentomateriaaleilla ja "kursiivisella" taktiikalla pääsee pitkälle. Ei mitenkään ole verrattavissa humanististen tieteiden vaatimaan pänttäämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kansis, tilastotiede, tietojenkäsittely, matikka, kauppis.
Unohda kauppis. Tarvitsee paljon kielipäätä ja humanististen aineiden tuomaa lukutekniikkaa. Ei vaan sovi sun vahvuuksiin. Tai sopii vahvuuksiin, mutta ei ollenkaan heikkouksiin.
Entäs tradenomi, keveämpi vaihtoehto tuolle kauppikselle?
Tradenomi??? :DD ei noin lahjakasta matemaatikkoa voi siihen tuhlata
Arkkitehti. Sinne ei tarvii lukea. Paitsi matikkaa, paitsi sun.
Vierailija kirjoitti:
Arkkitehti. Sinne ei tarvii lukea. Paitsi matikkaa, paitsi sun.
Sinne tarttee osata piirtää.
Vierailija kirjoitti:
Arkkitehti. Sinne ei tarvii lukea. Paitsi matikkaa, paitsi sun.
Arkkitehtikoulutus on yksi maan vaikeimpia päästä sisään. Ilman taiteellista lahjakkuutta ei mitään toivoa.
Matikkaa/tietojenkäsittelyä lukemaan. Siihen sivuun voi ottaa fyssaa eikä tarvitse olla lukiossa käyty yhtään