Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vinkkejä uudelle esimiehelle - miten laiska alainen töihin?

Hämmentynyt
02.05.2016 |

Eli kaipaisin kokeneemmilta esimiehiltä vinkkiä mitä tehdä "työstäkieltäytyjän" kanssa. Olen lyhyen esimiesurani aikana irtisanonut jo yhden alaisen tästä syystä, mutta hänen kohdallaan tilanne oli huomattavasti vakavampi, eli oli jatkuvasti (luvatta) pois, jätti suurimman osan töistä tekemättä jne. Tämän toisen kanssa olen nyt pulassa kun hän tekee suurimman osan töistään, mutta yksi kiertävä vuoro jonka jokaisen tiimissä pitää aina viikottain hoitaa jää häneltä tekemättä. Hän ei vaan yksinkertaisesti hoida oman vuoronsa hommia, ja ne odottaa sitten seuravaa. Olen huomauttanut hänelle monesti että hänen kuuluu hoitaa ne hommat, ja myös kollegat ovat huomauttaneet juurikin tästä syystä, että sitten ne hommat jää seuraavalle. Mutta nyt taas ollaan siinä tilanteessa että viime viikon työt on kokonaan tekemättä. Kun suoraan sanominen ei auta, ei esimieheltä eikä kollegalta, niin mitä seuraavaksi? Onko ainoa keino varoitus, jonka koen todella äärimmäiseksi keinoksi kun kyseessä ei kuitenkaan ole "merkittävä laiminlyönti"? Miten te muut olette ratkoneet tällaisia ongelmia? En tiedä pitäisikö minun vielä kerran vaan yrittää sanoa että sinun on pakko hoitaa ne hommat, pitäisikö minun pyytää omaa esimiestäni keskustelemaan hänen kanssaan, vai mitä tehdä. Varoituksellahan voi toki uhata ilman että sen antaa, mutta kun henkilö on muuten hyvä työntekijä niin sillä uhkaaminenkin tuntuu äärimmäiseltä keinolta.
Olen aivan pöllämystynyt tällaisen täysin tyynesti töiden tekemättä jättämisen kanssa. Oma työmoraali kun ei moiseen anna periksi enkä keksi tähän mitään järjellistä selitystä.

Kommentit (24)

Vierailija
21/24 |
02.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanot että jos ne hommat ei hoidu niin seuraavasta kerrasta tulee varoitus. Ja sitten annat sen varoituksen.

Villi veikkaus: onko kyseinen henkilö vanhempi kuin sinä? Olisiko kyseessä jokin lapsellinen auktoriteettiongelma. Oli miten oli, niin sinun pitää pysyä jämäkkänä ja osoittaa, että sinä määräät. Pistät nyt nenille hyppivät alaiset ruotuun.

Vierailija
22/24 |
02.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En ole itse esimiesasemassa koskaan ollut,

Ja sen kyllä huomaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/24 |
02.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole itse esimiesasemassa koskaan ollut,

Ja sen kyllä huomaa.

Sinä et osaa näköjään olla keskustelupalstalla. Et kykene etkä uskalla ottaa oikeasti kantaa, kun olet liian pelkuri. Lisäksi sensuroit tekstiäni, että kukaan ei sitä lukisi. Painat lainaa-nappia ja siinä näkyy kommenttini. Sitten näet erikseen sen vaivan, että poistat ison palan tekstistäni. Ihan säälittävää. Tuollaisesta selkäänpuukottajasta ei ole esimieheksi. Eikä arvostelemaan muita.

Vierailija
24/24 |
02.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole itse esimiesasemassa koskaan ollut,

Ja sen kyllä huomaa.

Sinä et osaa näköjään olla keskustelupalstalla. Et kykene etkä uskalla ottaa oikeasti kantaa, kun olet liian pelkuri. Lisäksi sensuroit tekstiäni, että kukaan ei sitä lukisi. Painat lainaa-nappia ja siinä näkyy kommenttini. Sitten näet erikseen sen vaivan, että poistat ison palan tekstistäni. Ihan säälittävää. Tuollaisesta selkäänpuukottajasta ei ole esimieheksi. Eikä arvostelemaan muita.

Lisään vielä, että minulle tarjottiin esimiesasemaa mutta kieltäydyin koska palkka oli liian pieni. Ehkä samasta on kyse aloittajan tapauksessa. Palkka on niin huono, että on ollut pakko ottaa ihminen joka ei esimiehen työstä selviä. Kun pätevämmät eivät suostu.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kolme yksi