Onko äitien tehtävä kerätä lapsille luokkaretkirahat yms.?
Lapset alkavat olla siinä iässä, että koulussa kerätään rahaa luokkaretkiin, mikä noin ensi alkuun vaikutti ihan kivalta ja osallistuinkin joihinkin myyjäisiin, siis sekä leivoin että olin myymässä. Mutta täytyy sanoa, että olen aika kyllästynyt koko hommaan ja noin yleensäkin vähän tyrmistynyt siitä, että tuosta osallistumisesta on tullut jokin sosiaalinen normi - nimenomaan äideille, isät nyt osallistuvat jos osallistuvat. Tänä vuonna en ole ollut valvomassa kouludiscoissa, enkä ole leiponut niitä iänikuisia mokkapaloja ja tunnen kyllä niskassani olevani "huono äiti". Siis en todellakaan halua käyttää iltojani siihen, että valvon sokerihuuruissa temmeltävää lapsilaumaa ja myyn pikkukoululaisille karkkia kymmenillä euroilla. Noilla pienemmillä etenkään ei ole mitään käsitystä rahan arvosta eikä järjellisestä karkkimäärästä, ja ehkä olen vanhanaikainen, mutta jotenkin tuo vaikuttaa vähän "moraalittomalta" myynniltä.
Kun olin itse alakoulussa, luokkaretket järjestyivät vielä ihan verorahoilla, mutta vaikka eivät olisi järjestyneetkään, luulen, että sen ajan vanhemmat eivät olisi illasta toiseen leiponeet mokkapaloja ja myyneet niitä torilla ja lopulta ostaneet toisten leipomuksia. Siis käytännössähän tuo myyjäishomma menee usein niin, että rahaa menee sekä leipomiseen että siihen, että on moraalinen "pakko" ostaa muiden tuotoksia, jolloin olisi aika sama laittaa lapselle muutama kymppi kouluun mukaan - jäisi vaan se kaikki vaiva ja ajankäyttö väliin.
Minusta on kiva, että on ihmisiä, jotka tykkäävät touhuta ja nauttivat mellastavien discolaisten vahtimisesta jne., mutta tuntuu, että nykyisin mukaan on tullut juuri tuo painostus, että kaikkien pitäisi osallistua. No tietysti tuntuu epäreilulta itse tehdä, jos muut eivät tee, mutta kun ei vaan periaatteessa tuo ole mikään vanhemman velvollisuus. Rahankeruuta voisi organisoida enemmän niin, että lapset itse tekisivät paljon enemmän, nyt käytännössä äidit tekevät työt ja maksavat. Alkaako tämä olla ihan Ameriikkaa jo?
Kommentit (20)
Olen itse yläkoulun aineenopettaja (mies) ja en aio järjestää rahankeräyksiä, koska se ei kuulu toimenkuvaani.
Et ole huono äiti, vaan puhut asiaa.
Meidän kouludiscossa on usein valvomassa isät :)
En leivo, en osta, en tunne huonoa omatuntoa. Pistän vanhempainyhdistyksen kannastusmaksuun kerralla koko meidän vuoden osuuden... tyyliin keräävät 5€ ja laitan 30.
Samaa mieltä. Tuntuu tosiaan turhalta touhulta. Huono omatunto, jos ei osallistu, ja ärsyttää, jos osallistuu. Maksaisin paljon mieluummin rahana.
Sitä mieltä olen, että jos rahaa ei ole ilman kauheaa rumbaa niin retkelle ei mennä. Lisäksi siinä on kauhea paine, jos sairastuukin retkiaikaan, koko keruutouhu on mennyt ihan hukkaan, jos retki jääkin väliin.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse yläkoulun aineenopettaja (mies) ja en aio järjestää rahankeräyksiä, koska se ei kuulu toimenkuvaani.
No jos et ole luokanvalvoja, niin tuskinpa se tosiaankaan kuuluu toimenkuvaasi. Sitähän sää kysyit?
En näe kauheasti järkeä siinä, että ensin leivon mokkapaloja ja menen myymään niitä, annan lapsilleni rahaa, jotta voivat ostaa niitä leipomiani mokkapaloja... Mieluummin kuittaisin sitten käteisellä koko jutun.
Minkä takia nykyään tehdään ihan ihmeellisiä luokkaretkiä? Ei enää riitä huvipuisto- tai leirikoulureissu, vaan pitää lähteä tyyliin Tukholmaan laivalla tai vielä kauemmas. Ei mitään järkeä.
Kun esikoinen oli koulussa. päätettiin vanhempainillassa että saa maksaa ihan rahalla jos jotain järjestetään eikä halua osallistua, ja muutenkin kerättiin rahaa pienissä erissä sinne tilille, eikä juuri mitään erikoista järjestetty, ei ollut jatkuvia myyjäisiä, joulumyyjäiset taisi olla ainoat. Kaikki oltiin hyvin pitkälti samaa mieltä että ei viitsi sinne leipoa ja ostaa sitten jopa ne omat takaisin jos ei mene kaupaksi, ei leipomistarvikkeet ole ilmaisia, ja aikaa voisi käyttää johonkin muuhunkin.
Niin, aikaa ja vaivaa säästäisi kamalasti, jos rahat vaan laitettaisiin luokan tilille, mutta tosi pitkä pennihän se olisi maksaa täysin itse ilman noita pikkukoululaisten vanhemmilta kynittyjä rahoja. Ei sellaiseen voi velvoittaa. Mutta minusta tämä nykyinen systeemi ei tosiaan ole sen parempi. Joo, en itse aio lähteä organisoimaan mitään, koska olen lopulta sitä mieltä, että kun se raha ei puussa kasva, vaan se aina revitään jonkun lompakosta tai selkänahasta, niin noita retkiä voisi karsia. Koko koulun retket, joihin kerätään rahaa myymällä ties mitä mausteita ja pesuaineita ja sukkia ovat vielä ok, koska osallistuminen ei silloin ole ns. näkyvää, kukaan ei katso nenänvarttaan pitkin, jos et osta sukkia. Mutta jos et leivo niitä mokkapaloja Oman Luokan Hyväksi, olet heti huono äiti. Joskus mietin, onkohan tässä ruletissa aina edes pääasiana se lasten retki vai onko tämä joku Hyvä Äiti -kilpailu. ap
Tytön luokka tekee retken pyörillä n. 10km päähän. Käyvät pienellä hevostilalla ja syövät eväät sielä. Mahdollisuus talutusratsastukseen, hintaan 1€. Ei tarvitse leipoa eikä stressata ja lapset saavat raitista ilmaa ja liikuntaa. Jos sataa, siirtävät seuraavaan aurinkoiseen päivään, opettaja viestittää edellisenä päivänä.
Ap, olen miettinyt ihan samaa. Olen myös ihmetellyt sitä, että kun päiväkodissa jokainen maksoi oman lapsensa retken ihan tuomalla rahaa eikä se ollut mikään ongelma, niin miksei koulussa omaa osuuttaan voi kuitata käteisellä. Eivätkö opettajat saa tai halua kerätä rahaa retkiin?
Itse olen leiponut mokkapaloja ym. myyjäisiin ja diskoihin, mutta en ole ottanut myyntivuoroja. Joskus olen tarjoutunut auttamaan loppusiivouksessa tms. mutta minulle on sanottu ettei ole tarvetta. Olen saanut sen vaikutelman että koulun myyjäiset ja muut rahankeruutapahtumat ovat tiettyjen aktiviäitien temmellyskenttä. Ja sitten he myöhemmin valittavat, kun joutuvat aina tekemään kaiken.
Periaatteessa olisi tietysti hyvä että lapset itse tekisivät enemmän mutta toisaalta en halua että lapseni joutuu leirikoulun takia myymään jatkuvasti ylihintaisia sukkia, pesuaineita tai keksejä sukulaisille, jotka eivät kehtaa kieltäytyä.
Puhut kyllä asiaa. Mutta itse tiedät ettet ole huono äiti vaikket leivo mokkiksia niin onko väliä jos joku himoleipuriäiti niin ajattelisi. Ja ajatteleeko oikeesti joku niin? Vai onko se vaan sun päässä. Itse en osallistu mihinkään enkä todellakaan tunne olevani huono äiti! Ne osallistuu ketä tykkää. Ja jos joku osallistuvista äideistä aattelee musta jotain typerää niin se on niiden ongelma. Ei mun. :)
Haluan huomauttaa, että retkien rahankeruu ei kuulu opettajien, sen enempää luokanopettajien kuin -valvojienkaan työhön. Opettajat usein osallistuvat siihen, mutta tekevät sen omalla vapaa-ajallaan talkoohengessä. Haluan korjata tämän väärinkäsityksen, sillä vanhemmat luulivat, että saan palkkaa siitä, kun tulen viikonloppuna järjestämään myyjäisiä luokan hyväksi. En saa, eikä se kuuluu työnkuvaani, vaan teen sen oppilaiden vuoksi hyvästä sydämestä, jos teen.
Vierailija kirjoitti:
Tytön luokka tekee retken pyörillä n. 10km päähän. Käyvät pienellä hevostilalla ja syövät eväät sielä. Mahdollisuus talutusratsastukseen, hintaan 1€. Ei tarvitse leipoa eikä stressata ja lapset saavat raitista ilmaa ja liikuntaa. Jos sataa, siirtävät seuraavaan aurinkoiseen päivään, opettaja viestittää edellisenä päivänä.
No on tuokin vähän pitkä pyöräilymatka ja oppilaat liikenteen seassa sikinsokin. En ottaisi tuollaista vastuuta, jos olisin opettaja. Entä ne joilla ei ole pyörää tai kuljetusoppilaat?

Täällä maalla on kaikilla lapsilla pyörä :) ja opettaja kyllä varmisti asian ennen kuin retkestä päätettiin. 10km suunta ei ole pitkä matka. Ovat 3lk. ja oppilaita on 14, eli luokka ei ole kovin iso. Viime keväänä tekivät myös pyöräretken. Liikenteen seassa :) muutama auto saattaa toki ohi mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytön luokka tekee retken pyörillä n. 10km päähän. Käyvät pienellä hevostilalla ja syövät eväät sielä. Mahdollisuus talutusratsastukseen, hintaan 1€. Ei tarvitse leipoa eikä stressata ja lapset saavat raitista ilmaa ja liikuntaa. Jos sataa, siirtävät seuraavaan aurinkoiseen päivään, opettaja viestittää edellisenä päivänä.
No on tuokin vähän pitkä pyöräilymatka ja oppilaat liikenteen seassa sikinsokin. En ottaisi tuollaista vastuuta, jos olisin opettaja. Entä ne joilla ei ole pyörää tai kuljetusoppilaat?
eiköhän vastuu paina aina oli retkikohde mikä hyvänsä. Luuletko että lauma esim. huvipuistossa on jotenkin huoleton paimentaa?
Vierailija kirjoitti:
Haluan korjata tämän väärinkäsityksen, sillä vanhemmat luulivat, että saan palkkaa siitä, kun tulen viikonloppuna järjestämään myyjäisiä luokan hyväksi.
Tämä on yleinen väärinkäsitys! Opettajilla on myös melkoinen paine organisoida tätä ruljanssia palkattomasti, muuten on "itsekäs" ja "väärällä alalla".
Vierailija kirjoitti:
Puhut kyllä asiaa. Mutta itse tiedät ettet ole huono äiti vaikket leivo mokkiksia niin onko väliä jos joku himoleipuriäiti niin ajattelisi. Ja ajatteleeko oikeesti joku niin? Vai onko se vaan sun päässä. Itse en osallistu mihinkään enkä todellakaan tunne olevani huono äiti! Ne osallistuu ketä tykkää. Ja jos joku osallistuvista äideistä aattelee musta jotain typerää niin se on niiden ongelma. Ei mun. :)
Tuo voi olla osaksi omaa kuvitteluani, mutta kyllä wilmassa ainakin aktiivivanhemmat viestittävät, että nyt olisi jo aika muidenkin osallistua. Siihen eräs äiti kyllä hyvin vastasikin napakasti, ettei kaikilla ole edes mahdollisuutta osallistua. Voi olla töitä silloin, pienempiä lapsia hoidettavana tai sitten vaan ihan rakas harrastus, tapaamisia itselle läheisten ihmisten kanssa tms. tms. Ja miksi ihmeessä kaikkien pitäisi olla innokkaita osallistujia, kun ei se minusta kuitenkaan suoraan liity siihen, välittääkö lapsistaan jne. Voihan olla, että joku vaikka mieluummin viettää aikaansa niiden lasten kanssa kuin kerää näille rahaa. Silloin, kun olin vähän aktiivisempi, kyllä näissä myyjäisissä ym. monet äidit päivittelivät sitä, miten jotkut eivät viitsi osallistua, "mutta tällaistahan se aina joidenkin kanssa on" ja nenännyrpistys päälle. Eli siitäkin päättelisin olevani nyt näiden nyrpistysten kohde. ap
No mene organisoimaan, äläkä odota että joku muu tekee.