Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten kestätte jatkuvan huolen puolisosta?
01.05.2016 |
Olemme lapseton kahden hengen perhe. Olemme olleet yhdessä 8 vuotta ja rakastan miestäni aivan älyttömästi. Tuntuu oudolta, miten olen huolissani hänestä aivan kuin äidit ovat huolissaan lapsistaan. Jos mieheni on esimerkiksi pidemmällä työmatkalla, niin pelkään että hän joko ajaa kolarin autolla ja lentokentällä tapahtuu jotain pahaa. En tietenkään jatkuvasti näitä asioita vatvo, mutta minulla on jotenkin kamala kuolemanpelko. Omaa kuolemaani en pelkää, mutta miehestäni olen huolissani. Nämä tunteet ovat oikeastaan nousseet pintaan vasta viimeisen kolmen neljän vuoden aikana. En tiedä, onko rakkaus alkuvuosien jälkeen tullut voimakkammaaksi, että pelkään menetystä. Onko tämä yhtään normaali osa rakkautta, menettämisen pelko?
Kommentit (26)
Arvasin otsikosta, että ei ole lapsia. Niistä se joku vasta onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuuluu aikuistumiseen, että vähitellen kasvaa irti tuollaisesta huolesta. Se on kaiku siitä, kun pienenä lapsena oli oikeasti täysin riippuvainen vanhemmistaan. Oli oikeasti syytä pelätä vanhemman menettämistä. Nuoruusiässä vanhemman tilalle rakkauden kohteena vaihtuu samanikäinen rakastettu, mutta lapsenomainen riippuvuus toisesta jää monilla jäljelle. Tavallaan murrosikä on keskeneräinen.
Tietysti on normaalia kaivata ja olla hieman huolissaan toisesta esimeriksi kun hän on matkoilla, mutta se ei ole normaalia, jos pelkää jatkuvasti toisen puolesta ihan arkenakin ja uskoo, ettei voisi elää ilman toista. Aikuinen ihminen tietää, että toisen menettäminen olisi todella kova paikka, mutta siitä on mahdollista selvitä ja olla onnellinen sen jälkeenkin.
Kyllä minäkin tuollaisen luokittelisin joksikin ahdistushäiriöksi tai eroahdistukseksi. En pidä normaalina tunnetilana. Ja ihan hirveää pilata ne onnelliset vuodet jo suremalla pahinta, jota ei edes välttämättä tapahdu. Ilon aikana iloitaan ja surraan, kun on sen aika. Mun rakkain on jo noin 70 v, joten välillä huoli häivähtää mielessä, mutta silti sitä on ihan turha surra etukäteen, mitä elämä tai kuolema tuo ja koska.
Ihailen teitä, jotka osaatte elää kokonaan ilman huolta, kuin taivaan linnut.
En ollut koskaan kovin huolissani, kun lapset olivat pieniä. En pelännyt pieniä kolhuja, ja niitähän kolmen vilkkaan pojan perheessä tuli. Nytkin olen aika tarkkana, vaikka ovat jo tulleet täysi-ikäisiksi. Näen sen poliisiauton portin pielessä mielikuvissani aika usein. Ehkä mielikuvitus on vaan aika vilkas...
Miehestä olen ollut aina huolissani. Varsinkin alkuaikoina seurasin teksti-tv:stä uutisia, kun oli ulkomaanmatkoilla. Ettei ollut tullut terroristi-iskuja eikä kone pudonnut.
Nyt en enää pelkää niin paljon. Joskus tuli mieleen, että rakastanko enää niin paljon...
Minä olin samanlainen kuin ap eksäni kanssa. Itkin lukemattomia kertoja, että mies kuolee. Ottaa ihan päähän - 20 vuotta itkin turhaan, ei se mies kuollut vaan vaihtoi minut toiseen.,,
Näin jälkikäteen olen analysoinut suhteen riippuvuussuhteeksi. Meillä oli sellainen symbioosi.
Nyt olen uusissa naimisissa, rakastan miestäni todella paljon, mutta en pelkää.
Alue: Aihe vapaa
Vaarallisia lajeja? Base-syrjä-hyppyjä?