Miten vanhoista asioista on vielä normaalia olla katkera

Minusta viikko on ok, kuukausi isoille asioille, kaikki muu on historiaa ja paras unohtaa. Katse eteenpäin.

Mä olen katkera siitä, kun vanhemmat valehtelivat mulle, kun olin 13v. Nyt olen 38v eli kaipa ihan normaalia

Peitetyt tunteet sekä ajatukset ne pullahtaa joskus pintaan ja ne on sillon hyvä käsitellä pois päiväjärjestyksestä.

Voi sit jatkaa elämää hyvillä mielin.

Vierailija kirjoitti:

Minusta viikko on ok, kuukausi isoille asioille, kaikki muu on historiaa ja paras unohtaa. Katse eteenpäin.

Entä jos "historia" tulee vastaan vaikkapa työkuvioissa tai muuttaa asumaan sukulaisesi kanssa?

Elämässä ei ole tuollaisia kaavoja ja sääntöjä olemassa.

Jos tarkkailet ihmisiä ympärilläsi, niin voit kuitenkin hahmottaa miten katkeruus vaikuttaa ihmisten elämään.

Näet että todella monella olisi ihan hyvä elämä, mutta ovat takertuneet johonkin katkeruuteen lapsuudessa tai teini-iässä ja pilanneet loppuelämänsä sillä katkeruudella. Monilla katkeruus pilaa sukulaisuus-, ystävyys- ja rakkaussuheet, koska katkera ihminen keskittyy itseensä ja vaan sen katkeruuden aiheuttavan asian ympärille. Sellaista ei jaksa kukaan.

Samalla katkeran ihmisen katkeroidessa hän unohtaa nauttia tästä hetkestä ja rakentaa tulevaisuutta, joten häneltä menee elämä ohi.

Onnellisimmat ihmiset ovat he, jotka pystyvät käsittelemään menneisyyden asiat ja pääsevät eroon katkeruudesta.

Raja on 22 vuotta. Jos olet katkera 23 vuotta sitten tapahtuneista asioista, se on täysin epänormaalia, mutta 21 vuotta vielä täysin normaalia.

Sitähän saa olla vaikka satavuotta katkera jos ei ole tilaa ja mahdollisuutta tuntea omia tunteitaan.

Olin vastaamassa tähän, että ei ole normaalia olla katkera.

Mutta sitten mietin tarkemmin tuota jaottelu lapsuus - nuoruus. Ja ymmärsin, että lapsuuden ikävät asiat voi aika hyvin käsitellä. Nuoruudessa voi tapahtua asioita, jotka vaikuttavat elämänvalintoihin. Ne ovat isoja ja niistä voi jäädä katkeruutta. Itse halusin nuorena tiettyyn ammattiin (en jälkeen päin tiedä, oliko haaveet realistisia). Olin todella synkkä, kun kuulin, että lukiotoverini oli opiskellut tähän ammattiin ja hänen toinen vanhempansa toimi tässä ammatissa. Koin, että hän oli eri viivalla kouluttautumaan tähän ammattiin ja tunsin katkeruutta (ja vieläkin). Keski-ikäistyvänä minun pitää tietysti ratkaista jollakin tavalla tämä katkeruuskysymys, voinko vielä muuttaa kuvioitani, ja jos en, voinko hyväksyä sen?

Ei sillä ajalla ole merkitystä, vaan sillä, millä tavalla se vaikuttaa nykyiseen elämääsi. Ja huom millä tavalla vaikuttaa oikeasti, vai vaikuttaako vaan siksi, että vatvot asiaa päässäsi.

Jos joku lapsuuden vääryys haittaa elämääsi tänäkin päivänä, niin miksipä ei saisi olla sopivasti katkera?

Vierailija kirjoitti:

Sitähän saa olla vaikka satavuotta katkera jos ei ole tilaa ja mahdollisuutta tuntea omia tunteitaan.

Ei se välttämättä auta, vaikka pystyisikin tuntemaan. Katkeruuteen liittyvät vääryyden kokemukset ja se, olisiko voinut jotenkin tehdä viisaamman valinnan aikanaan.

Minä ajattelen asiat niin, että vaikeat asiat kannattaa käydä itsekseen läpi ja hyväksyä ne menneisyydekseen, antaa anteeksi muille ja ennenkaikkea itselleen :) Niin ne pystyy jättään taakse ja jatkaan elämää ilman katkeruutta :)

Minä olen kokenut paljon kovia ja raskaitakin asioita, mistään en ole katkera, koska ne kaikki ovat osa minua ja muokanneet minut tällaiseksi, kuin olen :) Olen sinut menneisyyteni kanssa ja minulla on hyvä olla, vaikka kaksi parisuhdehelvettiä onkin takana, vakavasti sairastunut lapsi joka selvisi, koulukiusaamista, alkoholisti äiti, rahallista tappiota avioerosta ja niin ees päin... mikä ei tapa, vahvistaa :)

Vierailija kirjoitti:

Ei sillä ajalla ole merkitystä, vaan sillä, millä tavalla se vaikuttaa nykyiseen elämääsi. Ja huom millä tavalla vaikuttaa oikeasti, vai vaikuttaako vaan siksi, että vatvot asiaa päässäsi.

Jos joku lapsuuden vääryys haittaa elämääsi tänäkin päivänä, niin miksipä ei saisi olla sopivasti katkera?

Mutta katkeruus vie voimat ja elämänilon.

Minua eräs ihminen loukkasi pari vuotta sitten raskaasti ja haluaisin päästä siitä yli mutta en pääse. Ongelmaa pahentaa se että joudun tapaamaan hänet vähintään kerran kuussa joten en pääse senkään takia yli. Kun voisin yrittää vain unohtaa koko jutun mutta se on mahdotonta kun joudun koko ajan olemaan tekemisissä. Olen jo epätoivoissani ajatellut että pitäisin nostaa kissa pöydälle ja yrittää selvittää asia. Luulen vain että lisää loukkauksia olisi edessä.

Mitä hyötyä sinulle on katkeruudesta? 

Sehän on negatiivinen tunne, jossa vellot ja uhriudut, etkä pääse elämässäsi eteenpäin.

No, sisällissota käytiin satakunta vuotta sitten, mutta yhä tuntuu vasemmalta löytyvän katkeruutta tässäkin kohtaa. On se kumma, että pitää olla katkera sellaisistakin asioista, joita eivät itse ole olleet edes kokemassa. 

Ei voi käsittää. 

Mä en ole enää katkera, mutta en mä silti halua katsella naamaansa.

Saa olla katkera, jos siltä tuntuu. Se ei tarkoita, etteikö voisi menestyä elämässä,päinvastoin. Minun sanavarastooni ei kuulu anteeksi sanaa. Kun luottamus menee se menee iäksi. Hylkään surutta. Tehkää samoin. AH tätä tunnetta.

Vierailija kirjoitti:

Saa olla katkera, jos siltä tuntuu. Se ei tarkoita, etteikö voisi menestyä elämässä,päinvastoin. Minun sanavarastooni ei kuulu anteeksi sanaa. Kun luottamus menee se menee iäksi. Hylkään surutta. Tehkää samoin. AH tätä tunnetta.

Et kuulosta siltä, että käsittelit pettymyksiäsi sen kummemin. Kokeile, voi tehdä hyvää, lähinnä sinulle itsellesi.

Jotkut asiat on vaan niin hanurista että pakosti tuntee katkeruutta, mutta siihen tunteeseen ei parane jäädä vellomaan. 

Vittumimaisesta ja hyväksikäyttävästä suvusta olen ollut katkera.

Enää en ehkä niinkään, mutta asiat ovat muistissa.  Minuun eivät suvun lirkuttelut tehoa.  K

Kun on vuosia kohdeltu huonosti niin ei sitä unohda, eikä pidäkään.

Katkeroitua ei kannata.