Ihmettelen vaan, miten vanhemmat internetistä yhtään oppia saamattomat pärjäävät ylipäätänsä nykyaikana...
...esimerkiksi puhelinostoksilla, jos ja kun heillä ei ole ketään nuorempaa ja valistunutta sekä englanninkielen taitoista tukihenkilöä mukana hankkimassa uutta ns. älypuhelinta tai jopa tavallistakin näppiskännykkää?
Siis älypuhelinkauppoja tehdessä vilistää käsittämättömiä sanoja myyjien suusta, joista ei vanhan polvemme ihminen ole saattanut koskaan kuullutkaan, ja aivan suomennettujakin sanoja, jotka eivät sano niistä tietämättömälle yhtään mitään!
Itselleni jo sana: Synkroninointi oli vielä viitisen vuotta sitten jo vallan mysteeri, että täh, mitä helv...?
Ja esim. "juuh, kuvat ovat siis pilvessä , jes ja toi pilvipalvelu on sit niin jees, ja onks sulla onedrive, jne.
Nuorempikin ihminen tuntee ittensä aivan tomppeliksi kännykkäkaupoissa, kun lukee niiden puhelinkoneiden ja tablettien jne. ominaisuuksia esittelyteksteistä, siellä vilistää megapittiä ja kaikenlaista bikseliä, sun muuta käsittämätöntä.
Toisaalta jotkut myyjät selittävät laitteistaan kuin me asiakkaat olisimme kaikki tietotekniikan insinöörejä.
Kommentit (19)
Minä lähestyn kaikenlaisia myyjiä sillä asenteella, että jollen jotakin asiaa tiedä, se selitetään minulle vaikka rautalangan avulla. En edes teeskentele, että tietäisin, joten minun ei tarvitse tuntea itseäni tomppeliksi. Teen paljon täsmentäviä kysymyksiä. Yksi hyödyllisimmistä kysymyksistä on "jos sinä olisit minä ja tarvitsisit tätä kapinetta tarkoituksiin x ja z, minkä koneen / mitkä ominaisuudet sinä ottaisit tai jättäisit pois". Tämä asenne ei kyllä sovi kaikkien luonteelle, koska myyjät haluavat asiakkaan äkkiä alta pois.
Vierailija kirjoitti:
...esimerkiksi puhelinostoksilla, jos ja kun heillä ei ole ketään nuorempaa ja valistunutta sekä englanninkielen taitoista tukihenkilöä mukana hankkimassa uutta ns. älypuhelinta tai jopa tavallistakin näppiskännykkää?
Siis älypuhelinkauppoja tehdessä vilistää käsittämättömiä sanoja myyjien suusta, joista ei vanhan polvemme ihminen ole saattanut koskaan kuullutkaan, ja aivan suomennettujakin sanoja, jotka eivät sano niistä tietämättömälle yhtään mitään!
Itselleni jo sana: Synkroninointi oli vielä viitisen vuotta sitten jo vallan mysteeri, että täh, mitä helv...?
Ja esim. "juuh, kuvat ovat siis pilvessä , jes ja toi pilvipalvelu on sit niin jees, ja onks sulla onedrive, jne.
Nuorempikin ihminen tuntee ittensä aivan tomppeliksi kännykkäkaupoissa, kun lukee niiden puhelinkoneiden ja tablettien jne. ominaisuuksia esittelyteksteistä, siellä vilistää megapittiä ja kaikenlaista bikseliä, sun muuta käsittämätöntä.
Toisaalta jotkut myyjät selittävät laitteistaan kuin me asiakkaat olisimme kaikki tietotekniikan insinöörejä.
Tässä esimerkkiä: "Yhteystietojen hallinta perustuu tilien käyttöön kuten yllä on kuvattu. Kun lisäät puhelimeen yhtetystietojen tallennukseen käytetyn tilin (esim. Microsoft-/Hotmail-tilin), kaikki siihen tiliin tallennetut yhteystiedot "putoavat" eli synkronoituvat pilvestä(:D)puhelimeen........."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...esimerkiksi puhelinostoksilla, jos ja kun heillä ei ole ketään nuorempaa ja valistunutta sekä englanninkielen taitoista tukihenkilöä mukana hankkimassa uutta ns. älypuhelinta tai jopa tavallistakin näppiskännykkää?
Siis älypuhelinkauppoja tehdessä vilistää käsittämättömiä sanoja myyjien suusta, joista ei vanhan polvemme ihminen ole saattanut koskaan kuullutkaan, ja aivan suomennettujakin sanoja, jotka eivät sano niistä tietämättömälle yhtään mitään!
Itselleni jo sana: Synkroninointi oli vielä viitisen vuotta sitten jo vallan mysteeri, että täh, mitä helv...?
Ja esim. "juuh, kuvat ovat siis pilvessä , jes ja toi pilvipalvelu on sit niin jees, ja onks sulla onedrive, jne.
Nuorempikin ihminen tuntee ittensä aivan tomppeliksi kännykkäkaupoissa, kun lukee niiden puhelinkoneiden ja tablettien jne. ominaisuuksia esittelyteksteistä, siellä vilistää megapittiä ja kaikenlaista bikseliä, sun muuta käsittämätöntä.
Toisaalta jotkut myyjät selittävät laitteistaan kuin me asiakkaat olisimme kaikki tietotekniikan insinöörejä.Tässä esimerkkiä: "Yhteystietojen hallinta perustuu tilien käyttöön kuten yllä on kuvattu. Kun lisäät puhelimeen yhtetystietojen tallennukseen käytetyn tilin (esim. Microsoft-/Hotmail-tilin), kaikki siihen tiliin tallennetut yhteystiedot "putoavat" eli synkronoituvat pilvestä(:D)puhelimeen........."
Hotmail = Kuumaviesti >Kuinka kuuma se on celsiusasteissa mitattuna?
Tuota, minkä ikäisiä ovat ne vanhemmat ihmiset, jotka eivät ymmärrä älypuhelimia ja internettiä.
T. 48 v, joka surffaa vauvalla puhelimella. 75-vuotias isäni maksaa laskut internetin kautta, älypuhelinta vanhemmillani ei ole. Niin ja 58-vuotias mieheni vastuualeeseen töissä kuuluu puhepalvelut, siis myös ne älypuhelumet.

Eipäs kun tarkka käännös onkin "kuuma posti"

Miehesi vastuulla on lumeäly-puheet? Puhuu paljon, mutta puheen sisältö on tyhjää jargonia.
Vierailija kirjoitti:
Tuota, minkä ikäisiä ovat ne vanhemmat ihmiset, jotka eivät ymmärrä älypuhelimia ja internettiä.
T. 48 v, joka surffaa vauvalla puhelimella. 75-vuotias isäni maksaa laskut internetin kautta, älypuhelinta vanhemmillani ei ole. Niin ja 58-vuotias mieheni vastuualeeseen töissä kuuluu puhepalvelut, siis myös ne älypuhelumet.
Niin nyt täytyy erottaa se oleellinen asia, että tietty osa vanhemmista ihmisistä eivät ole opiskelleet ikinä kouluissaan englantia, ja vaikka olisivatkin, niin jo yli 60 vuotiaissa ihmisissä on paljon heitä, joilla ei ole koskaan ollut nuoruudessaan koulussa tietokoneita käsittelevää oppiainetta missään opinahjoissaan, ja vasta työelämässä riippuen hommista, on mainitsemani ikäisetkin ihmiset joutuneet opiskelemaan tietokoneen käyttötaitoja. On totta, että on myös jopa 70 vuotiaita, itsekin sellaisia tunne, joilla on hallinnassaan entisestä työstä riippuen melkoisen hyvätkin tiedot esim. internetistä, mutta on hyvin paljon heitäkin, jotka eivät hallitse tietotekniikkaa siten kuin me nuoremmat sukupolven edustajat.
Heidän puolestaan olenkin hiukkasen huolissani, että miten lienevät pärjäävät tässä medistisessä ja sähköisten internetin palvelemien parissa.
Kunpa edes suomennettaisiin normaaleiksi suomalaisiksi sanoiksi kaikki nuo esim. nettipuhelimienkin ohjeissa vilistävät englanninkieliset yksittäiset sanat!
Vierailija kirjoitti:
Tuota, minkä ikäisiä ovat ne vanhemmat ihmiset, jotka eivät ymmärrä älypuhelimia ja internettiä.
T. 48 v, joka surffaa vauvalla puhelimella. 75-vuotias isäni maksaa laskut internetin kautta, älypuhelinta vanhemmillani ei ole. Niin ja 58-vuotias mieheni vastuualeeseen töissä kuuluu puhepalvelut, siis myös ne älypuhelumet.
No lol älä siinä leiju :D laskujen maksu netissä ja keskustelupalstailu on ihan perusjuttuja. Omakin 79v isoisäni skypettelee ja whatsappailee kanssani sekä käyttää twitteriä, puuhmattakaan muista perus office-ohjelmista ja verkkopankon käytöstä... Mutta ap tarkoittikin lähinnä näitä termejä ja nippelitietoa (ja sen määrää), joka liittyy tietotekniikan käyttöön. Minä, 24v, olen kasvanut ja elänyt nettiin ja someen kiinni, mutta en silti aina tiedä kaikkia termejä enkä hahmota eri muistikokoja (MB,GB,Mt...). Se riippuu siis aivan siitä, mitä tarvitsee ja mikä on itselleen välttämätön. Kyllä itsellänikin oli sormi suussa, kun aloin etsimään vanhaksi käyneen läppärini jälkeen ekaa tablettiani; että mikäs muistikapasiteetti olis tarpeellinen, mikä on uusin ohjelmistoversio, mikä ero on LTE ja 4G:llä, muistityyppi, prosessori, nopeus.... Niin ja lähipiiriini kuuluu sähköalan dippainsseja ja it-osaajia, mutta eipä sekään mikään automaatio ole, että heidän tietämyksensä siirtyisi maagisesti minun päähäni.
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap jotain satavuotias?
:D En ole mut muuten vaan itsekkin "ulalla" aika ajoin tän nykyaikaisen tietotekniikan parissa.

Just tuonkaltaista tarkoitin, ja noita viliseviä teknisiä tietosanoja, joiden sisältö on vallan tuntematonta asioista tietämättömille vanhan kansakoulun käynneille ihmisille, jotka nyt ovat jo ikääntyneitä ja tehneet elämän työnsä vallan muulla alalla kuin jossain insinöörin hommissa tai vastaavissa, missä on tarvittu tietoteknistä osaamista laajemmilti.
Siis meille nuoremman polven edustajillekaan ei kerro yhtään mitään noi tietotekniset termit, ja pää on pyörällä noissa puhelinkaupoissa ja tietokonekaupoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...esimerkiksi puhelinostoksilla, jos ja kun heillä ei ole ketään nuorempaa ja valistunutta sekä englanninkielen taitoista tukihenkilöä mukana hankkimassa uutta ns. älypuhelinta tai jopa tavallistakin näppiskännykkää?
Siis älypuhelinkauppoja tehdessä vilistää käsittämättömiä sanoja myyjien suusta, joista ei vanhan polvemme ihminen ole saattanut koskaan kuullutkaan, ja aivan suomennettujakin sanoja, jotka eivät sano niistä tietämättömälle yhtään mitään!
Itselleni jo sana: Synkroninointi oli vielä viitisen vuotta sitten jo vallan mysteeri, että täh, mitä helv...?
Ja esim. "juuh, kuvat ovat siis pilvessä , jes ja toi pilvipalvelu on sit niin jees, ja onks sulla onedrive, jne.
Nuorempikin ihminen tuntee ittensä aivan tomppeliksi kännykkäkaupoissa, kun lukee niiden puhelinkoneiden ja tablettien jne. ominaisuuksia esittelyteksteistä, siellä vilistää megapittiä ja kaikenlaista bikseliä, sun muuta käsittämätöntä.
Toisaalta jotkut myyjät selittävät laitteistaan kuin me asiakkaat olisimme kaikki tietotekniikan insinöörejä.Tässä esimerkkiä: "Yhteystietojen hallinta perustuu tilien käyttöön kuten yllä on kuvattu. Kun lisäät puhelimeen yhtetystietojen tallennukseen käytetyn tilin (esim. Microsoft-/Hotmail-tilin), kaikki siihen tiliin tallennetut yhteystiedot "putoavat" eli synkronoituvat pilvestä(:D)puhelimeen........."
Hotmail = Kuumaviesti >Kuinka kuuma se on celsiusasteissa mitattuna?
Eipäs kun tarkka käännös onkin "kuuma posti"
HAHAHHA; eräskin pappara kysyi naama punehtuneena, että täh; mitähäh, kun myyjä kysäisi, että mikäs sähköpostitili teillä on, että " onko Hotmail tuttu?" niin pappara siihen, että enhän minä nyt semmosiin, miulla on vaimo ja lapsenlapsenlapsiakin jo jne.
Mikä saa ap:n olettamaan, että nuo asiat on nuorille tuttuja? Ei niitä koulussa opeteta ja jos tarkasti mietit, niin onedrive on suomeksi yksi ajo, ei se edes englantia taitavalle samantien aukea.
Ne myyjät on olemassa siksi, että ne selittää ja tarvittaessa vaikka lataa siihen puhelimeen asiat, joita haluan. He kertovat, mitä pikselit tai synkronoinnit käytännössä tarkoittavat, miksi ne ovat olemassa ja mitä hyötyä niistä on. He osaavat myös sanoa, onko jostain ominaisuudesta hyötyä vai ei.
Ihan hyvin olen puhelinkaupoilla pärjännyt, vaikka minulla ei ole aavistustakaan siitä, tukeeko kännykkäni jotain omituisuutta.
Ennen teknologia oli tuttua lähinnä nörteille ja teknologiasta jotain ymmärtäville miehille. Me naiset saimme olla siltä rauhassa! Nyt sitä tungetaan lapsillekin tabletit kouraan. En tykkää. Teknologia tekee meidät sairaiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...esimerkiksi puhelinostoksilla, jos ja kun heillä ei ole ketään nuorempaa ja valistunutta sekä englanninkielen taitoista tukihenkilöä mukana hankkimassa uutta ns. älypuhelinta tai jopa tavallistakin näppiskännykkää?
Siis älypuhelinkauppoja tehdessä vilistää käsittämättömiä sanoja myyjien suusta, joista ei vanhan polvemme ihminen ole saattanut koskaan kuullutkaan, ja aivan suomennettujakin sanoja, jotka eivät sano niistä tietämättömälle yhtään mitään!
Itselleni jo sana: Synkroninointi oli vielä viitisen vuotta sitten jo vallan mysteeri, että täh, mitä helv...?
Ja esim. "juuh, kuvat ovat siis pilvessä , jes ja toi pilvipalvelu on sit niin jees, ja onks sulla onedrive, jne.
Nuorempikin ihminen tuntee ittensä aivan tomppeliksi kännykkäkaupoissa, kun lukee niiden puhelinkoneiden ja tablettien jne. ominaisuuksia esittelyteksteistä, siellä vilistää megapittiä ja kaikenlaista bikseliä, sun muuta käsittämätöntä.
Toisaalta jotkut myyjät selittävät laitteistaan kuin me asiakkaat olisimme kaikki tietotekniikan insinöörejä.Tässä esimerkkiä: "Yhteystietojen hallinta perustuu tilien käyttöön kuten yllä on kuvattu. Kun lisäät puhelimeen yhtetystietojen tallennukseen käytetyn tilin (esim. Microsoft-/Hotmail-tilin), kaikki siihen tiliin tallennetut yhteystiedot "putoavat" eli synkronoituvat pilvestä(:D)puhelimeen........."
Hotmail = Kuumaviesti >Kuinka kuuma se on celsiusasteissa mitattuna?
Eipäs kun tarkka käännös onkin "kuuma posti"
HAHAHHA; eräskin pappara kysyi naama punehtuneena, että täh; mitähäh, kun myyjä kysäisi, että mikäs sähköpostitili teillä on, että " onko Hotmail tuttu?" niin pappara siihen, että enhän minä nyt semmosiin, miulla on vaimo ja lapsenlapsenlapsiakin jo jne.
Hotmail kyllä kuulostaakiin aika epämääräiseltä jos ei ole tiedä mikä se on...en ihmettele hänen reaktiotaan.
Mulla on myös sama taktiikka kaikessa josta en oikein ymmärrä yksityiskohtia (puhelimista uuneihin nykyään....), kerron, mihin haluan laitetta käyttää, mitä ajattelin maksaa ja pyydän suosittelemaan lähtötason. Sitten kysyn, mitä lisukkeita ja uusia toimintoja myyjä suosittelisi käyttötarpeitteni perusteella, mitä etua niistä on, ja mitä ne maksavat.
Jos en saa selkeää palvelua, käyn seuraavassa kaupassa.

Niin mutta auttaako se seuraavan kaupan myyjän laitteiden esittelytaidot yhtään enempiä, jos ja kun lähtökohtaisesti tässä "itsepalvelusysteemissä" pitäisi asiakkaan osata kysyä itse myyjältä kaikkea sellaistakin laitteen ominaisuutta, josta ei ole koskaan entisessä laitteessaan kuullutkaan olevankaan.
Toinen asia on toi englisslangi, jota teknisen alan myyjät käyttävät surutta, ja eivät ajattele yhtään asiakkaan tietämystä tietyistä ns. lainasanoista, joita viljelevät esitellessään laitteita jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...esimerkiksi puhelinostoksilla, jos ja kun heillä ei ole ketään nuorempaa ja valistunutta sekä englanninkielen taitoista tukihenkilöä mukana hankkimassa uutta ns. älypuhelinta tai jopa tavallistakin näppiskännykkää?
Siis älypuhelinkauppoja tehdessä vilistää käsittämättömiä sanoja myyjien suusta, joista ei vanhan polvemme ihminen ole saattanut koskaan kuullutkaan, ja aivan suomennettujakin sanoja, jotka eivät sano niistä tietämättömälle yhtään mitään!
Itselleni jo sana: Synkroninointi oli vielä viitisen vuotta sitten jo vallan mysteeri, että täh, mitä helv...?
Ja esim. "juuh, kuvat ovat siis pilvessä , jes ja toi pilvipalvelu on sit niin jees, ja onks sulla onedrive, jne.
Nuorempikin ihminen tuntee ittensä aivan tomppeliksi kännykkäkaupoissa, kun lukee niiden puhelinkoneiden ja tablettien jne. ominaisuuksia esittelyteksteistä, siellä vilistää megapittiä ja kaikenlaista bikseliä, sun muuta käsittämätöntä.
Toisaalta jotkut myyjät selittävät laitteistaan kuin me asiakkaat olisimme kaikki tietotekniikan insinöörejä.Tässä esimerkkiä: "Yhteystietojen hallinta perustuu tilien käyttöön kuten yllä on kuvattu. Kun lisäät puhelimeen yhtetystietojen tallennukseen käytetyn tilin (esim. Microsoft-/Hotmail-tilin), kaikki siihen tiliin tallennetut yhteystiedot "putoavat" eli synkronoituvat pilvestä(:D)puhelimeen........."
Hotmail = Kuumaviesti >Kuinka kuuma se on celsiusasteissa mitattuna?
Eipäs kun tarkka käännös onkin "kuuma posti"
HAHAHHA; eräskin pappara kysyi naama punehtuneena, että täh; mitähäh, kun myyjä kysäisi, että mikäs sähköpostitili teillä on, että " onko Hotmail tuttu?" niin pappara siihen, että enhän minä nyt semmosiin, miulla on vaimo ja lapsenlapsenlapsiakin jo jne.
Hotmail kyllä kuulostaakiin aika epämääräiseltä jos ei ole tiedä mikä se on...en ihmettele hänen reaktiotaan.
Seksipostipalveluksi voisi kuvitellakin ton HOTMAILIN.
Mitä hittoa siihen pieneen mikrosirukorttiinkin, siis siihen millin kokoiseen pieneen kärpäsen kokoiseen lappuseenkin oikein mahtuu???????