Yli 30v mies jonka pisin suhde alle vuoden

"Itse asiassa paljon seurustellut voi olla huonompi kumppani kuin ei koskaan seurustellut. Uskokaa vaan ihmiset: menneisyys elää meissä, haluttiin tai ei. Samoin paljon pannut voi olla huonompi rakastaja kuin ei koskaan pannut. Näitä ei taida ns. tavallinen taavi muistaa, joka ajattelee asiat yksinkertaisimman kautta, mikä ei aina olekaan sama kuin totuus."

- Niin tämä on hieman pelottavaa. Huomaan näet, että kun olen ollut ja elänyt vuosia yksin ja itsekseni, niin kyllä sitä on myönnettävä, että en ole oikeasti varma, että osaisinko oikeasti elääkään kenenkään kanssa. Saati, että tuo elo menisi niin pitkälle, että voisimme asettua saman katon alle asumaan ja elämään. Toki vielä pelottavampaa olisi, jos löytäisin itseni ajattelemasta  tarvitsevani ehdottomasti, jonkun, että saattaisin elää ja olla hänen kauttaan: en enää omana itsenäisenä omilla jaloilla ja ajatuksilla "varustettuna" yksilönä olemassa.  

Vierailija kirjoitti:

"-Ehkä pointti on siinä, että ne ketkä haluavat ja kykenevät rakkauteen ehtivät sen kyllä siinä ajassa löytää. 10 vuodessa pystyy kyllä löytämään molemminpuolisen rakkauden."

- -"Ei pysty. Iso osa ihmisistä ei koskaan päädy parisuhteeseen molemminpuolisen rakkauden seurauksena. Useat lopulta tyytyvät ja perustavat perheen sen sopivimman vaihtoehdon kanssa ilman todellista rakkaussuhdetta, mikä näkyy mm. avioliittoerotilastoissa. Tosirakkaudet eivät johda 50 % erotilastoihin"

Anteeksi uteliaiuuteni, mutta miten tyytyminen "sopivimpaan" kumppaniin, eroaa ilman "todellista rakkautta" vaihtoehdosta?

- Vai tarkoittaako se sitä, että pikkukylälle on jäänyt  10 miestä ja 2 naista.  - Koska kumpikaan naisista ei halua -syyst tai toisesta- etsiä miestä kotikylän  ulkopuolelta, eivätkä myöskään halua syystä tai toisesta elää yksin niin päätyvät kumpikin sitten yhteen, yhden kylä miehistä kanssa. - Voivat vielä sanoa  valinneensakin, eivätkä vain tyytyneensä johonkin.  

 Olen varmaan erinomaisen kyyninen, kun joskus minusta tuntuu, että "todellista rakkautta" hehkutetaan hieman liikaa. Odotetaan ja kaivataan sitä täydellistä kumppania, sen sijaan, että kyetttäsiin tekemään  kompromisseja. - Toisaalta minulla on vaikeuksia ymmärtää, että miksi kukaan haluaa suhteeseen vain ajatuksella, että kun kaikki muutkin tekee näin minunkin täytyy. - Kuitenkin tuskin olemme koskaan tai vain harvoina ajanjaksoina historian aikana on ollut mahdollista elää yhtä vapaasti ja samalla turvatusti sinkkuelämää kuin nyt.

Miksi olisi pakko olla, jonkun kanssa? - Siksikö ettei osaa tai pärjää yksin? Kuinka paljon on lupa odottaa kumppanilta? Miten erottaa se mikä on mahdollista siitä, mikä ei ehkä ksokaan ole mahdollista?  

Olet kyyninen ja naiivi jos et pysty vetämään eroa sen välille onko kyseessä rakkaus vai tyytyminen. On hiuukan eri asia elää kumppanin kanssa, jota rakastat kuin sellaisen, joka parhaimmillaankin vituttaa ja ärsyttää, mutta pakko oli joku vaan valita. Oikea rakkaus on syvää, ja juuri sitä että tajuaa toisen epätäydellisyyden. Kukaan ei ole täydellinen.

On aina tyytymistä jos ei saa sitä mitä aidosti halusi. Vai kuvitteletko sinä, että jos on 10 naisen mielestä huonoa miestä ja nainen syystä X valitsee niistä yhden, nainen ei tyytynyt mieheen?

"Olet kyyninen ja naiivi jos et pysty vetämään eroa sen välille onko kyseessä rakkaus vai tyytyminen. On hiuukan eri asia elää kumppanin kanssa, jota rakastat kuin sellaisen, joka parhaimmillaankin vituttaa ja ärsyttää, mutta pakko oli joku vaan valita. Oikea rakkaus on syvää, ja juuri sitä että tajuaa toisen epätäydellisyyden. Kukaan ei ole täydellinen. On aina tyytymistä jos ei saa sitä mitä aidosti halusi. Vai kuvitteletko sinä, että jos on 10 naisen mielestä huonoa miestä ja nainen syystä X valitsee niistä yhden, nainen ei tyytynyt mieheen?"

- En tietenkään kuvittele. Se, mitä kai yritin kyynikkona kysellä, että "kuinka paljon on lupa odottaa kumppanilta"? - oikeastin toivon, ettei kenenkään tarvitse "tyytyä" tai paremmin alistua elämään huonossa suhteessa. Mutta toisaalta olen törmännyt myös -onneksi hyvin harvoin-  sekä naisiin että miehiin, joilla on mahdottomat odotukset siitä, mitä kaikkea kumppanin tulee olla. - Ja siksi tyrmäävän hyvin minun mielestäni naiveilla syillä, jonkun potenttiaaliselta vaikuttaneen. - No itselleen he kumppania valitsevat. -Tai toivottavasti valitsevat-  eivätkä ensi-sijaisesti minulle korjaan minun mieltymysteni mukaan. Ja kuten edellä myös yritin kirjoitaa, niin minusta jokaisella tulee myös olla oikeus omiin mieltymyksiin ja haaveisiin, mutta jos ne kasvavat liian suuriksi ymmärrystä, että voi joutua elämään haaveineen ja unselmineen yksin, koska parisuhteeseen ei minusta kannata ryhtyä siksi, että kuvittelee muuttavansa jonkun toisen kaltaisekseen. Toisaalta ymmärtää, että parisuhde edellyttää aikaa myöten enenpi-  tiai-  vähempi kompromisseja.   

Vierailija kirjoitti:

Luin jostain, että jos ihmisellä ei ollut pitkää parisuhdetta 28-vuotiaaksi mennessä, niin on äärimmäisen epätodennäköistä että koskaan sellaista tulee olemaankaan.

Onpa masentavaa yksinäisille:(

Vierailija kirjoitti:

Luin jostain, että jos ihmisellä ei ollut pitkää parisuhdetta 28-vuotiaaksi mennessä, niin on äärimmäisen epätodennäköistä että koskaan sellaista tulee olemaankaan.

Nyt tekisi mieli kuulla että mistä, koska omaan tuttavapiiriinkin mahtuu. Varmaan jos on käyttänyt 10 v. ajan vapaa-aikansa etsimällä suhdetta niin tilanne on jo aika epätoivoinen, mutta eivät kaikki tietoisesti etsi ketään vaan keskittyvät esim. opiskeluun ja harrastuksiin ilman että pariutuminen olisi aina mielessä. Siihen yksinäisyyteen saattaa hyvin herätä esim. vasta siinä vaiheessa, kun muut alkavat mennä naimisiin.

Mäkin uskon tuohon, että jos ihminen ei ole yli kolmekymppiseksi löytänyt tosirakkautta niin ei tule sitä löytämäänkään koska ei osaa seurustella tai jotain. Mulla on kyllä suhde, mutta siinä ei ole rakkautta. Toinen vaihtoehto olisi ollut olla yksin ilman rakkautta. Sellaista miestä ei vain ole syntynyt, joka minua voisi rakastaa. Ellen muutu. Enkä tiedä miten muuttuisin. Siksi juuri en olekaan löytänyt sitä tosirakkautta. Miehellä johon olen rakastunut on sama ongelma. Hänkin kokee, ettei kukaan voi häntä rakastaa. En minäkään. Enkä minä uskalla kokeilla rakastaa häntä, koska se sattuu aivan liikaa, kun en saa häntä rakastamaan minua takaisin. Hänen pitäisi muuttua. Mutta ei hänkään osaa.

N43

Nooo kun tapasin poikaystäväni hän oli 32 eikä ollut ollut ikinä parisuhteessa. En mä sitä mitenkään friikannut. Komea mies, mutta itseluottamus ehkä vähän hakusessa. Tunneälykäs tapaus, joten en koe että meidän riidat ois olleet jotenki "erilaisia" kuin että seurustelisin "kokeneemman" kanssa. Oltiin yhdessä neljä vuotta. 

Kannattaa antaa mahdollisuus. Meillä kaikilla on menneisyys. Ehkä miehellä on jotain ns traumoja mitkä on estäneet häntä pääsemästä parisuhteeseen. Ja huom. meistä kaikilla on juttuja joita pitää työstää. 

Vierailija kirjoitti:

Mäkin uskon tuohon, että jos ihminen ei ole yli kolmekymppiseksi löytänyt tosirakkautta niin ei tule sitä löytämäänkään koska ei osaa seurustella tai jotain. Mulla on kyllä suhde, mutta siinä ei ole rakkautta. Toinen vaihtoehto olisi ollut olla yksin ilman rakkautta. Sellaista miestä ei vain ole syntynyt, joka minua voisi rakastaa. Ellen muutu. Enkä tiedä miten muuttuisin. Siksi juuri en olekaan löytänyt sitä tosirakkautta. Miehellä johon olen rakastunut on sama ongelma. Hänkin kokee, ettei kukaan voi häntä rakastaa. En minäkään. Enkä minä uskalla kokeilla rakastaa häntä, koska se sattuu aivan liikaa, kun en saa häntä rakastamaan minua takaisin. Hänen pitäisi muuttua. Mutta ei hänkään osaa.

N43

Huhhuh mitä paskaa! Mietipäs nyt hetki... miksi tosirakkauden löytäminen tapahtuisi kello kaulassa?? Väitteesi on yhtä naurettava kuin se, että suomalaisen pitäisi löytää suomalainen kumppani. Maailma on iso, suomalaisia vähän, ja seurusteluelämää vietetty alle 30v lopulta aika vähän, jos vertaa siihen että elämme ainakin 60-vuotiaaksi. Useimmat meistä tuntee itsensä paremmin yli 30v, mitä tahtoo suhteelta jne. 

En nyt oikein osaa tulkita tuota miehen historiaa, enkä koe että oltaisiin tunnettu tarpeeks kauan, että voisin rueta syvemmin kuulustelemaan rakkauselämästä. 

Mies on aika stressaavassa työssä ja sen lisäksi urheilee paljon. Siskoja on kaksi ja läheinen perheensä kanssa. Vaikuttaa vähän sellaiselta pelimieheltä, mutta sitten kuitenkin jaksaa lässyttää mun kanssa whatsapissa, vaikkei seksiä ole luvassa hetkeen. (asutaan eri maissa) Olkoonkin, että minä yleensä aloitan keskustelun. Seksi oli vähän sitä sun tätä, vaikutti melko kokemattomalta ja oli hieman kovakourainen. 

Vaikea sanoa. 

Mulla oli pelkkiä yhden yön suhteita 42-vuotiaaksi asti. Sitten tapasin unelmien miehen ja nyt ollaan onnellisesti naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ei ollut kolmikymppisenä ainuttakaan parisuhdetta takana ja sain kyllä usein kuulla olevani viallinen, outo ja jopa pelottava. En ole mitään virallista diagnoosia omista vajavaisuuksistani ikinä saanut, mutta ehkä noihin naisten arvioihin on luotettava, sillä onhan tuollainen nyt kaikkien mielestä enemmän kuin outoa.

Olisi mielenkiintoista kuulla näkemyksesi miksei parisuhdetta ollut. Et halunnut vai oliko jokin muu syy.

Ainakin kaksi syytä tähän tilanteeseen:

1) En osaa hakeutua parisuhteeseen

2) Kukaan tapaamistani naisista ei ole halunnut kanssani parisuhteeseen