Onko enää rehellisesti laiskoja ihmisiä vai onko kaikilla joku mt diagnoosi, kuten masennus?

Toisaalta mielisairaat ei likikään aina itse tiedä/tunnusta itselleen olevansa sairaita...

Laiskuus ei tosin todellakaan ole sama asia kuin masennus. Jos ihminen saa mielihyvää asioista entiseen tapaan ja jaksaa panostaa niihin, hän ei ole masentunut. Mutta jos makaa lahnana soffalla kaikki päivät, eikä edes jaksa käväistä muutaman minuutin verran suihkussa, niin kyllä minäkin jo huolestuisin. Jos ei masennuksesta niin jostain fyysisestä sairaudesta.

Kaikilla on joku diagnoosi. Vähintään kilpirauhanen oireilee jos väsyttää, tai päällä on lievä masennus jos jokin asia ei huvita. Surullista.

Itse en usko, että on olemassa asiaa "rehellinen laiskuus". On olemassa erilaisia luonne- ja temperamenttieroja ja sitten tietysti mielenterveys- ja neurologiset diagnoosit. Myös monet fyysiset sairaus- ja puutostilat voivat näkyä "laiskuutena". Tuossa on jo hirveästi vaihtoehtoja, "laiskoja" ihmisiä ei todellakaan voi tunkea samaan muottiin, kyse voi olla melkein mistä tahansa.

Suurimmaksi syyksi omalle ns. laiskuudelleni olen epäillyt diagnosoimatonta add:tä.

Mulla on kyl mt-diagnoosi mutta kyl myönnän välillä olevani vaan laiska. Se ettei edes suihkuun jaksa mennä ei taida enään olla vaan laiskuutta...

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla on joku diagnoosi. Vähintään kilpirauhanen oireilee jos väsyttää, tai päällä on lievä masennus jos jokin asia ei huvita. Surullista.

Siinä mielessä tämä, ikävä kyllä, pitää paikkansa, että jokaiselle ihmiselle on kyllä löydettävissä jokin diagnoosi. 99 % ihmisistä on periaatteessa jollain lailla sairaita tai mielenterveysongelmaisia. Jos elämä sujuu ok, niin ei sitä lääkäriin kannata turhaan mennäkään. Ei meillä täällä olisi edes resursseja tutkia jokaista läpikotaisin.

Ei ole laiskoja aikuisia, tai huonokäytöksisiä lapsia. On vain erilaisia diagnooseja.

Mullekin muuten kaverit yhdessä kohtaa valitti, että oon masentunut, kun en työttömänä sinkkuna jaksanut olla tiptop tai siivota kotona. Toki siis jos etukäteen tiesin, että joku tulee kylään niin siivosin asunnon ja itseni. Samoin jos menin yhtään lähikauppaa pidemmälle, peseydyin.

Muuten en vain viitsinyt, kun kerrankin mikään ei ollut pakottamassa. Mutta tokitoki. Masennusta se oli, eikä laiskuutta :)

Minä olen ihan rehellisesti laiska niinä aikoina, kun se on mahdollista, sillä tykkään siitä. Varisinkin nykyisin kun on mies ja lapsia, niin ihan esimerkin takia on suihkuun mentävä silloin tällöin ja kotiakin pidettävä kuosissa. Mutta silloin 19-vuotiaana sinkkuna oli mukava vain olla..

Laiskuus on moraalinen käsite, mielenterveys taas lääketieteellinen. Se, mitä joku on valmis kutsumaan laiskuudeksi, on lääketieteellisessä mielessä masennusta tai sosiologisessa mielessä vaikka sopeutumattomuutta. Ilmiötä kutsutaan medikalisaatioksi. Ilmiöille pyritään antamaan lääketieteellinen, sosiologinen tai psykologinen selitys. Moraalinen väite esimerkiksi selkärangattomuudesta selitetään pois.

Itse pidän medikalisaatiota ihan hyvänä näkökulmana. Moraalistinen laiskaksi syyttäminen kun ei johda mihinkään. Ja laiskaksi syyttelyyn perustuvan perseellepotkimisterapian taas tietää onnistuneen, kun potkittava lyö potkijan nenän poskelle. Ymmärtäminen, mikä tässä tapauksessa on eri asia kuin hyväksyminen, johtaa parempiin tuloksiin. Sopeutumatonta voidaan yrittää ohjata ympäristöön ja tilanteeseen, joihin hän piirteidensä puolesta sopii. Sairasta voidaan hoitaa.

Ihminen ON perusluonteeltaan laiska. Mut ajan ihanne on se duracellmainen hullu suorittaminen ja paikasta toiseen säntäily ja itsensä puunaaminen. Jos ei jaksa tai huvita, niin sitten aletaan heti etsiä vikaa. Mun mielestä on ihan luonnollista, että ihmisen elämässä tulee laskuja ja nousuja. Uskon että tunnet itsesi parhaiten ja tiedät mikä on ns. normaalia sulle. 

Olen oikeasti laiska, ja ajoittain mt-ongelmat vaivaa, jolloin olenkin jo melko saamaton.

Mä oon laiska. Jaksan kyllä liikkua ja tehdä töitä ja nähdä kavereita, mutta opiskelu on takunnut nyt vuoden. Saan juuri ja juuri sen verran opintopisteitä, että saan opintotuet. Kandiksi valmistumiseen meneekin sitten 4 vuotta, vaikka tarkoitus oli opiskella nopeasti. Tosin voi olla, että jos mulla olisi varaa olla tekemättä töitä, opiskelisin tehokkaammin.

V

Olen laiska. Pitäisi väsätä kutsukortit OMIIN ylioppilasjuhliin, mutku...mutku... Onneksi sain koulun suoritettua tosissani.

Mä olen aina ollut tosi saamaton ja saanut vanhemmillakin haukut siitä. Nyt kolmekymppisenä selvis että hemoglobiini on surkean matala. Ehkä laiskoja ihmisiä ei olekaan ja vika on minullakin ollut tuossa?

Eikös laiskuuteen liity jonkinlainen nautinto kuitenkin? Että on kiva vain olla? Masennuksessahan se oleminen ei todellakaan tunnu hyvältä, vaikka yhtä aikaa ei myöskään tekemiseen ole voimia.

Kuten 7 kirjoitti; laiskuuden käsitteellä on moraalipainotus. Harva se päivä tälläkin foorumilla on näitä 'bailaava heinäsirkka vs. ahkera työmuurahainen' -vastakkainasetteluita, ja ne kaikki ovat liitoksissa laiskuuden ja tehokkuuden käsitteisiin, jotka voidaan katsoa kuuluvaksi yläkäsitteeseen moraali. Mutta kun moraali ei ole yksityiskohdiltaan universaali, ainoastaan pääpiirteittäin ehkä.