Saanko jo hakata luudalla kattoa, yläkerran lapsiperheen metelöinti on raivostuttavaa
Yläkerran lapsiperhe aloitti tänään metelöinnin pelaamalla jotain koripalloa aamukahdeksalta ja nyt jatkuu puupalikoilla leikkiminen niin, että omaan asuntoon kuuluu äänet niin kuin samassa asunnossa leikittäisi.
Ymmärrän, että normaalin arjen ääniä saa kuulua eikä ole edes hiljaisuuden aika, mutta kun jokaikinen ääni mitä yläkerrasta kuuluu (puupalikat puulattialla, pallon pomputtelu, lapsen itku, jopa puheensorina kuuluu jne) kuulostaa siltä, kuin aktiviteetit tapahtuisivat viereisessä huoneessa. Omiin töihin keskittyminen on vähän vaikeaa, kun korvatulppienkin läpi kuuluu välillä kolinat.
Yläkerran mamma jos tunnistat itsesi, rajoita melua kiitos ja siirrä leikit esim matolle.
Kommentit (28)
Nuo leikkmiset jne. ovat ihan normaaliin elämiseen kuuluvia ääniä jos taapero nyt ei koko voimillaan paukuta leluja lattiaan. Vaikuttaa siltä että asuntonne äänieristysessä on jotain todella pahaa ongelmaa. Puheiden ei pitäisi kuulua läpi yläkerrasta.
Monet vanhemmat kuvittelee, että kaikki lasten aiheuttama melu on ok kerrostalossa. Ei se noin ole. Itku, lapsen spontaanit huudahdukset, välillä leikkien äänet on naapurien toki siedettävä, ihan kuin lapsiperheidenkin on siedettävä muiden naapurien öisiä vessanvetämisiä tai suihkussa käyntejä tai vaikka intiimin kanssakäymisen ääniä.
Koripallon pelaaminen kerrostaloasunnossa ei kuulu normaaliin lasten meluun. Ei mihinkään aikaan päivästä. Kuten ei kuulu äänekkäät seksiorgiat tai bändiharkatkaan.
Pointti on siinä, että tuo melu mitä naapureistasi nyt lähtee, on helposti vältettävissä! On kyse ainoastaan vanhempien viitseliäisyydestä.
Hallituksen jäsen kirjoitti:
Kirjaa tältä viikonlopulta muistiin kaikki yläkerrasta kuuluva meteli. Maanantaina kirjelmöit asiasta taloyhtiön hallitukselle ja isännöitsijälle. Jos metelöinti on toistuvaa ja epäasiallista - kuten kuulostaa olevan - saa yläkerran asukas kirjallisen varoituksen. Tee sama kuukauden päästä, ja vaadi kutsumaan koolle yhtiökokous, jotta taloyhtiö voi ottaa huoneiston haltuunsa määräajaksi siinä vietettävän häiritsevän elämän takia. Viimeistään tässä vaiheessa yläkerrasta usein tajutaan muuttaa pois.
On hyvä huomata, että (1) hiljaisuuden ulkopuolella ei saa metelöidä miten vain, ja (2) hiljaisuuden aikana meteli on aina meteliä, oli metelin syy mikä tahansa. Koiran haukunta, lasten huuto/ itku/ mekastus, teknobileiden aamuyöjatkot ja juopporemmin kädenvääntöturnaus ovat kaikki ihan yhtä tuomittavia.
Eikö nyt kuitenkin olisi ystävällisempää käydä ensin sanomassa? Ihan älytöntä heti uhkailla häädöllä. Moni on vaan pelkästään ajattelematon ja tajuaa ekasta huomautuksesta.
Ai luoja, meilläkin asuu yläkerrassa lapsiperhe ja mainitaan nyt vielä se, että meillä puoli vuotias vauva.
Joka aamu yläkerran lapsi kolistaa pattereita ja vetää lelua tms patteria vasten. Jatkuvasti pitkin päivää joku hakkaa lattiaa, tuoleja siirrellään sellasella kolinalla joka ei normi siirtelystä kuulu. Vanhemmat huutaa ja raivoo lapsilleen jatkuvasti ja jösses.
Toki meiltäkin ääniä kuuluu, vauva saattaa öisin itkee, joskus kommennan riehuvia koiria. Mutta ainakin teen kaikkeni, ettei muut häiriintyis meidän äänistä.
Joulun aikaan yläkerran naapureilla oli lapsiperhe vieraana. Minä asun ensimmäisessä kerroksessa he kolmannessa. Voi saatana sitä jyskettä. Ne lapset juoksivat tunti tunnin perään. Muutaman päivän kuluttua menin huomauttamaan asiasta. Olin vielä ekstrakohtelias. Ei olisi pitänyt mennä. Sitten se jyskytys vasta alkoikin. Päättivät ilmeisesti kostaa.
Hyvin osasi sitten se lapsiperhe häippästä kun tarkoitukseni oli pyytää toista naapuria todistajaksi isännöitsijälle valitusta varten.
Vierailija kirjoitti:
Joulun aikaan yläkerran naapureilla oli lapsiperhe vieraana. Minä asun ensimmäisessä kerroksessa he kolmannessa. Voi saatana sitä jyskettä. Ne lapset juoksivat tunti tunnin perään. Muutaman päivän kuluttua menin huomauttamaan asiasta. Olin vielä ekstrakohtelias. Ei olisi pitänyt mennä. Sitten se jyskytys vasta alkoikin. Päättivät ilmeisesti kostaa.
Hyvin osasi sitten se lapsiperhe häippästä kun tarkoitukseni oli pyytää toista naapuria todistajaksi isännöitsijälle valitusta varten.
Teloitus ilman oikeudenkäyntiä olisi oikea rangaistus perheelle.
Meillä on vähän samanlaista. Mies valittaa, että yläkerrassa metelöidään, kolistellaan ja raahataan huonekaluja. Minusta sieltä kuuluu ihan normaaleja elämisen ääniä, ei sen kummempaa, mutta minä olenkin asunut kerrostalossa koko ikäni.
Ap kertoo, että ei ole ennen asunut kerrostalossa. Kerrostalossa ei ole koskaantäysin hiljaista, ja se tuntuu tulevan monelle yllätyksenä. Oliskohan tässä samasta kysymys?
Jos ap arkailet mennä naamatusten juttelemaan, kirjoita kirje. Allekirjoita ihan reilusti omalla nimelläsi ja pudota postiluukusta. Kirjeessä on myös helpompi harkita sanat ja sävy mahdollisimman neutraaliksi ja asialliseksi, puhuessa helposti töksäyttää jotain.
Just viime viikolla radiossa oli juttua kerrostalon asumisäänistä, siinäkin sanottiin että esim viisi tuntia päivässä pianon pimputusta ei ole hyväksyttävää vaikka sitä pimputtelisi päiväsaikaan. Jotain rajaa pitää olla ns normaaleissa asumisäänissäkin.