Miehen hiljaisuus käy hermoille

No mitä sä toivot että tapahtuisi? Miehesi luonne muuttuisi yhtäkkiä, ja hänestä tulisi puhelias? Että hän alkaisi sinun mieliksesi väkisin vääntämään keskustelua? Että sinun luonteesi muuttuisi sellaiseksi, ettei hiljaisuus enää häiritse?

Mitään noista ei tule tapahtumaan. Vaihtoehdot on: hyväksy mies sellaisena kuin hän on tai eroa.

Mieti vakavasti, kannattaako jatkaa. Mitä järkeä tuollaisessa yhdessäolossa on? Ilmeisesti ei ole lapsia vielä kuvioissa, lähteminen helpompaa?

Ei miehen tarvitse olla ainoa ihminen, jonka kanssa keskustella.

Jos miehessä on muuten paljon hyviä piirteitä, niin hyväksy sellaisena kuin on.

Anna toisen olla omassa rauhassa, jos hän sitä tarvitsee. Keskustele sitten muiden kanssa, kutsu ihmisiä kylään, lähde kaverin kanssa kahville.

Ei sun tarvitse kotona kököttää.

Kuten tuossa ykkönen jo sanoikin, ihan turhaan hukkaat aikaa miettimällä miten kauan jaksat nykyistä tilannetta kun fakta on se, että tilanne ei tule muuttumaan muuksi kuin eroamalla. Miehesi persoona on se mikä on ja sinä et voi sitä muuttaa yhtään enempää kuin voit muuttaa itseäsi ihmiseksi jota ei haittaa olla parisuhteessa yksin.

Vierailija kirjoitti:

Ei miehen tarvitse olla ainoa ihminen, jonka kanssa keskustella.

Jos miehessä on muuten paljon hyviä piirteitä, niin hyväksy sellaisena kuin on.

Anna toisen olla omassa rauhassa, jos hän sitä tarvitsee. Keskustele sitten muiden kanssa, kutsu ihmisiä kylään, lähde kaverin kanssa kahville.

Ei sun tarvitse kotona kököttää.

En ymmärrä tätä kommenttia. Mitä väliä niillä ns muilla hyvillä piirteillä on, jos mies ei puhu ja on omissa maailmoissaan?

Mun exä oli kanssa samaa sorttia. Ihan liian monta vuotta yhdessä ja viimeset vuodet tuntu, että mä kannattelen kaikkea ja oon alotteentekijä kaikessa. Nykyisessä suhteessa alku oli ihanaa kuten kai aina ja nyt muutaman vuoden jälkeen huomaan entisten kaltaisten epätyytyväisyyden fiilisten hiipivän vähitellen pintaan..... taas sama tunne että keskusteluja koitan virittää minä ja ylläpidän minä ja hän ei edes ymmärrä vaivannäköäni tai keskustelu tärkeyttä.

Mies haluaa lisää tilaa ja olen sitä koittanut antaa, mutta tuntuu että mikään ei riitä ja välillä mietin että onkohan hänen tilan tarpeensa niin suuri, että minulle tai parisuhteellemme ei siinä reviirissä ole edes tilaa.

Mietin tosi paljon myös sitä että ehkäpä vika onkin tosiaan minussa, kun jo toista kertaa ilmeisesti sama ongelma kyseessä (exä oli kyllä luonteeltaankin tosi hiljainen). Mulla on taipumusta ahdistukseen ja ehkä tää on vaan jotain mun kontrolliongelmaa ja mitään vähäisen kohtaamisen ongelmaa ei oikeasti edes ole. En tiedä saako tuosta mitään selvää, mutta en nyt paremminkaan osaa oikein selittää.

Tuntuu vaan jotenkin ikävältä kun tosi usein on sellainen fiilis että olen tavallaan häiriöksi tai että jotenkin liikaa, vaikka mun mielestä mennään jo aika minimi määrälkä keskustelua ja yhteistä aikaa. Mies tuntuu kokevan yhteiseksi ajaksi sen että asutaan saman katon alla ja sen takia väkisinkin ollaan välillä samaan aikaan samassa tilassa ja vähän small talkia saattaa olla... itse sitten on välillä ikävöin häntä vaikka oltaisiinkin samassa tilassa ja en viitsi avata keskustelua kun en halua häiritä tai kokea puheen kuivumista kasaan ja haluaisin joskus itsekin olla se jota lähestytään.

Argh! Itse yritän nyt vaan keksiä kaikkea mukavaa itselleni ja olla miettimättä liikaa. Tsemppiä sinne! Ehkä miehesi on rasittunut ja kaipaa rentoutusta ja lepoa ja omaa aikaa.

Miksi ajattelee, että juuri sinun tapasi (eli tarve puhua, keskustella, olla koko ajan yhdessä) olisi se ainoa oikea ja miehen pitäisi muuttua? Mies ei tule muuttumaan ja häntä ahdistaa sinun tarpeeksi jutella ja hääriä yhdessä yhtä paljon kuin sinua hänen puhumattomuutensa. Harva mies jaksaa keskustella ja purkautua ja pohtia niin kuin monet naiset omien kavereidensa kanssa tekevät. Eikö sinulla ole omia kavereita, joiden kanssa voit harrastaa ja keskustella tarpeeksi? Jos pidät tilannetta kestämättömänä, etsi puoliso, jonka kanssa ei ahdista. Toista ei voi muuttaa.

Ni sen tuedän että mies ei muutu, enkä kyllä minäkään muutu hiljaiseksi sohvalla nysvääjäksi. Koko ajan yritän keksiä itselleni muuta puuhaa. Tosin se jos minä johonkin menen niin tuntuu ärsyttävän miestä.

Ap

Oon itse nainen ja ymmärrän miestäsi hyvin. Mulla ei ole tarvetta töiden jälkeen purkautua miehelle eikä puida ja keskustella ja pohtia jokaista asiaa, töissä saa ja pitää olla ihmisten kanssa koko päivä. Ollaan siinä mielessä kyllä samanlaiset, introvertteja molemmat. Toki harrastetaan sitten miehen kanssa yhdessä tiettyä lajia ja perheellä on yhteinen harrastus, yhdessäoloa tulee sopivasti niissä merkeissä. Katsotaan samoja elokuvia/sarjoja, luetaan samoja kirjoja. Mutta puhua meidän ei kauheesti tarvitse ja omaa aikaa kumpikin arvostaa ja suo sen toisellekin, joskin arkihässäkässä ja lasten kanssa sitä omaa aikaa ei koskaan ole tarpeeksi.

No hyi mikä "suhde".

Miksi tyydyt tuollaiseen mieheen? Maailma on täynnä kivoja ja tasapainoisia miehiä, jotka haluavat parisuhteeseen, jossa välitetään, keskustellaan ja koetaan asioita yhdessä. Älä hukkaa elämääsi tuollaiseen.

Hyvä esimerkki mieheni hiljaisuudesta ja tavastaan toimia:

Varasin risteilyn ruotsiin. Mies nyhjötti lähes koko ajan hytissä. Nälkä yllätti häntä tuntia ennen kun olisi ollut aika mennä syömään seisovasta pöydästä (siis piti ostaa sämpylää mm hänelle), ravintolaan kun mentiin niin hänellä ei ollutkaan enää nälkä joten halusi jo 10 minuutin päästä pois vaikka minä olisin halunnut istua rauhassa. Yökerhossakaan hän ei viihtynyt joten piti lähteä pois (kesken mielenkiintoisen ohjelman). Taxfree ei ollut miehen mieleen joten kävin yksin. Siis lähes koko matkan ajan hän nukkui hytissä ja minä kuljin yksin. Päätin että on viimeinen reissu.

Ap

JSS?

Vierailija kirjoitti:

Ni sen tuedän että mies ei muutu, enkä kyllä minäkään muutu hiljaiseksi sohvalla nysvääjäksi. Koko ajan yritän keksiä itselleni muuta puuhaa. Tosin se jos minä johonkin menen niin tuntuu ärsyttävän miestä.

Ap

Ei jaksa tällaista. Mikä helvetin pakko on olla yhdessä, jos selkeästi toinen tympii, eikä siinä yhteiselossa ole enää hyvä olla? Anna kun arvaan: on niin tottunut toiseen ja onhan se välillä ihan kiva ja olisihan se vaikeaa taloudellisestikin erota ja kyllähän sitä kuitenkin rakastaa ja plaaplaaplaa. Tehkää nyt jotain niille elämillenne! Ei parisuhde ole mikään vankila, mistä ei pääse pois! Ihmissuhteita tulee ja menee, niin se nyt vaan on. Ihmiset menee yhteen, ja huomaakin ettei se toimi, tai että muututaan tai  rakkaus loppuu, ja miksei sitä saisi myöntää ja lähteä eri teille ilman sen suurempaa draamaa.

Onko hänellä joku sosiaalisten tilanteiden tai julkisten paikkojen pelko? Onko ahdistunut tai masentunut? Kysyitkö laivamatkaa varatessa mitä hän haluaa vai varasitko vaan kysymättä? Olisiko hän halunnut jotain rauhallisempaa, vaikka mökkiloma, kanoottivaellus, elokuvafestivaalit tms? Kysytkö miehen mielipidettä ja ennen kaikkea kuunteletko sitä? Eli jos mies ehdottaa jotain sinusta tylsää, hylkäätkö ajatuksen ensikädeltä ja teette joko sitä mitä sinä haluat tai ette mitään? Jos olette aivan erilaisia ihmisiä, lopettakaa se löysässä hirressä roikkuminen ja antakaa toisillenne mahdollisuus löytää itselle sopivampi kumppani ja mahdollisuus olla oma itsensä.

Meni kaksi ja puoli vuotta siihen, että tajusit "Tää mieshän ei puhu mulle?!?"

Vierailija kirjoitti:

Hyvä esimerkki mieheni hiljaisuudesta ja tavastaan toimia:

Varasin risteilyn ruotsiin. Mies nyhjötti lähes koko ajan hytissä. Nälkä yllätti häntä tuntia ennen kun olisi ollut aika mennä syömään seisovasta pöydästä (siis piti ostaa sämpylää mm hänelle), ravintolaan kun mentiin niin hänellä ei ollutkaan enää nälkä joten halusi jo 10 minuutin päästä pois vaikka minä olisin halunnut istua rauhassa. Yökerhossakaan hän ei viihtynyt joten piti lähteä pois (kesken mielenkiintoisen ohjelman). Taxfree ei ollut miehen mieleen joten kävin yksin. Siis lähes koko matkan ajan hän nukkui hytissä ja minä kuljin yksin. Päätin että on viimeinen reissu.

Ap

Ei helvata. Ota ja lähde jo suhteesta.

Olen aika varma ettei hänestä koskaan saa puheliasta tai mitään innokasta keskustelijaa. Näen kaksi vaihtoehtoa: ero tai sit sun pitää hyväksyä miten asia on ilman että katkeroidut tms.

En saisi tuollaiselta suhteelta mitään. Lähestulkoon sama kuin asuisit yksin. Etsi parempi.

Mies ei vaan pidä sinusta. Tee hänelle palvelus ja eroa, hän ei sitä uskalla tehdä.

Kyllä te vaan näitä helmiä löydätte :DDDD